maanantai 10. joulukuuta 2018

Freesimpi tukka ja Tavallinen talviasu







takki - All Saints
alpakkapoolo - The Group by Babaton 
laukku - Céline
maiharit - Dr. Martens

Muutama viikko takaperin kävin pitkästä aikaa kampaajalla. Edellisestä käynnistä oli jo useampi kuukausi, sillä kävin elokuussa leikkauttamassa polkkatukan, sitä ennen olin käynyt kampaajalla toukokuussa, jolloin tukka värjättiin kevyesti latvasta balayage -tyylisesti. Kesän ja Amerikan auringon kellastama kuontalo tuntui kuitenkin kaipaavan nyt hitusen freesausta, joten halusin raidoittaa koko pään kevyesti. Painotin kampaajalle, että haluan väristä niin kylmän kuin mahdollista. Minusta tukasta tuli tosi hyvä, viileämpi muttei liian blondi. Tällä kertaa pituudesta ei lyhennetty laisinkaan, ihan hitusen vain siistittiin latvaa. Minulla on jo useamman vuoden ajan ollut tukka kauttaaltaan samanpituinen (lukuun ottamatta raivostuttavia baby haireja) ja tykkään kovasti skarpista linjasta. Minulla on myös aina keskijakaus, en osaisi enää hiuksia muuten kammatakaan. 

Nämä kuvat ovat jo useamman viikon takaa kun olimme Porvoossa, mutta vastaavassa asussa olen kulkenut muutenkin. Tykkään yhdistää ronskit maiharit klassiseen villakangastakkiin, vastakohdat täydentävät toisiaan. Helppo keino saada jotain ekstraa vähän tylsiinkin talviasuihin on kuviollinen takki tai vaikka huivi. Omissa asuissani pohja on aina sama - mustat nahkamaiset housut ja neule, mutta takkia ja asusteita vaihtelemalla saan asuista erinäköisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti