sunnuntai 3. tammikuuta 2016

HELLO 2016


takki - Zara
huivi, pipo & käsineet - COS
housut - Dr. Denim (*nämä saatu @House of Brandon)
bootsit - Massimo Dutti
laukku - Céline

Hyvää alkanutta vuotta! Blogeissa on nähty paljon koosteita viime vuodelta, mutta itse en sellaista päätynyt tekemään. Mitä lukee, niin jokaisella se edellinen vuosi oli se kaikista paras taas kerran. Itse voin rehellisesti sanoa, että minulla on ollut parempiakin vuosia, sillä edellinen sisälsi melko isoja muutoksia elämässä, toisaalta taas tuntuu, etten saanut oikein mitään aikaan. Toisaalta sain aikaan paljonkin - näin sukulaisiani ja ystäviäni enemmän kuin koskaan, matkustin vuoden aikana enemmän kuin yleensä (Espanja, Etelä-Ranska, Budapest ja Tallinna), tutustuin blogin kautta moneen ihanaan ihmiseen, pysyin terveenä ja olin ehkä myös jollain lailla onnellisempi, kaikesta huolimatta. Ehkä sosiaalinen media asettaa paineita, että jatkuvasti pitäisi saavuttaa jotain suurta, niin kuin kaikki muutkin. Asioilla on kuitenkin aina kaksi puolta, ei kenenkään elämä ole täydellistä, vaikka se ruudun toiselta puolelta niin näyttäisi.  Itse elin päivä kerrallaan ja ei siinäkään mitään vikaa, etten saavuttanut suuria. Innolla ja ehkä vähän helpotuksesta huokaisten otin kuitenkin vastaan vuoden 2016. Kohti uusia haasteita!

Myös blogit menevät jatkuvasti eteenpäin, ja toisinaan se tuottaa minullekin tietynlaista painetta, että minkälainen tämän blogin tulisi olla. Entä jos ei halua jatkuvasti viedä tätä eteenpäin, vain blogata niin kuin tähänkin asti? Onko kaikkien pakko pyrkiä siihen ammattimaiseen linjaan ja jokaisen blogin näyttää samalta? Minä aion siis tänä vuonna jatkaa blogini kirjoittelua samanlaisella linjalla kuin tähänkin asti, rennosti ja asukuvapainotteisesti. Paljon kuvia ja mahdollisimman vähän tekstiä, sellaisista blogeista itse tykkään. Muutin myös kuvakokoa ihan pikkuisen, tästä isommaksi en kuitenkaan aio mennä.

Tässä ensimmäinen asu tälle vuodelle. Monia viime vuoden suosikkeja näkyykin tässä - COS:in kashmirpipo ja -kaulaliina, Massimo Duttin jo kesällä alesta ostetut biker-bootsit, Dr. Denimin maailman mukavimmat housut, Zaran  TRF -malliston simppeli villakangastakki ja Célinen Belt Bag, joka on ollut ihan loistava hankinta ja päässyt käyttöön melkein päivittäin. Alkuvuoden tavoitteeni on pysyä poissa vaatekaupoilta ja kerryttää matkakassaa, ehkäpä jonkun laukunkin saatan kokoelmaani tänä vuonna hankkia, jos hyvin käy. Yritänkin miettiä oman kaappini sisällöstä entistä enemmän erilaisia asuyhdistelmiä. En ollut koskaan ajatellutkaan yhdistää ryhdikästä pidemmän mallista villakangastakkia biker-bootsejen kanssa, kunnes näin viimeksi Helsingissä käydessäni kyseisen yhdistelmän erään naisen päällä ja se jäi mieleeni. Joten ei kun omia vaatekaappeja tutkimaan ja erilaisia asuja kasaamaan.

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus, Anne! :) Vitsit, nyt pitäis kyllä saada ne treffit aikaan, pian. :D Kivaa sunnuntaita. P.S. Hauska tunnelma kuvissa, tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit! :) Nämä kuvat on muuten uudella kameralla otettuja ihan testikuvia vaan, ettei asetukset ihan kohdallaan :D Joo totta, niin pitää!! <3 Mulla on tammikuussa yksi ärysttävä juttu, nimittäin viisureiden poisto (leikkaus) kirurgilla, eli tikit ja turvonnut naama, eli taitaa mennä sinne helmikuulle että saadaan treffit aikaan :/ Mutta laitellaan sähköpostia myöhemmin! <3

      Mukavaa sunnuntaita sinne myös! <3

      Poista
  2. Ihanaa, että jatkat samoilla linjoilla! :) Blogien ei suinkaan pitäisi kaikkien olla samanlaisia ja jokaisella pitäisi olla oma tyylinsä, arvostan sun blogia ja tätä linjaa mitä pidät yllä. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos näistä amatööriblogeista kuitenkin vielä tykätään, koska en halua muuttaa tätä yhtään mitenkään :) Kiitos kommentista Anne!<3

      Poista
  3. Kaikki vuodet ei todellakaan ole parhaita aina, eikä niitä kannata omiin verrata koskaan. Itse hehkutin viime vuotta täydestä sydämestäni, koska kaikki haaveeni toteutuivat, ja vuosi oli elämäni paras. Sitä ennen on kuitenkin ollut useita vuosia, jotka eivät todellakaan sitä ole olleet, kovin pahojakin mahtuu. C'est la vie, eikö? :)

