sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Basic tees


Pitkään pidin tavallisia t-paitoja todella tylsinä vaatteina, mutta viime vuosina olen taas tajunnut, kuinka monikäyttöinen vaate kyseinen onkaan; menee hyvin niin housujen kuin hameiden kanssa, ja esimerkiksi siistimmälle alaosalle teeppari tekee rentoutta. Useimmiten ostan t-paidat ketjuliikkeistä, mutta nyt inspiroiduin niin tehdessäni tätä kollaasia, että laitoin *pari teepparia Samsøe & Samsøe:n mallistosta tilaukseen *Booztilta. Täytyy sanoa, että yllätyin todella positiivisesti, sillä merkki oli minulle ennestään melko tuntematon. Paidat ovat ihanan pehmeää puuvillaa ja malli on hitusen löysä, juuri niin kuin halusinkin. Hinta kyseisillä ei ollut todellakaan paha, vain ihmeenkin edullinen! Selasin samalla merkin *muuta mallistoa, ja ihan älyttömän kivoja vaatteita (monet vielä nyt alessa!), tarpeeksi simppeleitä makuuni, joten veikkaan, että merkiltä tulee jatkossa hankittua muutakin. 

6 kommenttia:

  1. Olen todennut saman, ostohetkellä tylsä... mutta yllättäin nämä "tylsät" vaatteet sopivat monenlaisiin yhdistelmiin ja löytyvät usein pyykkikorista. Ne ovat monesti juuri niitä käytetyimpiä vaatteita.
    Saman olen todennut sisustuksessakin, ostohetkellä tylsä ja mitäänsanomaton on se joka kestää aikaa ja erilaisia yhdistelmiä. Ja hei, onko sinun kollaaseilla joku yhteinen nimi josta pääsen niitä selaamaan? ennen ainakin oli ja kieltämättä olen kaivannut niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! :) Toinen juttu on se, etten useinkaan viitsi tänne blogiin niitä kaikista "tylsimpiä" asuja, kuten teeppari & hame (tänään päällä), edes kuvata kun ne on niin "nähtyjä" vaikka parhaita on juuri ne kaikista yksinkertaisemmat asut :) Ja ihan sama juttu tosiaan sisustuksessa, yksinkertainen on kaunista!
      Ja hei, kiva kun sanoit! Alan jatkossa laittamaan taas "inspiraatio" tagin alle kollaasit.

      Mukavaa viikkoa! :)

      Poista
  2. Mahtavaa! Kiitos! Mukavaa viikkoa myös sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Samsoe on ollut pitkään yks suosikkimerkeistä :) yksinkertaista tanskalaista designia joka iskee ainakin omaan makuun ihan täysin! Ja vaatteet on super laadukkaita ja kestäviä, suosittelen pitämään etenkin neuleita silmällä - cashmerea ja villaa sekä muita luonnonkuituja sopuisaan hintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa on mennyt jotenkin aiemmin ihan ohi! Tosin kun käyn lähinnä Zarassa ja ketjuliikkeissä :D katsoin kanssa neuleita ja mekkoja oli ihan mun tyylisiä!!

      Poista