keskiviikko 12. elokuuta 2015

COMING SOON...

Olen pitkään ollut vähän kyllästynyt tähän blogiini, harrastus on tuntunut turhalta, aikaa vievältä ja melko tyhjänpäiväiseltä. En ikinä halua valittaa tänne blogiin, mutta sen sijaan blogiahdistuksestani ovat kyllä kuulleet niin ystäväni kuin toinen puoliskoni. Jotain uutta olen tänne kaivannut, no ulkoasua tietysti, mutta sille nyt en pysty tehdä itse yhtään mitään muuta kuin palkata jonkun muun hommaan, mutta sen lisäksi jotain muuta. Olen postaillut kyllä, mutten sellaisella innolla kuin minusta kuuluisi ja haluaisin. Blogi on lähinnä turhauttanut minua, ja välillä kun olen avannut kannattavani, olen vain ärsyyntynyt, saanut luonnoksia aikaan ja sulkenut koneen. Aiheita ja ideoita olisi kyllä, kuvia koneella melkein jonoksi asti, mutta se kipinä hommaan puuttui. Blogi on sellainen, jota ei voi oikein väkisin kirjoittaa. On ollut päiviä, kun olen innolla koonnut kollaaseja ja seuraavana taas halunnut kuopata koko homman. Tänään vihdoin sain inspiraationi tähän hommaan takaisin, kun olin tällä kertaa kameran toisella puolella! Vaihtelu todellakin virkistää. Olen aina ajatellut olevani maailman surkein kuvaaja, mutta kuvat onnistuivatkin minusta hyvin ja olen niin iloinen. Pitkästä aikaa avasin koneen superinnolla, siirsin kuvia ja tuli tosi hyvä mieli  blogista :) Joten vihdoin blogiin tulee jotain uutta, nimittäin erään toisenkin asukuvia kuin omiani. Yllä näkyvästä kuvasta saattekin pientä esimakua, upea Célinen Nano tulee ainakin kuvissa vilahtamaan...

10 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että olet löytäny innon taas! Blogisi on yksi lemppareistani :) Minullakin on usein epätoivo blogini kanssa ja mietin monesti koko touhun lopettamista, mutta sitten muistan kuinka kivaa se on ja kuinka paljon asioita olen tämän harrastuksen myötä saanut. Kunhan tekee vain omalla tahdilla ja jättää paineet ja täydellisyyden ammattiblogeille niin hyvin menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit Linda! :) Ja kiitos tuhannesti, et uskokaan miten hyvä mieli tuli! <3 Nyt sanoit juuri oikean sanan, epätoivoiselta minustakin on tuntunut pitkään! Välillä näitä tulee, mutta tällä kertaa tätä kesti niin kauan, että pohdin josko tämä blogin kirjoittelu ei vain ole enää minun juttu... Olet täysin oikeassa, omalla tahdilla vain ja tyylillä :) En kuitenkaan loppupeleissä osaisi elää ilman näitä "tyhjänpäiviäisiä" laukkujuttuja ym. :D Joten jos näitä ahdistuksia tulee, niin kone kiinni vain ja auki vasta kun siltä oikeast tuntuu :)

      Poista
  2. Minullakin motivaatio bloggaamiseen menee ihan aalloittain ja puran ahdistustani milloin kenellekin :D Mutta on tässä bloggaamisessa vaan hyvätkin puolensa, kuten kaikki ihanat ihmiset! :) Olen oppinut hyväksymään sen, ettei bloggaaminen voi aina vaan olla helppoa ja ihanaa. Se on vähän kuin parisuhde - välillä menee vähän huonommin ja välillä paremmin, ja se on ihan okei :D

    Innolla odotan uusia juttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin sama juttu! Näin pahaa "ahdistusta" en ole vielä kuitenkaan kokenut, ja kiva harrastus alkoi tuntua pakkopullalta :/ Eniten turhauttaa kun käyttää tähän niin paljon aikaa, mutta miksi? Tuntui että tämä alkoi ottaa enemmän kuin antaa iloa :/ Tietysti kaikessa on hyvät ja huonot puolet, mutta jos vertaa muihin harrastuksiini, kuten lenkkeilyyn ja ompelukerhoon, niin niistä tulen aina kotiin iloisena ja onnellisena, vaikka lähteminen olisi ollut vaikeaa. Blogi taas ei anatanut minulle mitään, ei sitä ilon tunnetta miksia aikanaan blogin aloitin. Osasit kyllä pukea ajatukset hyvin sanoiksi, kuin parisuhde! :D Mutta ilman tätä blogia ei oltais mekään ikinä tavattu! <3 En osaisi kirjoittaa tätäkään vertaa ja totta puhuen minusta löysin oman pukeutumistyylinikin vasta kunnolla tämän blogin myötä, joten on tässä hyvätkin puolensa! :) Eli mikäli näitä ajatuksia tulee taas, laitan koneen kiinni enkä edes ajattele blogia hetkeen. Loppupeleissä en kuitenkaan osaisi olla ilman blogia :D

