lauantai 17. lokakuuta 2015

BAG CRUSH

Voi ei, olen taas ihastunut... laukkuun! Tuntuu, että tämä käsilaukkutouhu on aivan loputonta, löydän aina jonkun entistä paremman. Kumpa voisin vain hankkia laukun ja käyttää sitä loppuelämän. Nykyisin en edes enää kehtaa sanoa, että ostan laukun loppuelämäksi, sillä tuskin se tulee minulla niin pitkään olemaan. Minkäs sille voi, että kyllästyn. Uusin rakkauden kohteeni on Célinen Phantom Cabas. Hyvin Louis Vuittonin Neverfullin tyyppinen malliltaan, mutta materiaalina nahka. Minusta laukku on kuin Neverfullin ja Phantomin sekoitus, molemmista malleista kun kovasti pidän, niin tässä yhdistyvät parhaat puolet. Mallista löytyy myös versio, jossa menee nyöri, jolloin laukun saisi myös pussimaiseksi, mutta omaa makuani miellyttää enemmän tämä yksinkertaisempi malli. Roikkuvilla "härpäkkeillä" laukun saa solmittua kasaan, muutoin laukussa ei ole mitään suljentaa. Mielessäni vain pyörittelin ajatusta tämän Cabaksen vielä korvaava Neverfullin, ja melko spontaanisti NF olikin pian myyty. Tämän laukkumallin olen kokenut käytännölliseksi, mutta kahta samantyyppistä laukkua ei kaappiini mahdu.

 Melkein jo hautasin tämän myötä haaveeni Balenciagan Classic Cityä kohtaan, mutta nämä laukut ovat keskenään niin erilaisia, että molemmille on oma käyttötarkoituksensa. Koen että talvella vetoketju on laukussa melko tärkeä, kun taas kesällä voi mennä vähän rennommin laukku auki. Itselläni on myös kesäisin laukussa paljon enemmän tavaraa kuin talvisin, joten jättäisin Cabaksen hankinnan suosiolla odottelemaan kevättä, jo siitäkin syystä, että Cannesin matka jo mielessä häämöttää. Tätä mallia en ole nähnyt livenä kertaakaan, eli ehdottomasti vaatisi sovittamista eri kokojen välillä, väreistä puhumattakaan. Musta, beige vai  konjakinruskea?


Kuvat täältä.

21 kommenttia:

  1. Tää on kyllä ihana laukku! :) itsekin kuolasin, mutta lopulta Mansur Gavriel voitti hintansa puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nämä on aika samanmallisia, tämä vain lörpömpi ja ehkä yksinkertaisempi kuin ei ole punaista vuorta :)

      Poista
  2. Tää on kans kiva! Näin lentokoneessa naisella tämän suljettuna naruilla ja näytti sillonkin kivalta :) Korvaisi tosiaan hyvin Neverfullin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että alkaahan ne Célinet miellyttää ;) En olisi uskonut, että Neverfullista luovun koskaan, mutta teen päätökset niin spontaanisti, että se lähti ihan yllättäen :D Mallista kyllä tosiaan tykkäsin, mutta tätä en isoimmassa koossa valitsisi :)

      Poista
    2. Joo alkaa! :D Saint Laurentille on saman tyylinen, vielä yksinkertaisempi, mutta maksaa vain 750e ja sitä harkitsin pitkään! Tämä: http://www.ysl.com/fi/shop-product/women/handbags-shopping-saint-laurent-ew-large-shopping-saint-laurent-tote-bag-in-black-leather_cod45267146ff.html#dept=bags_women_ . Minäkään en uskonu että Nevefullista luovun, mutta niin vain sekin lähti eteenpäin. Ja ikävä ei ole tullut :) Laukkuharrastus on kyllä siitä hyvä, että vanhat saa aina eteenpäin ja voi ostaa uusia mieluisampia tilalle! :D

      Poista
    3. Ei ole hassumpi tuokaan, mutta itse ihastuin tähän Cabakseen niin, että varmasti se minulle vielä joskus tulee :) Mutta en kyllä sanoisi 750 euroa maksavaa laukkua, vain sen hintaiseksi, kallis se on tuokin ainakin omasta pussistani :D
      Neverfull on kyllä superkäytännöllinen, mutta nyt kun omistan matkustamista varten ihan weekenderin, pärjään ehkä sillä ja tuo Phantom Cabas sitten vähän pienempänä jossain vaiheessa :)
      Minusta se ei ole fiksua myydä ja ostaa, kuten olen sanonutkin, että rahoittaa tavallaan elämäntyylin niin, ja vaikuttaa ehkä rikkaammalta kuin todellisuudessa onkaan. Mieluiten itse säilyttäisin kaikki laukut, mahtia kun olisi vanhempana kunnon kokoelma, mutta tila ei vain meillä riitä mitenkään :( Laukuissa voi myös pian mennä siihen, ettei mikään enää riitä ja aina vain haluaa uutta (niin kuin minä :D) eikä sekään ole hyvä juttu.

