maanantai 6. kesäkuuta 2016

Behind the scenes


Blogin ulkoasu on ollut minulle todella pitkään oikea murheenkryyni. Se on syönyt todella paljon omaa inspiraatiotani tämän blogin suhteen, ja totta puhuen olen miettinyt, josko olisi aika kuopata koko harrastus. Tilanne on siis ollut se, että ulkoasun on muututtava edes vähän tähän päivään. Nykyään on saatavilla apua ulkopuolelta, ja varmasti monia taitavia koodaajia löytyisi, mutta tällöin eteeni tuli hinta - blogipohjan teko ei ole ilmaista lystiä, ja ymmärrän sen tottakai. Jollain tasolle en ole ollut valmis sijoittamaan tähän harrastukseen rahallisesti niin paljoa, lisäksi kaikki kevään ulkomaanmatkat veivät tottakai budjetin. Pitkään olin suunnitelllut ostavani blogipohjan Etsystä, mutta olin kuullut kauhutarinoita, kuinka hankalaa pohja on asentaa. Kuukausien pohtimisen jälkeen päätin yrittää. Big mistake! Kaikki lähti menemään pieleen jo siinä vaiheessa, kun en saanut edes ohjeita avattua, niiden ollessa niin omituisessa muodossa, ettei oma kohtalaisen uusi läppärini tukenut tiedostoa. Jollain ilmeellä sain pohjan kuitenkin asennettua, kunnes ongelmat alkoivat todenteolla. Mikään ei toiminut ja koko blogi meni vain pahempaan suuntaan. Melkein itkua vääntäen olen tapellut tunteja pohjan kanssa, tottakai lähetin tekijälle sähköpostia, josko saisin ihan pikkuisen apua. Vastausta ei ole kuulunut. Lisäksi minulle on inhottava flunssa, joten elämä tuntuu vaikealta nyt muutenkin, huonoin hetki ryhtyä tähän projektiin siis. Tällä keskeneräisellä pohjalla nyt mennään, sillä en kuitenkaan halunnut sulkea blogia viikoiksi, postattavaa kun löytyy yllin kyllin! Jos siellä ruudun takana on joku ihana, joka koodailun taitaa, niin täällä tarvittaisiin kyllä kipeästi apua! Minulla meni tunteja, että sain edes tekstin ja kuvat lähes saman levyisiksi, kuvaa en ole saanut tuohon sivuun laisinkaan, bannerista puhumattakaan (joka myös on kipeästi päivityksen tarpeessa!), en siis todellakaan ole mikään tekniikan ihmelapsi. Huoh!

Ajattelin että tähän epäonniseen tilanteeseen sopii hyvin epäonnistunut asukuva. Jokainen bloggaaja varmasti tietää, kuinka haastavaa asukuvien ottaminen tai koko bloggaaminen voi välillä olla. Ainakin itselläni yhden postauksen tekeminen voi viedä tuntejakin aikaa, vaikken edes pahemmin muokkaa kuvia (pientä valotuksen säätöä ym. vain). Kuvien ottaminen vaatii  kuitenkin melko paljon, vaikka toisinaan kuvat onnistuvat ihan sattumalta joskus taas ei. Kuten olen sanonut, olen itse vähän liiankin tarkka kuvien taustojen kanssa, minkä lisäksi niin moni muukin asia vaikuttaa kuvien onnistumiseen; aurinko paistaa väärästä suunnasta, tai keskipäivällä liikaa, kun myöhemmin päivän päätteeksi rönsistynyttä olemusta ei halua kuviin tallentaa, tai on jo liian pimeää. Tuulee liikaa, fiilis on huono, näitähän löytyy. Ajattelinkin tällä kertaa jakaa kuvan kuvausten takaa, tällaista kun menon välillä tai aika useinkin on! Eihän kuvaamisesta yksinkertaisesti voi tulla mitään, jos tuulee niin että ponnari melkein irtoaa ja mekko lähtee tuulen mukana tai ainakin tuuliefekti lihottaa sen parikymmentä kiloa. Joten asukuvaukset jäivät tällä kertaa melko lyhyeen. Harvoin myöskään hymyilen kuvissa ihan näin leveästi, tässä vain koko tilanne nauratti liikaa. Ja tällä hetkellä itkun sijaan myös tämän blogin ulkoasun muutosprojekti jo naurattaa. Hauskaa maanantai-iltaa! :)

