tiistai 15. marraskuuta 2016

Maiharit


En olisi ihan äkkiä uskonut, että ihastun maihareihin! Ala-asteella kaikilla oli kyseiset, myös minulla ja olihan niissä muistaakseni mukava kävellä, niihin mahtui villasukat ja niissä oli pitävät pohjat. Niin ja ne yhdistettiin pilotti-takkiin. Aika kultaa muistot ja yllättäen olen löytänyt itseni huokailemasta jo useamman kerran Dr. Martensin popojen perään. En ole oikeastaan somessa niihin sen suuremmin huomiota kiinnittänyt, vaikka välillä ovat eteen tupsahtaneet, ihan kivat muttei minun juttu. Vai olisiko sittenkin? Ensin huomasin ihailevani taannoisella Tallinnan reissulla hotellin aamupalalla jonkun tytön asun perään; kukallinen tunika, nahkahousut ja ne maiharit. Seuraavaksi törmäsin kyseisiin erään visualistin jaloissa ja olinkin jo kiinnostuneena kyselemässä hänen kenkiensä perään. Sitten olinkin jo googlailemassa mistä kengät saisin...

Koska vaatekaapistani löytyy melkoisesti naisellisia vaatteita; kukkamekkoja ja vekkihameita, tekisivät  maiharit niille kivasti kontrastia - sitä usein nykyisin kaipaankin, tuntuu että asut jäävät liian pliisuiksi. Maiharit olisivat myös hyvät talvikengät, niissä on sopivan pituset varretkin. Uskon että kyseiset olisi suhteellisen helppo yhdistää garderobini kanssa. Aloinkin miettimään, etten omista oikeastaan muita talvikenkiä kuin Uggit, joita käytän vain kovilla pakkasilla, niiden lisäksi löytyy nilkkureita sekä biker-bootsit, joten ehkäpä yksi pari maihareita mahtuisi vielä eteiseen..? Zalandolla näytti olevan Dr. Martenseja montaa mallia, mutta kysymys kuuluukin, mikä näistä olisi se oikea, kokomusta vai hitusen sirompi Pascal?

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

6 kommenttia:

  1. Nää on kummitellut koko syksyn eipäsjuupas-fiiliksillä takaraivossa :D välillä mietin et onko ne liikaa mut sit taas ne ois just sopivasti ronskit. Muistelen vaan, että ainakin pari vuotta sitten oli paljon puhetta et martensejen kantapää ois super kova ja kestäis kauan muotoutua. Ehkä ne on tehnyt jotain uudistuksia sen suhteen. Tarttis varmaan vaan sovittaa ja kattoa, onko ne oma juttu vai ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no vähän sama juttu, oisko nää kivat vai ei...? :D Sulla kyllä voisin hyvin kuvitella kyseiset! Voi ei, mulla nimittäin aina hiertää vielä ihan kaikki uudet kengät just kantapäästä :/ Tilasin kuitenkin testiin, katsotaan miten toimii mulla...

      Poista
  2. Nämä näyttää kyllä todella makeilta monilla muilla, mutta omalla kohdallani ovat kyllä edelleen ei-mun-juttu :) Sen sijaan pikkuhiljaa alan lämmetä ajatukselle Timberlandeista, jotka alkuun nekin oli mulle ehdoton ei :D

    Eveliinan blogissa muuten just keskusteltiin kommenteissa näiden mahdollisesta liukkaudesta.. sekin kannattaa pitää mielessä, koska monet puhuvat näiden olevan hurjan liukkaat tyypillisessä etelän talvessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän samat ajatukset oli mulla aluksi,kunnes en enää saanut koko kenkiä mielestäni :D Timberlandeistä tykkään myöskin, mutta ostin ne viime jouluna poikaystävälle, niin en samoissa kengissä halua kulkea (ei, me ei olla niitä pariskuntia jotka matchaa kaiken yhteen) ja en ehkä osaisi muutenkaan yhdistää niitä ihan niin hyvin kuin nämä maiharit ehkä...

      Joo nauratti kun meillä Eveliinan kanssa oli ihan samaan aikaan maiharit mielessä, mulla tämä postaus roikkui jo luonnoksissa kun hän omansa julkaisi :D Vitsi harmi kyllä jos on liukkaat?! Olen googletellutkin kokemuksia. Kävin katsomassa maihareita liikkeessä ja musta pohjat ainakin näytti ihan hyville..? Katsotaan :)

      Poista
  3. Vitsit oon kans ihaillut näitä monien asuissa, mutta ovat ehkä hieman liian ronskit itselleni. Jotkin hieman raskaammat nilkkurit voisin ottaa, ehkä sellaiset joissa ei ole nauhoja. Uskon että sinä osaisit pukea nämä asuihin superhyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ronskit nämä kyllä ovat! Mutta jotenkin kaipaankin juuri sitä asuihin nyt :) Mä oon kyllä niin vietävissä, kun löydän aina vaan uutta haluttavaa, apua :D ja nuo sun mainitsemat kengät kuulostaa hyvältä myöskin. Nämä on nyt tulossa tuolta Zalandolta, että katsotaan!

      Poista