    Blogin taas ei tarvitse olla mitään muuta kuin mitä tekijänsä siitä haluaa. Saa tehdä muutoksia tai olla tekemättä ja kaikki on siten parhaita mahdollisia. Jatka siis juuri sitä mikä hyvältä tuntuu, blogissa ja elämässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, ei varmasti ole, niin kuin kirjoitin, ei kaikki ole niin kuin netissä näkyy ja harvemmin niitä ikäviä asioita blogeissa kirjoitetaan (kuten en minäkään :) Minusta on kiva, että ihmiset saavat haaveitaan aikaa, ihanaa ja osaan iloita muiden puolesta, kuten sinun! :) Mutta tosiaan kun aina luet mitä vain on juuri se edellinen vuosi ollut paras ikinä ihan kaikilla :D Jotenkin unohtaa välillä ne pienet asiat, kuten sen, että saa olla terve (tästä en voi tarpeeksi toitottaa!) kun kaikilla muilla menee aina (netistä päätellen) paremmin mukamas. Mutta höpsistä sentään, niin kuin kirjoitit turha vertailla omaa elämää muiden, jokaisella on ne omat haaveet ja asiat mitkä tekee onnelliseksi :)

      Ja aivan totta kaikki,turha verrata blogiaan muiden, tekee niin kuin itse tahtoo niin hyvä tulee! :) Itse en pysty elämääni tai blogiani tekemään kuin itseäni varten kuitenkaan, vaikka arvostan jokaista lukijaa tietenkin <3

      Poista
  4. Minulle ei viime vuosi ollut parhaita mahdollisia,vaan takaiskuja sateli niin että välillä ajattelin,miks mulle aina käy näin ja muut vaan mennä porskuttaa ja onnistuvat kaikessa. Facebookissa otti niin pannuun kaikki täydelliset päivitykset ja hehkutukset. Toisaalta toisen onni ei ole minulta pois ja olen saanut ilota ystävien kanssa monesta heidän onnistumisestaan ja ilonaiheistaan heidän elämästään.
    Tämä sinunkin blogi on ollut monesti levähdyspaikka ja ihana natinnon hetki,kun kaikki on mennyt metsään ja olen yrittänyt saada päähäni selvyyttä,mihin minun kannattaa voimavarani panostaa ja mihin ei. Kiitos siitä.
    Minä pidän sinun blogista juuri tälläisenä. Sinunkin blogi on muuttunut vaikka et ehkä sitä huomaa ja etkä ole tehnyt tyylillisesti tietoisia muutoksia. Luulen,että siinä vaiheessa niitä muutoksia kantaa miettiä ,kun kävijämäärät pitkällä aikavälillä tipahtavat suuresti tai itse vain voimakkaasti tuntee,että nyt on uudistauduttava.En jako,että väkipakolla tehtävä muutos blogissa olisi kellekään hyvä idea.
    Ja hei niin ihana ja tyylikäs asu taas....
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger oli jostain syystä laittanut tämän kommentin roskapostikansioon?!?! Onneksi menin kattomaan :)
      Joo välillä tuntuu, että kaikki menee pieleen, mutta kyllä siitä aina noustaan!! :) Tosi ikvävä kuulla, että sinulle sattui ikäviä juttuja :( Isäni sanoo aina "sellaista se elämä on" no niinhän se on, mutta miksi nallekarkit ei mene tasan? :D Täytyy sanoa, että niin kauan kun on terve, kaikki on hyvin, vaikkei se aina siltä tunnu eikä osaa ehkä aina arvostaa niitä pieniä hyviä juttuja elämässä. Täytyy sanoa, että välillä on ollut vaikea pitää tämä blogi kasassa niin sanotusti, kun henkilökohtaisessa elämässä kiehuu. Toisaalta tästä blogista on ollut minullekin suuri ilo vaikeuksien keskellä, joten olen niin iloinen, jos olen voinut jotain muutakin piristää :) Välillä itse huomaan kadehtivani muita, mutta hyvällä tavalla, eli osaan iloita muiden puolesta ja muut inspiroivat minuakin tavoittelemaan samaa, juuri niin sen pitäisi mennäkin :)

      Itse en kyllä huomaa blogissa mitään muutosta?! :D Kunhan saisin edes tämän ulkoasun kohdalleen (siihenkin voisi palkata henkilön, mutta tällä hetekllä muut jutut menee sen rahareijän edelle). Mutta tykkään tehdä blogia aitona, en voisi kuvitellakaan, että kuvaisian asuja vain blogiin vaan ihan normiarkiasuja täällä nähdään jatkossakin ja amatöörinä jatketaan :D

      Kiitos taas kommentista ja siitä, että kerta toisensa jälkeen blogiini palaat! Tästä vuodesta tulee varmasti hyvä, meille molemmille!!!! :)

      Poista
  5. Jatka samaan malliin vaan! Sinun blogisi on ehdottomasti yksi suosikeistani - osin juuri sen takia ettei ole liian ammattimaisen kiiltokuvamainen vaan sellainen josta itsekin saa inspiraatiota. Blogisi on monesti piristänyt päivääni! Kiitos siitä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ihan mahtava kuulla! :) Itse kun luen juuri sellaisia blogeja, joissa on normaaleja päivänasuja eikä vaan kuvia varten puettuja kokonaisuuksia, mutta tuntuu, että ne blogit alkavat olla häviämään päin ja se harmittaa :( Siksi mietin usein, että kiinnostaako ketään nämä ihan tavalliset asut sitten kuitenkaan. Mutta ihana kuulla, että olet täällä viihtyny!! <3 Kiva viikkoa! :)

      Poista