lauantai 29. elokuuta 2015

SHORTS & SLIP ONS


pusero Zara - shortsit Zoey M - laukku Céline - tennarit Stylesnob (*nämä)
 kello Daniel Wellington - rannekoru Snö of Sweden - aurinkolasit Ray-Ban

Tämän ikäisenä vaatteissa tärkeintä on, että ne päällä on mukava olla ulkonäkö tulee vasta seuraavana. Viime viikolla hellekeleillä ajattelin yksi päivä kiskaista päälle vuosia vanhat beiget korkeavyötäröiset shorstit - virhe! Shortsit eivät ole koskaan kuuluneet lemppareihini vaatteiden osalta, vaikkakin näistä beigeistä shortseista tykkäsin vielä pari vuotta sitten todella. Hameet sekä mekot ovat aina olleet enemmän makuuni. En vain tunne itseäni kovinkaan kotoisaksi shortsit jalassa, ja sain jatkuvasti kiskoa lahkeita alemmas, eikä asu lopulta miellyttänyt silmää laisinkaan. Tällä kertaa siis jakoon epäonnistunut asu. Pohdin ensin, että julkaisenko koko kuvia laiskinkaan, mutta kun niitä on otettu, myös julkaistaan. Minusta blogit ovat liian viimoisen päälle hiottuja, täydellisiä asuja ja kuvia. Kun ei elämä ole sellaista kuitenkaan. Välillä asutkin epäonnistuvat totaalisesti. Tykkäsin kuitenkin asun elementeistä, mutteivät ne toimi keskenään. Mustat nahkaiset slip-on tennarit hankin syksyä varten. Etsin kyseisiä kenkiä monista liikkeistä, kunnes *Booztin alesta löysin*nämä Stylesnobin versiot, täydelliset! Alesta löytyi myös Snö of Swedenin nahkainen rannekoru, joka sopii minusta hyvin mustan kellon kaveriksi. Musta taitaa tänä syksynä olla suosikkini asusteissa ja konjakinruskea jää kakkoseksi.

Syyskuun projektikseni otan muuten vaatekaapin suursiivouksen. Pitkään olen ajatellut, että kirpparipöytä olisi taas parin vuoden tauon jälkeen otettava, ja sainkin vihdoin varattua pöydän jo ensi viikon lopulta alkaen pariksi viikoksi. Vaatekaappini tykkään pitää siisteinä enkä halua, että ne ovat aivan täyteen ängettyjä. Suunnitelmissa on tyhjentää kaappeja todella rankalla kädellä, ja eilinen iltapäivä menikin jo suurimmana osan tuotteista hinnoitteluun. Helpottavaa karsia tavaraa. Nämä shortsit saavat kuitenkin vielä jäädä kaappiin tältä erää ;)

8 kommenttia:

  1. Moi,
    Onko nuo kengät sun mielestä normaalia kokoa? Kivan näköiset, vois vaikka tilata!
    -Taru-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. Joo on, mulla on koko 36 niinkuin muissakin kengissäni :)

      Poista
  2. Hassua, että susta tuntuu et toi asu on epäonnistunut. Kun mä näin ton ekan kuvan oli ihan myyty! Ihan sika kiva, pitää joskus itekkin koittaa tollasta yhdistelmää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah eihän :D Ehkä se johtui siitä, että mulla on sen verta epämukava olo tosiaan shortseissa, mutta kiva kuulla jos tästä asusta voi silti saada inspiraatiota!! :)

      Poista
  3. Nuo shortsit ainakin näyttää tosi hyvältä! En kyllä olisi uskonut että sulla on epämukava olo asussa. Olen itsekin samaa mieltä että asun täytyy tuntua hyvältä päällä, koska muuten ahdistaa. Tuo rannekoru on kyllä tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on ihme, että shortsit mahtui vielä päälle ylipäätään... :D Se on tärkeintä, että tuntee olonsa kotoisaksi vaatteissaan :) Sinnittelin kuitenkin koko päivän tässä asussa, kävin pyörilemässäkin :D

      Poista
  4. Just hyvä asu! Kuten useimmiten sun asut on :)
    Minne kirppikselle viet ylimääräiset vaatteesi?
    N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Pennikirppiksellä Karhulassa on pöytä (156) 16.9 asti! :)

      Poista