tiistai 18. elokuuta 2015

PRE-FALL PART 2


Toissa viikolla kun piipahdin Helsingin kaupoillla sain ihan älyttömästi lisää syysinspiraatiota -  khakivihreää, nahkaa, harmaata, mustaa, collegea ja bikerbootsit. Saatan välillä käydä liikkeissä vain hakemassa uusia ideoita, aina ei tarvitse ostaa uutta. Huomasinkin, että monia haluamiani juttuja jo kaapistani löytyy ja se vasta inspiroi, saan koottua vaikka mitä asuja ihan oman kaapin sisällöllä. Tosin uudet mustat housut aion jossain vaiheessa hankkia, kunhan hyvät osuvat kohdalle. Aitonahkaiset pöksyt huolisin samantien, mutteivat taida mennä ihan budjettiin tällä hetkellä. Onneksi kaapista löytyy ennestään Mangon aitonahkaiset shortsit hyvin samanlaiset kuin nämä kollaasissa näkyvät. Nahka on ihana varsinkin yhdistettynä valkoiseen puuvillaneuleeseen tai harmaaseen collegeen. Erityisen innoissani olen khakivihreästä takista, en malta odottaa sen yhdistämistä bikerbootsejen ja muhkean kaulaliinan kanssa. Balenciagan Classic City mustana kruunaisia ehdottomasti tämän tyylin. Laukku saa kuitenkin vielä odotella, jossain vaiheessa sen kyllä aivan varmasti hankin.

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

2 kommenttia:

  1. Hei Anne,
    Kyselin sulta aikoinaan apua laukkuhankintaani, haaveilin silloin ostavani Nanon Pariisin reissultani. Kävin mallailemassa Célinellä Nanoa mutta laukun hihna osottautui kohdallani hieman liian pitkäksi.
    Laukku jäi ”roikkumaan” väärälle korkeudelle.
    Muuten Nano oli kyllä tosi kaunis ja jotenkin jäi harmittamaan ettei se minulle sopinutkaan.
    Loppujen lopuksi hankin kuitenkin uuden laukun; Vuittonilta löysin pikku Alman johon olen nyt sitten rakastunut .
    Alma on ollut ahkerasti käytössä koko kesän ja tuntuu syrjäyttäneen muut laukkuni.

    t.Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tiina! :)

      Ihanaa, että palasit kertomaan miten laukun kanssa kävi! Harmi ettei Nano ollut sitten kuitenkaan sinulle sopiva :/ Siinä on kyllä minullekkin ehkä hitusen pitkähkö hihna, muttei haittaa :) Nämä on kyllä niin makuasioita, itse en tykkää että laukku crossbodynä roikkuu ns. kainalossa. Mahtavaa, että sinulle sopiva laukku löytyi! :) Minä niin haluaisin tuon Balenciagan Cityn, pohdin josko musta Bayswater saisi lähteä ja tuo tulisi tilalle... Joka tapauksessa aion odottaa hankinnan kanssa ensi vuoden Cannesin reissuun. Miten sinulle muuten meni Ranskan reissu? :)

      Poista