maanantai 23. kesäkuuta 2014

Baby Pink Coat



Mukavaa alkanutta viikkoa! Toivottavasti vietitte ihanan juhannuksen. Meillä juhannus sujui todella rauhallisissa merkeissä; perjantaina käväisimme mökillä, missä sain jopa hieman aurinkoakin otettua, ja loppu juhannuksen olimme ihan kaupungissa. Lauantaina kävimme vähän ulkona kävelemässä turistien seassa, vaikka sää oli toisinaan aurinkoinen oli silti melkoisen kylmä, en tykkää näistä kylmistä säistä sitten alkuunkaan, kesällä kuuluu olla kuuma! Nyt oli jo pakko antaa periksi, sotia omia periaatteita vastaan ja kiskaista farkut jalkaan - kesäkuussa! Itse en millään ilmeellä haluaisi kesällä käyttää farkkuja ja kieltämättä parin lomalla tulleen kilon jälkeen farkut eivät ole se mukavin vaihtoehto ;) 


Vaaleanpunaisen takin löysin H&M:ltä alesta kun piipahdin siellä nopeasti aiemmin viime viikolla. Takkia olin itse asiassa sovittanut jo keväällä, mutten kuitenkaan raaskinut ostaa, nyt takissa roikkui 20 euron hintalappu, kun yksi takki omassa koossani sattui juuri sopivasti roikkumaan rekissä, oli se pakko ottaa mukaan sovituskoppiin ja harkinnan jälkeen kiikuttaa kassalle. Kieltämättä edelleen pohdin ja peilailin takin suhteen, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että varmasti kadun, mikäli takkia en nyt osta! Takin ympärille keksin heti päässäni monta asuyhdistelmää, joten uskon, että se tulee saamaan runsaasti käyttöä. Takki taitaakin roikkua päälläni koko viikon, mikäli säät eivät ala lämpenemään!


Tällä kertaa takki saikin kaverikseen farkut ja mustan puseron statement -korun kera. Minulla harvemmin nähdään mustaa, mutta mielestäni asu sain hieman kontrastia mustan puseron myötä, joka on muuten sama kuin tämä valkoinen. Löysin mustan puseron sotkuisesta Aleksanterinkadun myymälästä muutama viikko sitten ja nappasin sen siltä seisomalta mukaan, sen verran paljon käyttöä sen valkoinen sisar on saanut, että uskon myös tämän mustan pääsevän päälle useasti. Statement -koru sen sijaan on ostettu viime vuonna Rivieran matkalta ja sen kanssa myös ostohetkellä pohdin ja pohdin.. Kannoin korua mukanani Monacon Zarassa varmaan parin tunnin ajan ja meinasin jo jättää korun liikkeeseen, mutta sen ollessa viimeinen laatuaan sen kuitenkin ostin. Onneksi, sillä koru on ollut aivan ihana, ja aina kun sitä käytän joku kehuu sitä - oli se sitten naapurin mummo tai vaatekaupan myyjä. Monacon Zarasta olen onnistunut tekemään kaikki parhaat löydöt, tämän vuotisella reissulla löysin nämä kuvissa näkyvät nudet aitonahkaiset ballerinat. Uskokaa tai älkää olin etsinyt ballerinoja jokaisesta Rivieran Zarasta parin viikon ajan, kunnes ihan viimeisinä päivinä kyseiset omassa koossani Monacosta löysin.


statement -koru/farkut/pusero/ballerinat Zara - takki H&M
laukku Céline - aurinkolasit Ray-Ban - kello Michael Kors

Joku juuri hetkinen sitten kyseli kommettiboksin puolella, eikö minulle tule koskaan morkkis, kun shoppailen jonkun verran? Pohdin tosiaan jokaista ostosta niin pitkään, ettei morkkista tule, en osta mitään vain hetken mielijohteesta. En koskaan osta mitään vaan siksi, että halvalla saa! Toisinaan saankin kuulla kummaksuntaa, että voin maksaa laukuista suuriakin summia, mutta muutaman euron ostoksen kohdalla pohdin ja pohdin. Mutta tästä syystä pystyn säästämään niihin kalliimpiin ostoksiin, kun en osta jokaista halpaa ihan kivaa ostosta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Itse olen myös huomannut, että mikäli uutta vaatetta ei tee mieli pukea heti ostohetkestä alkaen päälle, sitä ei kannata ostaa - jää vain kaappiin pölyttymään! Toki huteja vaatteissa voi vieläkin joskus tulla, mutta todella harvoin nykyään.

23 kommenttia:

  1. Toimii, niin ja ihana tukka kans! :)

    VastaaPoista
  2. Takki on täydellinen! Saatan olla takista hieman kade, koska tuo on niin mun makuun, varsinkin tuo väri ;)

    Kyllä nyt on todella pitänyt antaa periaatteistaan periksi. Mulla oli juhannuspäivänä toppatakki päällä, koska oikeasti ei olisi järven rannalla muuten tarennut. Ihan ihmeellisen kylmää on nyt ollutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se ainakin 20 euron arvoinen ;) Käyppä katsomassa Hennesiltä löytyykö sieltä suunnilta tätä takkia, kävisi varmasti sinun päällesi <3

      Ärsyttävän kylmä, kohta luovutan koko kesän suhteen :D

      Poista
  3. Kuvan kokoiset laukut "aivan sama mikä brändi", näyttävät suorastaan koomisilta kokoisellasi