      Poista
    4. Joo kallishan se sekin on, mutta on se esim, Neverfullia useamman satasen halvempi ja tuota Celineä melkein puolet halvempi :D Joten siinä suhteessa se minusta on todella "vain" sen hintainen! :D Minusta on ehdottomasti järkevää myydä, jos laukku on jäänyt käyttämättä! Enhän minä säilytä nurkissani muutakaan turhaa käyttämättömäksi jäänyttä roinaa, niin miksi säästäisin kalliita laukkuja joista jopa voi saada myydessään voittoa :) Kuten olen useammasta Vuittonistani saanutkin! Haluan ehdottomasti pitää laukkumäärän hallittavissa, enkä hamstrata niitä niin ettei kaikki millään ehdi käyttöön :)

      Poista
    5. No joo voihan sen niinkin ajatella :) Céline vain mielyttää malliltaan enemmän makuani ja tykkään noista lärpäkkeistä, niin ei ole liian simppeli makuuni.
      Kukin tyylillään :) Minusta se on vain aika järjetöntä ostaa laukku ja myydä vuoden päästä pois, mielummin harkitsisi kauemmin ja vasta sitten ostaisi. Tosin myin itsekin Favoriten vuoden käytön jälkeen, muttei siinä mitään järkeä minusta ollutkaan :D

      Poista
    6. No minunkin kaikki laukut ovat olleet useampia vuosia vanhoja, paitsi musta Lily jonka myin 1,5v käytön jälkeen. Myymäni laukut ovat olleet lähinnä Vuittoneita ja Mulberryjä, joihin on tullut ihan totaalikyllästyminen, niin en nää järkeä niitä kaapissa pölyttää, vaan ostaa tilalle laukkuja jotka pääsee käyttöönkin asti :) Itse kuitenkin ymmärrän että maku muuttuu ja jos laukkujen myynnissä ei tee edes persnettoa niin mikäs niitä eteenpäin myydessä :D

      Poista
    7. Kuten sanottu, kukin toimii tyylillään :) Vaikka mulla melko monta laukkua onkin, ovat kaikki kyllä ihan käytössä :) Paitsi tällä hetkellä musta Mulberryn Bayswater tosi vähäisellä, mutten sitä ikinä myy, sillä se malli toimii aina.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No eikös! :) Varmaan mustan huolisin, mutten tuota isointa kokoa.

      Poista
  4. Ihana laukku! Minäkin olen laukkuihmisiä joten hyvin ymmärrän että laukkuhaaveilta on vaikea välttyä :-) Nuo värit on kaikki kivoja mutta mä valitsisin varmaan itselleni beigen mutta taitaa olla aika saman värinen kuin sinun celinesi...
    Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös :) Mahtavaa, että täältä löytyy muitakin laukkufriikkejä <3 Pysy siis kuulolla, laukkujuttuja tulossa taas piakkoin ;) Beigestä tykkään minäkin, mutta tosiaan kun Mini Luggage on beige, niin päätyisin varmaan mustaan...

      Poista
  5. Oi,tuo musta näyttää tosi upealta harmaata vasten! :) Tää ainainen laukkukuume on kyllä paha..mulla on tosi paha laukkukuume nyt,mutta en yhtään tiedä minkä hankkisin :D Onneksi on helmikuuhun asti aikaa päättää (ja säästää :D) ja pääsee mallailemaan laukkuja kunnolla sit Barcelonan reissulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, musta ja harmaa toimii aina, itse en laukkua tosin noin suuressa koossa haluaisi :)
      Hahah, hyvä etten ole yksin :D Mulla on taas ongelma niin päin, että on liikaa laukkuja mitä haluan, valitettavasti kuin kaikkea ei voi saada :D
      Ja vitisit Barcelonan matka tiedossa, se on ihana kaupunki! :) Itse asiassa meilläkin oli suunnitelmat lähteä sinne tässä kuussa, muttei nyt päästykään lähtemään :/ Että ei auta kuin odotella toukokuuta, äkkiä sekin taas tulee :)

      Poista
  6. OMG, täydellinen! :D :D Mäkin hajoon näihin haaveisiin, nyt pitäis tosin saada pari myytya ensin, ja sit on se toinen säästökohde, mutta sit ens vuonna. Ehkä päräytän, ja hankin kaks haavetta putkeen... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja LOPPU!!!! :O Ainakin musta ja siinä koossa kuin haluan... tyypillistä :D
      Mä oon myynyt ihan älyttömästi kaikkea (mm. kolme Vuittoni laukkua ja kaksi huivia) joten minusta voin hyvin ostaa yhden tai kaksi uutta laukkua, haha :D Mutta ei se auta että on rahat säästetty,vielä pitäisi saada se haluamansa malli käsiinkin!
      Joo ensin se toinen juttu :) Ps. Anteeksi, anteeksi kun en ole saanut käytettyä niitä koruja!!! Onko mennyt jo vai vinkkaanko vielä täällä?? :)

      Poista
    2. Olin jo unohtanut koko jutun, haha... :D Eli no hätä! Laitan vaikka viestiä joulukuun alussa, jos ehdin tehdä niitä myyntiin. Kiitti, muru. :)

      Poista
  7. Paljon tällä mallilla on hintaa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tarkkaa ja riippuu koosta :) täti mallia ei tosin ole enää saatavilla :( mallistossa olevien laukkujen mallien hinnat löydät nettisivuilta ;)

      Poista