      Poista
  3. Mulla ei ensin näkynyt jostain syystä tuo otsikko ollenkaan ja luin vain tekstin.. Olin ihan varma, että olet lopettamassa bloggaamisen, mutta onneksi olinkin väärässä! :) Täällä kanssa odotellaan uusia juttuja, kiva kun olet saanut uusia ideoita blogin suhteen, vaikka ei tässä mitään vikaa ole tähänkään mennessä ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kävi kyllä mielessä, mutta onneksi löysin ilon taas tätä harrastusta kohtaan taas :) Kiitos Mimmu kun kommentoit ja olet ollut mukana matkassa pitkään, arvostan sitä todella <3 Olen niin innoissani kuvista, koitan saada postauksen huomenna linjoille :)

      Poista
  4. Tuo herkullisen värinen Celinen laukku tuo mieleeni sellaisen englannin lakujen kerroslakun! :D Ja tää mielleyhtymähän johtunee karkkilakostani... :D

    Ei haittaa vaikket bloggaisi usein, sillä olet maininnut monesti että tää on sulle harrastus, joten kovin tiheää postaustahtia ei varmasti kukaan odotakaan. Toivon silti että into blogin pitämiseen jatkuisi (ikuisesti). Sulla on todella tyyli hallussa ja asupostauksista saan inspiraatiota omaan pukeutumiseen. Tyylikästä, oivaltavaa arkipukeutumista, se saa mut klikkaamaan tänne kerta toisensa jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös, laukku on niin ihana! :) Voi ei, tiedän niin tunteen, se mitä ei voi saada pyörii jatkuvasti mielessä! :D Kunhan tämä kesä loppuu aloitan minäkin ehdottomasti herkkulakon... nimimerkillä jäätelöä joka päivä :D

      Kiitos tuhannesti kommentista! :) Se tässä onkin älytöntä, että tiedän ettei kukaan pakota minua postailemaan, mutta teen itse itselleni aikatauluja, millon mikäkin pitää olla tehty! Esim. takaraivossa pyörii kuinka Budapestin reissukuvia (maisema) pitäisi saada julkaistua, matkasta on jo vaikka kuinka kauan, mutten vaan saa kuvia käytyä läpi. Nyt aion hellittää ja julkaisen ne vaikka jouluna jos siltä tuntuu :D

      Mahtava kuulla, että voit saada blogistani inspiraatiota, se on paras kohteliaisuus minkä voi saada, suuri kiitos! :)

      Poista
  5. Anne, ala kuvaamaan ihmeessä! Vaikka tunnistan tuon blogiin kyllästymisen, on siinä jotain niin kivaa kun voi koko ajan kehittyä ja tähdätä parempaan. Ja se tulee paljolti kuvaamisesta, ainakin mulla. Mulle bloggaus on nimenomaan kuvaamista ja lähtee kuvista, ihan paras tunne on tuo minkä sanoitkin, kun kuvat onnistuu, niin ei malta edes odottaa, että pääsee niiden kimppuun ja niitä editoimaan, valitsemaan ja julkaisemaan :) Jos olet nyt jo löytänyt sen tunteen, olen ihan varma että löydät sen vielä paljon isommin jos teet sitä enemmän. Ja hei, suosittelen muuten todellakin - jos sitä olet miettinyt - palkkaamaan sen ulkoasun tekijän! Ei todellakaan sillä, että tässä nykyisessä olisi yhtään mitään vikaa, mutta mulle se toi ainakin niin paljon boostia ja ihan yllättävääkin intoa bloggaamiseen kun sen tein! Eikä ollut edes niin kallista kuin voisi kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös, itse en ole koskaan sen suuremmin tykännyt valokuvaamisesta, siinä onkin suurin syy miksi usein mietin, että minkä ihmeen takia koko blogia teen? Matkalla kuvaaminen vie aikaa, kun aina pitää odottaa että ihmiset mee pois edestä, valoa on oikea ym. Kotona inhoan kuvata sisällä (pieni kämppä, huono valo) eikä kuvat onnistu ollenkaan ja se ärsyttää :( Välillä haluaisi oikeasti elääkin, eikä miettiä joka hetkeä mitä nyt blogiin kuvaisi ja kulkea kamera kaulassa (siksi en kanna edes kameraa mukana useinkaan) :D Ihmisiä en ole aiemmin kuvannut ja se olikin superkivaa, varsinkin kun oli niin ihana malli :) Toivottavasti hän suostu malliksi uudelleenkin!! :) Sain kyllä ihan uutta potkua nyt, ja inspiroiva itselleenkin nähä välillä kuvissa muuta kun niitä omia, samoja vaatteita :D

      Kyllä ehdottomasti pitäisi saada tämä ulkoasu päivitettyä "tähän päivään" se auttaisi varmasti ja innostaisi, olet varmasti oikeassa :) Ensi kerralla kun nähdään kyselen sulta asiasta tai jos ei nähdä niin laitan sähköpostia?

      Poista