torstai 15. joulukuuta 2016

Winter stripes





pusero - Marimekko
takki - Massimo Dutti
laukku - Chloé

Monet mieltävät raitakuosin vain kesään sopivaksi, mutta kuten olen ennenkin sanonut, minä käytän raitaa läpi vuoden. Tosin klassinen sini-valko-raita on melkein huomaamatta vaihtunut musta-valkoiseen, jossa on jotenkin enemmän asennetta. Marimekon Tassa-paita on päällä ihan jatkuvasti, näitte sen aiemmin täällä. Rakastan paidan vähän erilaista mallia - löysää poolokaulusta ja leveitä hihoja. Pusero toimii todella hyvin culottes-housujen ja nilkkureiden kanssa, hameen parina, suorien nahkahousujen tai ihan vain farkkujen kera. Vaatteiden tuleekin olla helposti yhdisteltäviä. Raita ihan huutaa kaverikseen punaisia huulia ja kynsiä, eikö niin? Tosin nyt jos saisin päättää, olisin jättänyt hiukset kihartamatta, sen verran olen suoraan polkkaan keskijakauksella tottunut, ettei kiharat enää vain toimi, sivujakauksesta puhumattakaan.

Olen älyttömän tarkka vaatteiden materiaaleista, tutkin saumat tarkkaan ja mietin kaksi kertaa kannattaako ostaa. Viimeksi toissapäivänä jätin H&M:lle erään hennon roosan neuleen, joka on metsästyksen alla, vaikka sillä oli hintaa tasan kymppi, ja siinä oli puolet puuvillaa. Neule näytti kuitenkin jo valmiiksi vähän nuhjuiselta. Nuori Anne olisi ajatellut, että kymppi sinne tänne ja kiikuttanut alepaidan tyytyväisenä kassalle, vaatekaapin tursuillessa jo ennestään niitä kympin löytöjä. Hetken kantelin paitaa liikkeessä mukanani, satuin törmäämään vielä työkaveriin, jonka mielipide viimeistään varmisti, että paita on parempi jättää rekkiin jollekin muulle. Sekin kymppi on lisää täydellisen paidan hintaan, mikä löytyy ihan varmasti myöhemmin. Usein hätäilen, kaikki on saatava heti. Ostan sinnepäin jutun ja myöhemmin löydänkin sen täydellisen. Olen yrittänyt päästä ajattelusta, että hankin jonkun tuotteen siksi aikaa että se oikea löytyy. Parempi vain odottaa sitä täydellistä. Mieluummin ostan yhden paidan Marimekolta kuin kahdeksan Hennesiltä. Vuosien aikana on menty reippaasti parempaan päin, yhtään huonolaatuista akryylihirvitys-neuletta ei kaapista löydy, mutta edelleen on petrattavaa. Esimerkiksi Zaran vaatteisiin olen pettynyt viime aikoina pahasti, villakangastakit nukkaantuvat heti ja napit lentelevät irti alta aikayksikön. Ensi vuonna otan tavoitteeksi kiinnittää asiaan entistä enemmän huomiota, vaikka tuskin Zarasta ihan heti irrottaudun. Toisaalta vaikka välttelen tekokuituja viimeiseen asti, jalasta löytyy näissäkin kuvissa tekonahkaiset housut, ehkä kaikkeen ei vain kannata panostaa niin paljoa. Esimerkiksi minun housuihin, kun mietin loppupeleissä niiden käyttökertoja. Ja löydänkö koskaan niitä oikeasti täydellisiä aitonahkaisia housuja?

