maanantai 30. kesäkuuta 2014

Instagram Weekend


 Heippa ja mukavaa alkanutta viikkoa! Me vietimme viikonlopun Lappeenranassa, joten tässä muutamia puhelimella napattuja Instagram -tunnelmia viikonlopulta. Lappeenranta on itselleni hyvinkin tuttu kaupunki, sillä olen sieltä suunnilta lähtöisin. Nuorempana tulikin käytyä Lappeenrannassa useasti, kun se oli niin lähellä pientä kotipaikkakuntaani. Vuosiin ei ole tullut käytyä kaupungissa, ja onhan se tottakai muuttunutkin jonkin verran, mutta hyvin muistin silti kaikki reitit edelleen.


Vaikka ulkomailla tykkäänkin käydä, on mukavaa toisinaan ottaa irtiotto arjesta matkailemalla ihan kotimaan sisällä, jo pelkkä hotellissa yöpyminen on kivaa vaihtelua arjen keskellä, puhumattakaan siitä, että pääsee suoraan valmiiseen aamupalapöytään ja ravintolan annosten ääreen. Viikonloppuna tulikin syötyä todella hyvin, sillä hyvä ruokahan on itselleni reissujen kohokohta ;) Olin jo etukäteen katsellut netistä Gringos Locos -ravintolan ruokalistaa, jonne olikin ihan pakko päästä. Tein vain sellaisen virheen, että tilasin niin tulisin ruoan, etten edes minä, joka normaalisti pystyy syömään todella tulisia ruokia, saanut tätä kyseistä annosta syötyä. Seuraavana päivänä olikin palattava uudelleen ravintolaan ja tilattava astetta neutraalimpi annos.


Nyt myös katselin kaupunkia aivan eri kantilta, kuin nuorempana. Mielummin kiertelin maisemia katsellen, kuin vaatekaupoissa, tosin yhden superlöydön onnistuin Lindexiltä tekemään, tulee varmasti näkymään asukuvissa tulevaisuudessa. Lappeenrannassa on mielestäni leppoisa tunnelma ja ihmiset ovat ulospäinsuuntautuneita. Kaupunkia on omiaan kesällä, sillä satama-aluea on ihana, hiekkalinnasta puhumattakaan. Linnoituksen alue on myös näkemisen arvoinen vanhoine rakennuksineen. Nämä kaikki ovat ihan toistensa lähellä, joten mikäli kaupunkiin vaikka vain päiväksi suuntaa, ehtii kyllä kaikki nämä nähdä.




Päätarkoituksemme viikonlopulta oli kuitenkin osallistua Unlimited Racingiin, jonne J sai kutsun. Tapahtuma oli ihan kiva, vaikka en jaksanut yhtään artistia jäädä katsomaankaan, lähinnä pyörimme auto/lentokonealueella. Onneksi säät olivat ihan hyvät ja vasta sunnuntaina alkoi tulla vettä kaatamalla, siinä vaiheessa olikin jo kiva hypätä autoon ja suunnistaa kotia kohti!

2 kommenttia:

  1. Ihania kesäasuja ja -tunnelmia :) Nuo maksimekot/-hameet todella pukevat sinua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Emmi, parempia asukuvia tulossa! ;)

      Poista