sunnuntai 18. lokakuuta 2015

YLIPOLVENSAAPPAAT




saappaat River Island - mekko Mango - nahkatakki Zara - laukku Céline
 huivi Ichi (*täältä) - aurinkolasit Ray-Ban (*nämä saatu blogin kautta)

Hankin viime talvena korolliset ylipolvensaappaat, jotka otinkin taas ilmojen viiletessä käyttöön reilu viikko takaperin, sillä yritän kaikin tavoin pitää mekoista ja nahkatakista kiinni. Saappaat tilasin *Zalandolta, josta löytyykin taas paljon ylipolvensaappaita *täältä. Täytyy sanoa, etten ihan kauheasti tykännyt tästä asusta, mutten sitä peilistä valitettavasti tajunnut. Jotenkin too much, kun on erilaisia materiaaleja; nahkaa, mokkanahkaa ja villaa, joiden lisäksi kukallinen mekko ei vain oikein sovi mielestäni. Yksivärisen neulemekon ja paksujen sukkahousujen kanssa toimisi paremmin, kun saappaat itsessään ovat niin näyttävät. Laitoin kuvat nyt kuitenkin tänne blogiin, sillä kun niitä otetaan, niitä myös käytetään. Ylipolvensaappaat ovat minusta kätevät myös talvella, sillä esimerkiksi shortsit menevät niiden kanssa, kuten täällä, tai tuovat vähän näköä ihan vain mustille housuille ja yksinkertaiselle neuleelle. Saappaille tulee varmasti käyttöä pitkin syksyä ja talvea, muttei tässä yhdistelmässä toista kertaa. Tykkäättekö te otk-saappaista?

14 kommenttia:

  1. Mun mielestä tää asu on just kiva ja toimiva! :) Saappaat ovat toki näyttävät, mutta musta värinä on niin turvallinen, ettei ole yhtään liikaa. Kukkamekko ja nahkatakki on aina kiva yhdistelmä :) Ja tuollaiset saappaat kelpaisivat tänne myös! Tosin yhdet otk-saappaat omistan, mutta ne ovat vielä hukassa jossain varaston syövereissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ettei sun mielestä mennyt ihan metsään :) Aina ei vaan onnistu, aika useinkaan ei :D Näissä saappaissa on just sopiva korko, että pystyy oikeasti myös kävellä! Mullakin on muut saappat vielä varastossa, kyllä niitä ehtii taas käyttämään..

      Poista
  2. Mä taas katsoin heti, että tuo mekko näyttää tosi kivalta noiden saappaiden kanssa! Mutta se on totta, että joskus vasta käytössä huomaa että asu ei toimi ja sitten on "inhottava" olo se päällä, vaikka se juttu olisikin vain omassa päässä. Esim. mä en jostain syystä tykkää sinisistä farkuista ja mustasta takista/yläosasta, ainakaan itseni päällä. Sitten kiireessä laitoin tietysti tämän yhdistelmän ja ärsytti koko päivän! :D Mutta tähän on varmaan syynä se että nuo värit tuntuu vähän kovilta yhdessä, kun on yleensä tottunut siniset farkut yhdistämään johonkin vaaleaan beigeen tai harmaaseen. Oon muuten aina ohittanut ylipolvensaappaat sen takia, kun oon myös lyhyt ja oon vaan ajatellut, että ne ulottuu about haaruksiin asti! :D mutta näyttää sun päällä niin kivalta, että pitää ehkä kokeilla kuitenkin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei asu sinusta ollut niin floppi :) Joo mulle käy niin tosi usein, kun haluan aina erilaisia yhdistelmiä samojen vaatteiden ympärille, aika usein ei vaan onnistu ja sitten pitää sinnitellä koko päivä niin :D Vaikka ne on vain vaatteet niin kyllä se vain mielialaan vaikuttaa! Usein myös joku vaate/asu näyttää jonkun toisen päällä tosi hyvälle, muttei itsellään vain toimi :/
      Mulla on yhdet otk-saappaat 15-20 vuoden takaa, olen saanut ne ilmaiseksi veljeni vaimolta, joten niitä käytettyäni uskalsin ostaakin saappaat. Tosin ihan samat ajatukset minulla, että pitäisi olla 20 cm pidempi tällaisiin kenkiin. Toisaalta nämä on ainakin minulle juuri oikean pituiset, jos olisi pidempi eivät olisi enää otk :D Joten kokeileppa, voit yllättyä! :)

      Poista
  3. *Vihviiiu* mikä beibe! ;) On taas niin naisellinen asu, että! Mulla on ennestään kahdet ylipolvensaappaat, mutta nyt tilasin mokkanahkaisena ja matalapohjaisena. Pääsee taas mekkoja käyttämään. :)

    Ihanaa sunnuntaita Sinulle ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhe, kiitos vaan <3 Sinultahan löytyykin saapasta joka lähtöön :) Mutta otk-saappaiden kanssa tarkeneen mekoissa hyvin pienillä pakkasillaki!

      Mitä ihaninta alkanutta viikkoa! <3

      Poista
  4. Sää teit sen taas....siis ylipolvensaappaat ovat mun inhokkini numero 1. Mutta nyt näissä kuvissa näytät aivan mielettömän hyvältä. Todella hienostunutta tyylikkyyttä ja naisellista.Olen myyty.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo totta!! :D No kiitoksia vaa! <3 Odota vaan, jos vielä innostutkin otk-saappaista ;) Itse en enää koskaan sano ei koskaan, minulla kun mieli muuttuu niin äkkiä, kyllästyn äkkiä ja ihastun äkkiä. Mieheni usein vitsaileekin, että ihme etten ole häneen kyllästynyt :D

      Poista
  5. Ylipolvensaappaat ovat kyllä tosi kivat, sopivat hyvin sulle ja tuohon asuun! :) Mutta siis jostain syystä en ole missään vaiheessa "hoksannut" hommata niitä itselleni... ehkäpä siinä olisi pieni piriste talviasuihin tälle talvelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janica, kiva jos olet sitä mieltä! <3 Voisin hyvin kuvitella otk-bootsit sinulle farkkujen ja neuleen kanssa, ei kun sovittelemaan! ;)

      Poista
  6. En oo ikinä omistanut, mutta joskus kyllä haluisin. Mustat sellaiset, käytettäväksi mustien pillifarkkujen kanssa :)

    VastaaPoista
  7. Tämähän on todella kiva asu!! Yks jopa lemppareista sun asuista. Mun mielestä saappaat ja kukkamekko toimivat todella hyvin yhteen :) Harvemmin sitä harmittelee omaa pituuttaan mutta kun katselee näitäkin kuvia niin miettii että miksi tuollaisia saappaita ei voida tehdä minunkin pituisilleni :D Määkin tahdon shortsien kanssa ylipolvensaappaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva jos tykkäät kuitenkin :) Hehe ja kuules mulla on ongelma toisinpäin, kun kaikki on aina liian pitkää, mutta minkäs teet :D Ihan varmasti löytyy saappaat sullekin, täytyy vain sovitella :)

      Poista