torstai 15. lokakuuta 2015

MY FRIENDS OUTFIT




takki Tommy Hilfiger - laukku Louis Vuitton - housut & paita Mango 
huivi Tiger of Sweden - kengät Kickers

Kävimme eilen Annan kanssa kuvailemassa, joten pitkästä aikaa muutakin kun omia asujani tänne blogin puolelle. Anna näkyi aiemmin blogissa täällä. En osannut taas oikein tehdä valintaa kuvien välillä, joten melko monta tuli tähän postaukseen. Näin syksyllä olen halunnut hyödyntää ruskaa kuvissa, joten tiesin heti minne halusin mennä kuvaamaan tällä kertaa. Vaikka edelleen on pieni kynnys mennä kameran kanssa keskustan ytimeen, niin kuvista tuli kuitenkin ihan kivoja lopulta, vaikka sai olla tarkkana, ettei muita ihmisiä kävele kuviin saati näy rumia autoja taustalla.

Anna suosii pukeutumisessa laadukkaita materiaaleja sekä yksinkertaisia elemettejä, tässä asussa tulee kyllä hyvin ilmi, että yksinkertainen vain toimii! Omat asuvalinnat ovat viime aikoina jotenkin rönsyilleet, joten täytyy ottaa Annan pukeutumisesta nyt mallia. Vaalea trenssi toimii hyvin muuten mustan asun kanssa ja Louis Vuittonin Alma BB kruunaa kokonaisuuden. Suloinen laukku on tuliainen Lontoosta, jossa Anna juuri lomaili. Tämä laukku ei huuda merkkiä, enkä ole itse asiassa itse nähnyt kenelläkään muulla livenä tätä mallia. Épi -nahka toimii tosi hyvin tässä laukkumallissa, se on jämäkkä ja tosi laadukkaan oloinen. Laukkuun painatettiin Lontoon liikkeessä myös nimikirjaimet, kiva pieni lisä ja muisto. Anna on muuten loistava antamaan vinkkejä minunkin laukkuhankintojen suhteen ja jaksaa kuunnella laukuista, niin ei tarvitse kotona toista puoliskoa aiheella niin paljon rasittaa.

6 kommenttia:

  1. Hassu kattoa omaa naamaa täältä:D Kiitos ihana kuitenkin kehuista! Niiin ja sun valinnat ei rönsyile, kuvittelet vaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Välillä menee vähän liiallisuuksiin asusteiden käyttö :D Kiitos vielä kuvista! <3

      Poista
  2. Ihanan syksyisiä kuvia, kaunis malli. Musta-beige toimii aina, kuten myös pelkistetty tyyli. Onko sinulla tai ystävälläsi antaa vinkkejä Lontooseen? Olen lähdössä sinne joulukuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Malli on kyllä paras :)
      Itse olen käynyt Lontoossa kahdesti, muttei se ole oikein vakuuttanut.. ehkä pitäisi antaa vielä kolmas mahdollisuus? :) Itse olen kiertänyt kaikki perus turistinähtävyydet vaan, eli en osaa kyllä vinkkejä antaa sen enempää :/
      Mukavaa matkaa! :)

      Poista
  3. Voi miten ihana asu ystävälläsi, yksinkertainen, mutta niin tyylikäs! :) Ja Alma kruunaa kaiken, se on tosi söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Alma on tosi nätti tuossa koossa ja nahassa!

      Poista