14 kommenttia:

  1. Heippa, sulla on kiva blogi. Itse olen kiinnostunut enemmänkin sisällöstä kuin hienosta ulkoasusta. Tsemppiä vaan, täällä luetaan blogiasi jatkossakin. T. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Tiina! :) Nykyisin kun (ammatti) blogit on niin viimeisen päälle viilattu hienoja ulkoasuja myöten, tulee väkisin alemmuuden tunne toisinaan amatöörimäistä ulkoasua myöten, vaikka blogin pitäisi olla vain kiva harrastus. Mitään isoja muutoksia en blogiini halunnutkaan, muttei olisi kyllä pitänyt lähteä itse tekemään yhtään mitään :D

      Kiitos kommentista, ihana kuulla, että olet lukenut blogiani ja palaat jatkossakin! Mukavaa kesää! :)

      Poista
  2. Mistä toi mekko on? Aivan superihana ja raikas! :) En näe kuvaa epäonnistuneena, tilannekuva ja aito hymy, joka tarttui myös ruudun tälle puolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh eikä, no ihan mahtava kuulla! :) Mä en hymyile kuvissa suu auki, en tykkää hampaistani eikä hymy tunnu luonnolliselta, mutta välillä näin.
      Mekko on tämän kevään mallistoa Stradivariukselta, ostin Milanosta. Voipi löytyä liikkeestä (Tallinnassa lähin) tai jospa heidän nettisivuiltaan (toimittavat nykyisin myös Suomeen) ;)
      Kiitos kommentista ja ihanaa kesää! :)

      Poista
    2. Kiitos tosi paljon vinkkauksesta :) Kauppa ei ole minulle ennestään tuttu. Kyseistä mekkoa en nettisivuilta enää löytänyt, mutta sen sijaan löytyi pari muuta, apua :D Missä nettikaupoissa muuten noin yleensä shoppailet? Olen samanpituinen käppänä kuin sinäkin (153 cm) ja välillä on ihan uskomattoman hankalaa löytää sopivan pituisia vaatteita, kun housujen polvet ovat puolessa sääressä ja maksimekot toimivat pitkänä laahuksena :D

      Poista
    3. Eikö, no hyvä että menit tutkimaan sivuja, sillä kyseinen kuuluu ainakin omien lemppareideni joukkoon! :) Jännä ettei mekkoa enää löytynyt, mutta taitaa mallistoa muutta nopeaa.
      Tilaan tosi paljon Zalandolta ja Booztilta, joista välillä täällä blogissakin vinkkailen :) Tykkään Zarasta ja Mangosta tosi paljon ja niistä ostan suurimman osan vaatteistani. Mä harvoin koen lyhyttä pituutta ongelmana, mutta tiedän kyllä mistä puhut :D Itse fikaseilen jonkunverran vaatteita, varsinkin mekot on helppo lyhentää :) Housut on tietysi vaikaa löytää (mutta niitäkin löytyy nilkkapituudella, joka on mulle noemi :D) enkä muutenkaan viihdy hirveän hyvin housuissa. Kyllä niitä vaatteita löytää - liikaakin :D

