tiistai 20. lokakuuta 2015

TRENCH COAT & FEDORA HAT




hattu Lindex - takki Zara - pooloneule Esprit - housut Mango - laukku Céline 
nilkkurit Mango - nahkakäsineet H&M

Syksy on fedora -hattujen aikaa! Monesti hattu-asuja toivotaan, joten tässäpä yksi näytille. Hatun kanssa minulla on usein sellainen ongelma, että asu menee överiksi, kun siihen tulee liikaa kaikkea, kun en malta hillitä muiden asusteiden tai printtejen käyttöä. Tällä kertaa ajattelin vetää asun niin varman päälle kuin mahdollista, vain mustaa ja beigeä, jolloin ei oikeastaan voi mennä pieleen. Tänä syksynä trenssitakki ei ollut päässyt vielä kertaakaan päälle ennen tätä päivää viikon takaa. Jotenkin trenssi tuntui liian klassisella valinnalle ja suosin enemmän nahkatakkeja. Fedora -hattu sopii kuitenkin minusta tosi kivasti vaalean trenssin kaveriksi, ja nyt kun säät ovat olleet tosi lämpimät vuodenaikaan nähden, käytän kevyempiä takkeja innolla. Beige poolo ja samansävyinen trenssi ovat kuin luodut toisilleen ja mustat asusteet sopivat aina. En tiedä miksi, mutta aina kun puen mustan fedoran on enemmän sääntö kuin poikkeus, että sen kanssa kuuluu kirkkaanpunaiset huulet. Tykkään korostaa muutenkin huulia, kun meikkini on muutoin tosi neutraali. Itse asiassa kävin juuri huollattamassa ripsenpidennykset nyt viimeistä kertaa hetkeen, sillä nyt on aika pitää pidennyksistä taukoa ainakin loppuvuosi. En tiedä miten selviän, kun pidennykset ovat olleet minulla vuosia, mutta ehkä ihan kivaakin vaihtelua meikata silmät itse välillä, pidennysten kanssa kun en laita mitään.

14 kommenttia:

  1. Milloin olet ostanut nuo nilkkurit? Tosi kivan näköiset ja muutenkin koko asu tosi tyylikäs :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tästä kauhean kauaa ole, Mango outletista tilattu: http://www.mangooutlet.com/FI/p0/women/accessories/shoes/ankle-boot/?id=33093633_02&n=1&s=accesorios.calzado&ident=0__0_1445414527015&ts=1445414527015&p=16
      Kiitos! :)

      Poista
  2. Jälleen kerran onnistunut asu! Taidanpa pukea jotakin vastaavaa ylleni kohta! ;)

    Itsekin luovuin ripsistä reilu pari kk takaperin ihan vaan siitä syystä että jonkin alkoi ärsyttää se että aina kun löytyi hyvä tekijä niin hetken päästä hän olikin jo lähdössä milloin minnekäkin päin maailmaa ja lopetti nuo hommat, viimeisin siis nyt joka oli jo kolmas :/ Ymmärrettävää toki kyllä joo mutta näin ollen en ole oikein tiennyt mihinkä sitä kannattaisi seuraavaksi mennä aina kun käynyt yhdellä samalla joten päätin pitää taukoa ja rauhassa kysellä ja etsiskellä hyvää tekijää :) Ero on kyllä välillä valtaisa ja sitä näyttää todella väsyneeltä ilman ripsiä mutta kyllä tähänkin tottuu :D Viimeistään ensi vuoden puolella sitten ripset taas kehiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva jos sait vinkkiä! :)

      No voi harmi :( Siinä on kyllä oma hommansa löytää hyvä ja mukava tekijä. Mulla ei kyllä siitä ole kiinni, sillä kosmetologi sijaitsee ihan samalla kadulla kuin asun ja olen käynyt hänellä jo vuosia. Haluan nyt säästää rahaa kun joulukin tulossa ja muutenkin olla täysin luomu välillä :) Vaikkakin näytän mielestäni suttuiselle meikillä, ehkä en vain osaa meikata?? :D Saa nähdä mitä tästä tulee...

      Poista
  3. Upea asu! Tuo hattu ja punaiset huulet sopivat tosi kivasti yhteen :) Rakastan itsekin trenssitakkeja ja nahkahanskoja ja kokonaisuudessaan tämä asu on aivan ihana! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mahtavaa kuulla, että tykkäsit asusta. Itse en enää kauheasti trenssiä käytä, toisin kuin ennen, koska se on tosiaan niin klassinen, mutta kiva heittää päälle silloin tällöin :)

      Poista
  4. Ihana asu jonka taidan kopsata itselleni ( paitsi ei tuota ihanaa pooloa minulta löydy),sillä kaikki elementit löytyy omasta kaapista.
    Ja kaunis on kuvauspaikkakin.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se onkin parasta, että saa vinkkiä omien vaatteiden käyttöön.
      Joo olen ihan fiiliksissä puistoista :)

      Poista
  5. Tyylikäs asu! Sun tyyli tuntuu paranevan vuosi vuodelta. Tykkään, kun sinusta hehkuu sellainen tavallisuus (ota tämä hyvällä), olen niin kyllästynyt suurimpaan osaan muotiblogeista, kun mimmit on siellä kuin suoraan huippumalli-ohjelmasta ja kaikki on aina niin tiptop, että oksettaa.

