perjantai 14. elokuuta 2015

MY FRIENDS OUTFIT




pusero Lindex - housut Mango - laukku Céline - kengät Converse
 aurinkolasit Ray-Ban - kello Michael Kors - korvakorut Timanttiset

Tässä upean kaverini Annan asu, joka minulla oli ilo kuvata. Tutustuimme tänä keväänä, enkä usko, että ilman blogia ja Instagramia olisimme koskaan tavanneet niin sanotusti kasvotusten, vaikka samassa kaupungissa ja vielä ihan lähekkäin asummekin. Kaikki lähti liikkeelle Célinen Nano laukusta, molemmilla kun se oli suunnitteilla hankkia, ja siitä kirjoittelimme niin Instassa kuin täällä blogin kommettiboksissa. Anna lopulta ehti ensin ja halusin tietysti päästä laukkukaunokaista ihailemaan, eikun kahville ja siitä se sitten lähti. Olen Annalle ehdottanut, että hän voisi alkaa kirjoittamaan blogia, sillä uskon, että moni tämän naisen tyyliä ihailisi. Oma blogi ei kuulemma ole kuitenkaan harmi vain ajankohtainen, mutta mahtavaa olisi, jos Anna suostuisi vierailemaan silloin tällöin täällä minun blogini puolella jatkossakin. Hieman itseäni hirvitti tarttua kameraan kuvaajan osassa, sillä valokuvaaminen ei ole vahvin puoleni, enkä oikeastaan ole aiemmin ihmisiä kuvannutkaan juurikaan, lähinnä maisemia ja tavaroita vain. Minusta onnistuin kuitenkin melko hyvin nappaamaan Annan asusta kuvat näin ensikertalaiseksi tässä hommassa, ja kun malli on tätä luokkaa, voiko kuvat edes epäonnistua? :) Oli todella piristävää olla tällä kertaa kameran toisella puolen, joten kiitos vaan kovasti Annalle, että suostui kuviin. On myös itsellekin mukavaa nähdä vähän muutakin täällä, kuin niitä omia samoja, monta kertaa nähtyjä vaatteita.

Annan tyylistä tykkään tosi paljon, klassinen mutta kuitenkin rento, muttei missään nimessä tylsä, eli juuri sellainen mikä minuakin miellyttää pukeutumisessa. Ihastuin tämän asun nähtyäni varsinkin noihin hänellä jalassa oleviin vähän kevyempiin Converseihin, paljon sirommat ja naisellisemmat kuin tavallinen malli. Célinen laukusta tuskin edes tarvitsee sanoa mitään, niin upea tuossa väriyhdistelmässä, joka on kevään mallistosta. Nauratti vähän, kun molemmilla meillä oli Ray-Banin Erika aurinkolasit juuri käytössä, Annalla ruskeat ja minulla mustat.

14 kommenttia:

  1. No nyt oli sit tämän aika, kiva juttu! Nätti flikka ja tosi hauska kesäinen asu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun kynnys on ylitetty voidaan mekin lähteä seuraavaksi kuvailemaan, haha! ;) Niin minustakin :)

      Poista
    2. No toudellakin, piti itseasiassa just laittaa sulle viestiä. Mahdollisesti siellä kulmilla taas ma-ti akselilla, palaan vaikka jos toteutuu! :)

      Poista
    3. Kiva, ilmoittele jos tai kun olet täälläpäin! :)

      Poista
  2. Rento,mutta tyylikäs asu.Consseihin minäkin kiinnitin huomioni,että ompas söpöt.Ja hyviä kuvia olet ottanut.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin rento, mutta tyylikäs :) Harmi kun omistan jo tarpeeski Converseja :D Kiitos molempien puolesta! :)

      Poista
  3. Luin aikaisemman postauksesi ja pakko sanoa, että älä missään nimessä lopeta bloggausta!! Sun blogi on mun suosikki! Parhaat tyylivinkit ja ei liian ammattimainen hyvällä tavalla, kun vertaa moniin muihin. Mua ei kiinnosta lehtien tapaiset muotikuvat vaan oikeat aidot asukuvat! Kaiken lisäksi täältä olen saanut monta ostosvinkkiä!! :) t. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos tuhannesti kommentista! <3 Arvostan todella, että käytit aikaasi ja sen kirjoitit. Olen sen verta sosiaalinen, että yksi syy miksi bloggaus välillä niin ottaa pannuun on varmaankin juuri yksin kirjoittelu. Odotan aina innolla kommetteja ja "keskustelua" lukijoiden kanssa (vaikka ymmärrän kyllä että asukuvista on vaikea keskustelua saada aikaan) :) Olen samaa mieltä kanssasi, parhaan inspiraation saa tavallisilta ihmisiltä ja tavallisista arkeen sopivista asuista :) Teenkin blogia omalla tyylilläni, harrastelijat ja ammattilaiset on erikseen :) Olen kyllä huomannut, että mulla on jotenkin lopahtanut kiinnostus muidenkin blogeihin, joista ennen tykkäsin kovasti. Kaipaisin itsekin uutta luettavaa. Minuakun ei oikeasti kiinnosta tuntemattomien elämä kouluineen ym. vaan luen blogeja puhtaasti siitä syystä että saan inspista ja uusia ideoita pukeutumiseen. Ihan mahtavaa kuulla, jos siihen olen itsekin ehkä välillä pystynyt edes yhtä ihmistä inspiroimaan, joten kiitos aivan älyttömästi ! :)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Tuo laukku! <3 Housut ovat myös tosi kivat. Sopivan hillitty printti omaan makuuni. :) Ovatkohan jo kauan aikaa sitten hankkittu vai voisikohan löytyä vielä kaupoista..

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin se on ihana ja Annalla on kyllä muitakin laukku-upeuksia, toivottavasti niitä saataisiin tänne näytille :) Housut ovat uudet, joten kipinkapin Mangoon! ;)

      Poista
  5. Heippa Anne! Pakko meikäläisenkin täältä ruudun toiselta puolelta ilmoittautua blogisi ahkeraksi seuraajaksi. Itseasiassa sinun blogi on tällä hetkellä ainoa vaatteisiin ja muotiin keskittyvä blogi, jota seuraan. Just sen takia, että blogis on rento ja aito, eikä tosiaan liikaa sellainen "ammattimainen". Toivottavasti saat tsemppiä ja innostusta blogin jatkamiseen näistä kommenteista! :) Ihanaa kesän (tai syksyn jo) jatkoa! -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Katja! :) Mahtavaa että jätit kommentin, kiitos :) Ja vielä suuremmin olen otettu kauniista sanoistasi, suurkiitos<3 Sain kyllä ihan superisti intoa kun olin kameran toisella puolen, joten blogi ei kyllä ole loppumassa mihinkään :) Ja mahtia jos rentous välittyy ruudun toiselle puolen, sillä sellaista blogia juuri haluan kirjoittaa, aitoa ja ei liian tarkkaan harkittua :)

      Poista
  6. Kaunis ja ihanan huoleton/rento asu ystävälläsi <3

    VastaaPoista