      Poista
  3. Voi Anne mä niin jaan sun tuskan noiden tekniikkaongelmien kanssa! Yök, vihaan kaikkea koodaamiseen liittyvää kun en osaa sitä enkä tajua siitä yhtään mitään! Suosittelinkin sulle viimeksi ostamaan apua, säästyy hermoja paljon enemmän kuin rahaa menee, mutta ymmärrän toki ettei siihen jotenkin haluaisi panostaa. Mutta silloin kun sen viimeksi Idan kanssa tein, tuntuu että koko bloggaaminen sai ihan uuden potkun ja itselle tuli ihan mielettömän kiva fiilis bloggailla taas! Kävinkin tänään aiemmin kurkkimassa täällä mutta en päässyt ja arvelinkin että olet varmaan uusimassa ulkoasua :) Hirveästi tsemppiä, äläkä lannistu! Luulen, että monellekaan ulkoasu ei kuitenkaan ole niin iso juttu kuin itse luulee, tosin tiedän kuinka paljon se itselle kuitenkin merkkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun kommentoit! <3 Mä itse asiassa juttelin Idan kanssa tästä, ja mun oli taroitus ottaa häneen yhteyttä jo tammikuussa. Se kuitenkin jäi, matkat tuli ja ostin mieluummin lentoliput. Veikkaan että hinnat ovat nousseet myös suosion myötä, ja vaikka ymmärrän kyllä että pohjan teossa on iso työ, aloin vaan miettiä jo sitä aikaa mikä mulla tähän blogiin menee ja siihen päälle vielä raha, niin ei tässä olisi enää mitään järkeä. Koko blogi on jo niin pitkään turhattanut, etten vain tiennyt onko ulkoasulla enää edes tekemistä sen kanssa. Nämä on tottakai taas näitä mihin rahansa haluaa laittaa, mulle on ollut muut jutut tärkeämpiä (uudet vaatteet, ne lentoliput) kuin tämä blogin ulkoasu, vaikka se onkin häirinnyt ja ärsyttänyt pitkään. Haluisin myös nyt muutosta heti, en odotella kuukausia ja lähetellä sähköposteja puolin ja toisin. Kaikki tänne heti :D Että tällä nyt mennään. Mitään suuria muutoksia en edes halunnut, lähinnä freesimmän ilmeen :) Ei olisi pitänyt lähteä tähän hommaan :D Onneksi tekijä vastasi viestii, sain ohjeet sekä bannerin (tosin perhepiirissä on graafikko, jolta mun on pitkään pitänyt pyytäää apua bannerin kanssa) Hermot on mennyt, enkä saa tästä hyvää, mutta olkoon nyt tämän kesän aikankin :D Jos vaan saisin tekstiä tiivistettyä, otskikon isommaksi, Instagramin tuonne alle, kuvan sivuun... HUoh! :D Eli ensi kerralla ehkä parempi ottaa suoraan Idaan yhteys :D

      Kiitos älyttömästi tsempeistä! :)

      Poista
  4. Täälläkin aktiivinen lukija, jota kiinnostaa enemmän blogin sisältö kun ulkoasu :) Laadukkaat kuvat ja mielenkiintoiset tekstit tekevät blogistasi hyvän, blogipohjalla ei ole oikestaan minulle juuri mitään väliä. Toki ymmärrän, että haluat välillä uudistaa blogipohjaa, tsemppiä tekniikkaongelmien kanssa ja toivottavasti saisit jostain apuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun kommetoit Mimmu, muistankin sinut jo vuosien takaa, mahtavaa että olet pysynyt mukana <3
      Ja ihana kuulla, ettei pohja ole niin tärkeä. Itse otan tästä blogista välillä vähän liikaa paineita, vaikka tämän pitäisi olla vain kiva harrastus :) Pientä viiausta vielä, niin kyllä tällä pärjää :D

      Ihanaa kesää! :)

      Poista
  5. Tsempit täältäkin! Itsekin ajattelen niin että sisältö ja kuvat ulkoasua tärkeämpi. Ja kuvassa näytät ihanalta ja onnelliselta <3
    -Meeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Minustakin kuvat ovat tärkeimpiä (siksi en hirmu pitkiä tekstejä rustaile) mutta olisi kiva että ulkoasuskin olisi freesi, mutten enää ikinä tee sitä itse :D

      Ihanaa kesää Meeri! :)

      Poista
  6. Haha, mä niin muistan nää keskustelut. :D Mä oon kanssa aika tylsistynyt oman blogin leiskaan, mutta aikaa edes bloggaamiseen on niin vaikea löytää, etten ole jaksanut sitä nyt pohtia enempää. Ehkä syksyllä inspaa taas enemmän... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, mulla on tällä hetkellä myös tosi vähän aikaa tälle blogille, ettei todellakaan olisi pitänyt ryhtyä tähän projektiin nyt (..Ja sivupalkki edelleen kesken) :D no sisältö on tärkeempi! Millon tuut mökille?? 😊

      Poista