torstai 19. kesäkuuta 2014

Côte d'Azur - Ladurée Memories





Jos minulta kysytään, päivää ei voi paremmin viettää kuin istuen Cannesin aurinkoisella rantakadulla, ohikulkevia ihmisiä katsellen, Laduréen macaroneista samalla nauttien, täydellistä! Näissä Suomen tämänhetkisissä älyttömän kylmissä säissä itseäni lämmittää näiden kuvien katselu ja muistot. Olen ennenkin tainnut mainita, etten macaroneja syö juuri kuin lomilla, jotenkin ne ovat itselleni niin luksusta etten arjen kiireen keskellä osaa samalla tavalla pysähtyä nauttimaan.. Sen verran kyseiset herkut ovat kuitenkin arvokkaita, ettei niitä lomallakaan hirmu usein raaski ostaa, ihan muutaman kerran putiikissa piipahdin. Laduréen macaroneissa parasta on varmaan nuo silmiä hivelevät laatikot ja olisin mielelläni ottanut jokaisen boksin mukanani kotiin, mikäli matkalaukkuun vain olisi mahtunut.. Eikä noissa itse macaroneissakaan valittamista ;)

Sain muuten vihdoin hieman päivitettyä banneria ja tarkkasilmäiset saattoivat huomatakin yhden näistä kuvista myös bannerissa komeilemassa. Täysin tyytyväinen en ole banneriin edelleenkään (tekstiin), mutta ainakin se on itseni näköinen, sillä halusin banneriin itselleni tärkeitä asioita; herkuttelu/matkustelu, meri/veneet ja laukut. Mitäs sanotte bannerista? Ainakin blogi sai sen myötä mielestäni hieman kivemman yleisilmeen.

Nyt toivottelen kaikille mitä ihaninta juhannusta ja toivottavasti saataisiin edes hitunen aurinkoa ja lämpöä!

14 kommenttia:

  1. Banneri on kaunis. Tykkään. ♡ Kaikki oleellinen näkyy. :-)
    Macaronit ovat ihania. Mutta itselläni on aika sama periaate eli ne tarvitsevat rauhaa ja aikaa eli lomilla tulee syötyä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva jos tykkäät :) Meillä on kyllä graafikko perhepiirissä, että täytyy varmaan ensi kerralla pyytää häneltä apua ;D

      Joo macaronit eivät edes kotona edes maistu niin hyviltä ;)

      Poista
  2. Tosi kaunis banneri Anne!! :)

    Ja ahh nam nam macarons... Täytyy varmaan näiden kuvien inspiroimana käydä meidän lähi-Laduréella kun pääsen (joudun haha) Lontooseen parin viikon päästä vähäsi aikaa. Edes jotain hyvää siinä kaupungissa ;) Xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :)

      Ei muuta kun Ladureelle heti kun Lontooseen taas suuntaat ;)

      Poista
    2. Btw, luin jostain, että haikailit normin punaisen Lilyn perään (vai muistanko väärin? :D) Jos se vielä kutkuttaa niin näyttää sitä, että punainen on nyt Flannelsilla alessa! :) http://www.flannels.com/mulberry-shiny-goat-lily-bag-758782?colcode=75878208

      Poista
    3. Kääk voi ei! :D Kovasti Lily punaisena kyllä himottaa, mutta nyt ei kyllä budjetti veny mitenkään enää laukun hankkimiselle tälle vuodelle.. Pitää katsoa tilannetta uudelleen Mulberyn joulualeista ja nauttia nyt ihan olemassaolevista laukuista :) Toisaalta unelma Célinen jälkeen ei edes mieli tee niin laukkuja enää hankkia ja hyvä niin ;D Kiitos kuitenkin kun näit vaivaa ja vinkkasit <3

      Poista
  3. Banneri on tosi kiva, miellyttää ainakin omaa silmääni kesäisyydellään. Ja ah, ihanat Ladureen macaronsit, voisin elää caramel au beurre salélla koko loppuelämäni! :D

    Miss J/Ma Petite Vie

    VastaaPoista
  4. Banneri on tosi kiva, pitäisi itsekin alkaa tehtailemaan uutta, ehkä joskus kesälomalla :) Kyllä noi Ladureen macaronsit ja rasiat ovat sitten kuvauksellisia. Tykkään näistä herkuista sen verran paljon (varsinkin vihreistä), että niitä tulee toisinaan kyllä hommattua, vaikka eivät Ladureen veroisia olisikaan. Lontoon reissulla täytyy myös hakea muuta setti näitä herkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, ihana kuulla, että miellyttää silmää :) Hermot tuossa bannerin teossa kyllä saa menemään, vähintään siinä vaiheessa, kun yrittää saada siitä sopivan kokoista :D Joten hyvä idea tehdä homma lomalla ;)
      Mäkin olen joskus Stockalta macaroneja ostanut, mutta ne ei vaan ole sama, eikä maistu yhtä hyville kotisohvalla kuin aurinkoisella rantakadulla :D Ihanaa Lontoon reissua jo tässä vaiheessa <3

      Poista
  5. Siis huh huh. Mennyt jo monta postausta synttäri postauksestasi mutta siltikään en vain voi uskoa ikääsi. On siis kestänyt hetki uskoa se. Ajattelin että olet melkein ikäiseni (vähän päälle 20). Olet todella nuorekas ja tykkään todella paljon tyylistäsi. Annat minulle paljon uskoa että nuoren tyylikkäätlä voi näyttää vielä pitkään :) Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voi kuule ei 27 mikään ikäloppu ole, olet varmasti samaa mieltä kun tulet tämän ikäiseksi ;)
      Mutta kiitos kuitenkin! :)

      Poista