maanantai 25. tammikuuta 2016

BEIGE MELANGE

pipo - Norton
huivi - Acne
takki - Zara
neule - Vila (*tämä)
housut  - Vila (*nämä)
laukku - Céline
nilkkurit - Mango
käsineet - COS

Viikonloput sujuvat usein tutun kaavan mukaan, mikäli ne vietetään täällä asuinkaupungissa. Lauantaisin käymme kahvilla jossain suosikkikahviloistamme ja otamme useimmiten asukuvia. Sunnuntaisin käyn pitkällä lenkillä, pesen pyykkiä, teen vähän enemmän aikaa vievää ruokaa, tai toisinaan tapaan ystäviä, silloin kun kaikilla on parhaiten aikaa. Vaikka tykkään myös rutiineista, on alkanut tuntua, että "paikallaan" on oltu liian pitkään. Sama juttu joka talvi, alkuvuodesta alan kaipaamaan jo erilaista ohjelmaa ja matkakuume alkaa kasvaa aivan sietämättömäksi. Usein olemme ajatelleet, että syksyn ja talven välissä olisi kiva mennä jonnekin reissuun, mutta aina se jää tekemättä. Onneksi helmikuu on lyhyt, sen jälkeen pääsee taas matkustamaan ihan kunnolla.  Kaikenlaista kivaa on sitä ennenkin tiedossa. Loppuviikosta menemme käymään Tallinnassa, sekin piristää jo kummasti. Tiedän, että pitäisi oppia elämään hetkessä, eikä haikailla koko ajan tulevaan. Osaan kyllä nauttia arjen pienistä jutuista, mutta totta puhuen pelkkä arki ei riitä. Kaipaan kokemuksia, enkä voisi viettää kaikkea aikaa täällä asuinkaupungissa. Minulla pitää olla jotain odotettavaa tai tylsistyn. 

Taisin jo jokunen viikko sitten valittaa, että pientä kyllästymistä alkaa talvivaatteisiin olla. Yleensä turvaudunkin niihin luottovaatteisiin päivästä toiseen ja vaihtelen asusteita. Vilan *nahkamaiset housut ovat olleet älyttömän hyvä hankinta, ne ovat päällä todella usein, melkein tekisi mieli ostaa toiset varastoon kaiken varalta. Saman merkin *perusneule on ehdoton suosikkini, kyseisestä olenkin täällä blogissa muutaman kerran maininnut. Neuleessa on puolet puuvillaa ja puolet akryyliä, mutta sekoite on todella toimiva. Olen huomannut, että esimerkiksi merinovillaiset neuleet jäävät itselläni vähälle käytölle, sillä niiden peseminen on hankalaa. Heitän kaiken pesukoneeseen, joten vaatteiden tulee kestää konepesu. Neuleesta minulta löytyy tämä valkoinen, musta sekä tummanharmaa, jokaista olen käyttänyt ja pessyt ihan älyttömästi, mutta ne ovat pysyneet moitteettomassa kunnossa. Hintakin kyseisillä on ihan naurettavan halpa, eli taas kerran, laadusta ei tarvitse maksaa paljon!

En edes muista milloin olisin mennyt ulos ilman pipoa? Onneksi eteisestä löytyy useampikin hattu, joten saa ainakin vaihtelua. Nortonin viime vuonna ostettua tupsupipoa en ollut tänä talvena käyttänyt ollenkaan, taisin viime vuonna käyttää kyseistä kyllästymiseen asti. Minusta kyseinen sopii hyvin Acnen kaulaliinaan, vaikkeivat prikulleen samaa sävyä olekaan. Katselin kauhulla säätietoja ja tälle viikolle näytti plussakelejä. Voi ei, lumet sulavat ja loska tulee tilalle. Ei vielä! Vaikka innolla odotan kevätvaatteita, niin tässä vaiheessa vuotta kevät ei vielä tule kuitenkaan, eli mieluummin pitäisin vielä upean valkoisen maiseman. 

8 kommenttia:

  1. Upea asu Anne, aivan ihana! Etenkin kuva 2. vau!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Superperus, muttei kai sitä mitään sen kummempaa tarvitsekaan. Heh, kiva kuulla, sillä ei mennyt ihan nappiin tuo kuvaus omasta mielestä, toinen silmä vuosi kuin putous ym. :D

      Poista
  2. Komppaan Eveliinaa, ihania kuvia, täys kymppi asu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti, mahtia kuulla! :) Ja että näitä talviasuja jaksaa vielä joku katsella.. :D

      Poista
  3. Samaa mieltä kuin edelliset, upea! Erityisesti toka kuva, vou :) pitää varmaan harkita noita Vilan housuja, kun näyttävät niin kivoilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Tuo puisto on minusta loistokuvauspaikka talvella :) Joo suosittelen ehdottomasti noita pökiä, edulliset, hyvännäköiset ja älyttömän mukavat!

      Poista
  4. Nämä "tavalliset" talviasut on ihan tosi kivoja!! Tämä ja se edellinen mustaharmaa jotenkin todella helposti samaistuttavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät! :) Blogin tarkoitus onkin esitellä juuri niitä tavallisia arkiasuja joissa päivästä toiseen kulkee. Mä en vaan ymmärrä niitä avokkaat jalassa vesisateella ym. vain blogiin kuvattuja asuja.

      Poista