10 kommenttia:

  1. Samat fiilikset täällä! Toki joskus voi löytää edullisestikin laatua, varsinkin kun syynää niitä materiaaleja tarkemmin :) ehkä iän tuomaa viisautta alkaa panostaa laatuun kaikessa! Tiesitkö muuten, että tuo takin nappien irtoilu johtuu siitä, että napit ommellaan koneellisesti. Koneella ei saa samanlaista jälkeä aikaan kuin käsin ommellessa, siksipä takin napit kannattaa ommella heti oston jälkeen muutamalla pistolla uudestaan käsin. Arvokkaissakin vaatteissa tämä sama ongelma... mutta onneksi helposti pystyy itse korjaamaan, nimim. ei käsityötaitoja :D

    Ps. kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, ei hinta kerro laadusta mitään! :) Mutta aiemmin ajattelin, että kunhan on vähintään puolet luonnonkuitua se riittää. No eipä riitä, sen olen ainakin juuri Zaran villakangastakkejen kohdalla todennut. Viime vuonna ostettu harmaa viittatakki on todella kulunut ja nuhjuinen sekä tämän vuoden pitkä kamelinvärinen takki on jo melko kaameassa kunnossa :/ Odottaisin kuitenkin, että takki pysyisi hyvänä paria kuukautta kauemmin... Napit yleensä omepelenkin heti uudelleen, mutta onhan se ihottavaa, että uutta vaatetta joutuu heti alkaa itse "korjaamaan" :/ Tosin esim. Zaran aitonahkaisiin takkeihin olen ollut tosi tyytyväinen, vanhin jo useamman vuoden ollut käytössä ja edelleen hyvä :) Samoin kuin viime vuonna ostetut aitonahkaiset nilkkurit heiltä, joita käytän jatkuvasti. Että tosiaan voi löytää ketjuliikkeistä hyviä vaatteita ja aiemmin ostinkin ihan kaiken juuri niistä, ne materiaalilaput tarkasti läpi käyden. H&M Premium Quality mallistosta voi myös löytää helmiä :) Tosin valmistustavat ovat hitusen kyseenalaisia, niitäkin asioita olen alkanut nyt enemmän pohtimaan.. Koska työskentelen alalla, mun on pakko tuntea niin materiaalit kuin vähän valmistuskin. Ja ehkä järkeä tulee tosiaan iän mukana :)

      Ihan mahtavaa, että kommentoit! :) kiitos paljon ja ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  2. Tuo paita on huippukiva ja virkistävän erilainen! Mun mielikuva Marimekkoa kohtaan muuttuu kokoajan positiivisemmaksi blogisi myötä. ♥ Sun hiukset on myös todella kauniisti muotoiltu näissä kuvissa. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Marimekolla on oikeesti kivoja juttuja, vaikka muutama vuosi sitten mielsin itsekin brändin ehkä hitusen enemmän tätimäiseen linjaan ;) Vaikka 18-20 vuotiaana mulla oli hirveästi heidän sisustusjuttuja ja laukkuja, nyt vasta 10 vuoden päästä olen innostunut heidän vaatteista myös. Ihan mahtava kuulla, jos sinunkin ajatukset alkaa muuttua!

      Heheh, ja kiitos. Itse en kyllä viihtynyt tukassa laisinkaan, mutta vaihtelu virkistää ;)

      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Hauskaa miten mieli muuttuu, muistan kun joskus et halunnut satsata vaatteisiin paljoakaan :D kyllä se vaan on niin että laatu korvaa määrän :)
    Kävin itsekin sovittelemassa tota Marimekon paitaa mutta harmiksi oli liian pieni, nuo hihat olisi olleet niin ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla varsinkin muuttuu, siksi en koskaan sano ei koskaan ;D kyllä mä ketjuliikkeistä ostan edelleen, Cosista ja Massimo Duttista tykkään varsinkin, mutta varsinkin villakangastakkeihin aion panostaa enemmän jatkossa. Ja housuihin mun ei kantsi panostaa suuremmin, eli molempi parempi!
      Voi harmi, tässä paidassa on kyllä pienet koot, mullakin on kokoa normia suurempi. Kokeilitko isompaa? :)

      Poista
  4. Anne mitä ihmettä, oikein pysähdyin näihin kuviin pitkästä aikaa taaksepäin postauksia selatessa nimenomaan hiustesi vuoksi! Että VAU miten upeat noin pehmeinä rennoilla laineilla ja naisellisella sivujakauksella! Jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kitos :) Niin ne maut vaihtelee mä en nimittäin viihtynyt tukassa yhtään :D

      Poista
  5. Tosi kiva asu ja ihana talvitunnelma kuvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marimekolta löytyy yllättävän kivoja juttuja nykyään 😊

      Poista