tiistai 10. kesäkuuta 2014

Côte d'Azur - Ladurée Keychain



Olin jo pitkän aikaa suunnitellut hankkivani Laduréen suloisen avaimenperän, mutta sen himpun verran suolainen hinta on aina jarrutellut. Lukuisia ketoja olin näitä ihania avaimenperiä ihaillut niin liikkeissä paikan päällä kuin Instagramissakin. Genevestä meinasin kyseisen jo hankkia, mutta katsoin järkeväksi odotella Ranskaan asti, Geneven hinnat kun olivat ihan omassa luokassaan. Nyt olin kuitenkin jo kotona päättänyt, että Rivieran lomalta lähtee viimein kauan haaveilemani avaimenperä mukaan! Halusin avaimenperän nimenomaan vaaleanlilana, mutta kyseistä väriä ei ollutkaan ihan joka paikassa tarjolla. Cannesin myymälässä oli lähinnä vaaleanpunaisia, hetken jo pohdin tyytyväni toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Onneksi niin en kuitenkaan tehnyt, sillä Monacosta löysin lopulta haluamani sävyn. Avaimenperä oli jo pakattukin niin suloiseen lilaan rasiaan, että hyvä että sen raaski avata! Kyllä nyt kelpaa avaimia mukana kannella :)

13 kommenttia:

  1. On ihana <3 Olen myös ihaillut näitä instassa. Hauska, että sulla oli mahdollisuus käydä samalla reissulla myös Monacossa, joten oli varasuunnitelmaa ostospaikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Mäkin yli vuodenpäivät näitä ehdin ihailla.
      Joo tossa Rivierassa on sekin hyvä puoli, että junalla pääsee näppärästi paikasta toiseen!

      Poista
  2. Oi kuinkä söpö! Paljonko ihanuudella oli hintaa jos saan udella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös! :) Jos en vääin muista maksoi 35€, joka on mielestäni aika paljon mokomasta muovinpalasta.. Hennesiltä saa avaimenperän vitosella :D Mutta pitihän sitä matkamuisto hankkia ;)

      Poista
  3. Oi että tuo on kyllä niin suloinen! :)

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä niin suloinen! :) Mä katoin tota samaa turkoosina Dubaissa,mutta jos oikein muistan niin siellä hinta oli lähellä 50 euroa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau turkoosi oli varmasti ihana! :) Genevessäkin hinta oli siinä 40-50€, aivan liikaa!

      Poista
  5. Ihailin tätä myös keväällä Tukholmassa ja hieman edelleen harmittaa, etten mukaan napannut! On niiiiin suloinen. Nyt vanha avaimenperä sanoi itsensä muutenkin irti, joten tarvetta olisi ;-) Ehkä seuraavalla Tukholman reissulla - ja toivottavasti se on pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sama juttu oli minulla - ihailin tätä jo vuosi sitten Cannesissa, mutten raaskinut ostaa. Tämä on kyllä nätti, mutta aika heppoisen oloinen, saa nähdä miten minun menossa kestää :/
      Vitsit olisi kiva mennä Tukholmaan, en ole vuosiin käynyt. Nykyään vaan sitä tulee säästettyä ennemmin noihin isompiin matkoihin, Tukholma olisi kyllä ihana nyt kesällä :) Me ollaan näillä näkymin lähdössä lokakuussa reissuun taas, joten täytyisi alkaa jo kovasti säästämään!

      Poista
  6. Ompa söpö! Hinnaksi odotin jotenkin enemmän, mutta onhan toi sinäänsä suolainen hinta avaimenperästä... Mutta pitäähän sitä itseä joskus hemmotella;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekkin :) Enemmän?! Mun mielestä lähemmäs 40€ on aika paljon pienestä muovinpalasta, vaikka olisi kuinka söpö ;) Mutta kaikki on suhteellista :)

      Poista