    Ja entisenä kotkalaisena tykkään maisemista myös :)

    -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja olipa kauniisti sanottu :) Ja tiedän mitä tarkoitat! Haluaisin ehkä vielä enemmän sitä tavallisuutta tänne, mutta toisaalta olen vetänyt selkeän rajan mitä tänne kirjoittelen. En itsekään seuraa enää suurimpia blogeja, sillä ne eivät tunnu "aidoilta" ja jokaisella suuremmalla bloggaajalla tulee roikkua Chanel kainalossa, mikä sekin on jotenkin "nähty" jo, pitää olla niin fitness ja kuvat ammattimaisia. Vaikka ymmärtää sen, mikäli työkseen tekee. Se on kyllä parasta, että blogeja on laidasta laitaan, jokaiselle jotain ja voi valita mitä lukee :)

      Ja kiva kuulla, että olet asustanut samoilla kulmilla! Tiedätkös, itse olen ehkä vasta näin 10 vuoden asumisen jälkeen päässyt sinuksi tämän kaupungin kanssa, enkä enää haikaile koko ajan muualle :D

      Poista
    2. Just tollasia suurin osa blogeista on, niinku kirjoitit. Ruokakuvia, smoothieita, valkoisia koteja ja treenattuja vartaloita. Ilman mitään rosoa missään. Hyvin tylsää ja niin nähtyä. Mäkin olen karsinut rankalla kädellä noita blogeja tuolta listaltani, kaikki toistaa itseään.

      Itse olen asunut 15 vuotta poissa Kotkasta, mutta lähisuku asuu siellä. Ja kyllä sinne veri vetää ja joskus sinne meinaan palatakin. Siellä on vaan sellainen tietynlainen tunnelmansa. Aikoinaan sieltä lähdin, kun alkoi ahistaa samat naamat. Nyt vuodet on tehneet tehtävänsä ja palaaminen tuntuu jo mahdolliselta :D

      -K-

      Poista
    3. Totta! Sitäpaitsi kun minusta se on vähän hassua, että kuvien takia vain valitaan vaatteet ja laitetaan tukka/meikki, kun näkee henkilön kaupungilla ei edes tunnista "normaalina" :D Mutta kuten sanottu, ymmärrän bloggaamisen ammattina, jolloin kuvat otetaan vain blogia varten :) Ja joo valkoinen kotin on superihanan näköinen, mutta meillä ei ikimaailmassa (koko)valkoinen pysyisi valkoisena, sillä koti on elämistä varten :) Minulle myös oma koti on niin henkilökohtainen paikka etten ikimaailmassa (vaikka asuisin missä luksuslukaalissa :D) haluaisi esitellä sitä netissä. Onneksi sisustuksesta kiinnostuneille on kyllä pilvinpimein blogeja :)
      Ja fitnestäkään en ymmärrä, liikunnan kylläkin että pysyy terveenä, mutten vaan ymmärrä ulkonäkökeskeistä urheilua, eikä minun onneksi tarvikaan :D Minulle on ainakin miljoona kertaa tärkeämpää, että olen terve, eikä se mitä vaaka tai rasvaprosentti näyttää. Siksi tämä ulkonäkökeskeinen maailma on ihan älytön, sillä oikeasti vain terveys, mitä ei saisi koskaan ottaa itsestäänselvyytenä, on tärkeää! Huh, tulipahan avautuminen :D

      Minusta tämä kaupunki on tosi kaunis (vaikkakin kaipaan vaaleita rakennuksia asukuvien taustaksi) mutta ihmiset ovat ehkä vähän hitaasti lämpeneviä, tai sitten niitä ei näy missää laisinkaan :D Plussa on se, että Helsinkiin pääsee nopeasti :) Niiinhän sitä sanotaan, että aika kultaa muistot!! :D

      Poista
    4. Oon ihan samaa mieltä :) Ja fitnessistä myös :)

      Kotkalaiset on vähän sisäänpäinlämpeneviä. Huomasin sen itsekin aikoinaan. Ja vaikka itsekin olen sieltä kotoisin, niin tunsin monesti itseni erilaiseksi :)

      -K-

      Poista
  6. Onpa kauniita kuvia! Ja tyylikäs asukokonaisuus :-)

    VastaaPoista