maanantai 17. elokuuta 2015

KATAJANOKALLA


hattu Zara - mekko Mango - laukku Céline - sandaalit Asos - kello MK
 ranneke Balenciaga - aurinkolasit Ray-Ban (*nämä, saatu blogin kautta)

Olen ihastunut. Mustaan väriin. Kyseinen ei ole koskaan kuulunut lempivärejeni joukkoon ja enemmänkin olen vältellyt sitä. En tiedä johtuuko vaaleasta tukasta vai mistä, mutta tällä hetkellä musta tuntuu tosi freesiltä ja yksinkertaisen tyylikkäältä. Minusta musta näyttää paljon paremmalta ruskettunutta ihoa vasten, joten siksi se sopiikin synkkyydestään huolimatta hyvin kesään. Cannesin Mangosta ostettu musta sifonkimekko on ollut päällä todella useasti kesän aikana, oikeastaan mietin, että viitsinkö edes julkaista näitä kuvia, taas samasta mekosta monta kertaa nähdyin asustein. Samoja vaatteita tulee pidettyä muutenkin paljon, enkä mieti asujani blogikuvien mukaan, vaan mitä haluan pukea. Täysin samaa asua prikulleen samoin asustein Balenciagan ranneketta ja Zaran hattua myöten käytin jo Budapestissa, tykkäsin tästä simppelistä yhdistelmästä todella. Yleensä mielestäni onnistuneimmat asut ovat niitä kaikista yksinkertaisempia. Voisin melkein sanoa tämän kyseisen asun olevan lempparini tältä kesältä! 

Helsingissä yksi suosikkipaikkani on Katajanokka. Tykkään myös älyttömästi Merisatamanrannan alueesta, mutta mikäli on kävellen liikenteessä, eikä ole ihan kauheasti aikaa on Katajanokka lähempänä. Reilu viikko sitten hegailimmekin Katajanokalla, oli mitä täydellisin kuuma kesäpäivä, aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja fiilis oli ihan loistava. Säätiedotusten mukaan nämä lämpimät säät senkun jatkuisivat, mahtavaa! Toivottavasti muuten ehtisin vielä käydä edes kerran tänä kesänä Helsingin jäätelötehtaan kioskilla, tietääkö kukaan mihin asti ne ovat auki?

4 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä simppelit asut ovat parhaita,mutta miten se välillä vain on niin vaikea pukeutua simppelisti? Se ei ole helppoa.Minulle ainankaan.
    Tykkään asustasi,varsinkin nuo sandaalit ovat yksinkertaisen tyylikkäät.Ja jotenkin kaikki natsaa taas kohilleen asussasi.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet muuten täysin oikeassa, mulla on vähän sama juttu! Usein sitä ajattelen että yksinkertainen on sama kuin tylsä, mutta höpsistä :) Itse saatan miettiä ensin asusteet ja sitten vasta itse asun, eli asusteet on kyllä mulla kaiken a ja o!
      Kiitos! :) Ostan yleensä jotkut halvat nahkasandaalit niin mustina kuin konjakinruskeina, jotka kestää kesän-kaksi ja niitä voi huoletta käyttää niin kaupungilla kuin rannalla ihmeen mukavatkin nämä kyseiset ovat :)

      Poista
  2. Aivan…Sitä varten tykkäänkin lukea vain niitä blogeja, missä esitellään normikäytössä olevia vaatteita.Minua ei ollenkaan haittaa, vaikka jotain vaatetta käytetään useassa postauksessa.Niitä vain blogeihi kuvattavia vaatteita, on blogit liikaa pullollaan. Normi päivänasu on kaiken paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Välillä vain itseäkin kyllästyttää kuvissa samat vaatteet, mutten valitettavasti blogikuvien takia voi uusiakaan koko ajan ostaa :D Itse asiassa aion hillitä shoppailua entisestään ja miettiä kolmeen kertaan tarvitsenko aina uutta. Ihmettelen kyllä hieman, ettö joku asukokonaisuus kuvataan vain blogiin, mutta kukin tyylillään :) Tosi kiva että vierailit blogissani ja jätit vielä kommentin, kiitos!:)

      Poista