    VastaaPoista
  4. Tyylisi oli parhaimmillaan joskus pari vuotta sitten. Nyt on vähän liikaa kaikkea ns. " must " juttua. Etenkin laukuista tuo GM Neverfull on kyllä tosi ison näköinen. Tyylikäs ja persoonallinen pukeutuminen ei mielestäni edellytä viikottaista ostamista. Jokainen laittaa rahansa tietenkin mihin haluaa mutta ehkä kannattaisi miettiä omaa ostokäyttäytymistään ettei lipsahda addiktion puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi :) itse olen kanssasi täysin erimieltä, sillä esim.pari vuotta sitten ostin paljon paljon enemmän kaikkea. Mähän olen myös koonnut koko vaatekaappini uudelleen parin vuoden sisään, sillä olin silloin myös paljon isompi. Harmi jos tyylini ei miellytä, sillä itse viihdyn vaatteissani todella hyvin nykyään ja koen monet jutut, joista ennen pidin nykyään tylsiksi :) löydät varmasti uusia itseäsi miellyttäviä blogeja, näitä kun on netit pullollaan :) ja olet oikeassa, jokainen käyttää rahansa niin kyin parhaaksi näkee, tässä juuri kumosit koko kommenttisi..

      Poista
  5. Huomaan olevani aika samanlainen ostamisen suhteen kuin sinä. Niitä muutaman euron ostoksia mietin yleensä todella pitkään, sillä ei halua vaatekaappiini mitään turhaa. Se onkin yksi syy miksi aion välttää nyt alennusmyynneissä shoppailua, sillä halpojen hintojen keskellä pelkään menettäväni kontrollini :D Jokainen käyttää toki rahansa omalla tavallaan, mutta minusta harkinta ja tuotteen käytön pohtiminen on todella fiksua! :)

    Sitten asusta! Niin ihanan harmoninen! Tykkään hirveästi kun nuo ballerinat, Celine ja uusi ihana takkisi käyvät niin hyvin yhteen :) Samaa takkia olen itsekkin kuolaillut joskus aiemmin keväällä, niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, alennusmyyntien aika on melko paha, kun voi tulla kaikenlaisia houkutuksia :D Joten taidat olla fiksu, kun kierrät kaupat kaukaa :) Poissa silmistä, poissa mielestä! Nuorempanan aina hullaannuin ihan aleissa, nykyään yritän pitää järjen mukana!

      Kiitos kovasti Vk! :) Kovin mielelläni käyttäisin shortseja ja hameita tähän aikaan vuodesta, mutta sään mukaan se on mentävä, tuo takki on ollut näiden kelejen pelastus :D Uskon kyllä, että sen saa myöhemmin yhdistettyä vähän syksyisempiinkin asuihin.

      Poista
  6. Super hyvän näköinen kokonaisuus!!:)) Mukavaa viikkoa sinulle, toivotaan kelien paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti, piristit päivääni! <3 Pakko kohta on ilmojen parantua, eihän tämä nyt ole mikään kesä?! :D

      Poista
  7. Ihana asu taas kerran Anne! :) musta on typerää kenenkään muun kommentoida, että sun tyyli ois ollut jollain tapaa parempi pari vuotta sitten. Tottakai ajan kuluessa ja iän karttuessa tyyli muuttuu kenellä vaan ja (asu)kuvista päätellen näytät nauttivan elämästäsi just tuon kokoisena ja näköisenä kuin nyt olet. Tykkään sun blogista, koska se on niin positiivisella sävyllä kirjoitettu ja olet luonnollisen kaunis ja tyylikäs.
    Mukavaa viikkoa ja kiitos vielä ihanasta blogistasi! :)

    -katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ihanasta kommetista Katja, tulin todella hyvälle mielelle tästä ja melkein tippa nousi linssiin! <3

      En minäkään ihan ymmärrä, sillä minusta on ihanaa, jos ihmisten tyyli kehittyy, klassinen voi toki olla, mutta ripaus jotain muuta välillä on vain piristävää :) Ja iän mukana tietysti tyyli muuttuu ja samalla saa myös tietynlaista itsevarmuutta :) Jos elää vain muita miellyttääkseen, menee vain koko elämä hukkaan - milloin olen liian lihava, milloin minulla on liian isot vaatteet (pienenmpiä ei ole saatavilla) milloin laukkuni ei miellytä jonkun silmää. En voi kaikkia miellyttää, mutta pääasia, että on itse tyytyväinen! :)

      Onneksi on tuollaisia ihmisiä niinkuin sinä, juuri tällaiset kommetit saavat ain avain jatkamaan bloggailua, suuri kiitos! :)

      Poista
  8. Vau upea asu, tykkään ihan sikkenä!! :) Ja tukka on tosi kivansävynen<3
    Pakko päästä sovittaa tuota takkia..

    VastaaPoista
  9. Omat kulutustottumukset on myös muuttuneet huimasti viimeisen parin vuoden aikana. Ennen saatoin ostaa juurikin mentaliteetilla "kun halvalla saa" ja vaatemäärä olikin sen mukainen - kuitenkaan mitään päälle pantavaa ei tuntunut kaapista koskaan löytyvän. Tai sitten ne lempparit ratkeili/hajosi ahkerassa käytössä alta aikayksikön. Ennen myös jotenkin "häpesin" palauttamista ja kaappiin jäi niitä ihan kivoja -juttuja, nykyään vähän naurattaa tuo aiempi ajattelutapa :) Ihan rehdisti voin käydä palauttamassa, mikäli kotona tuntuu että tulikin vikaostos. Tosin, nykyään niitä tulee kovin harvoin kun ostoksia tulee mietittyä kunnolla ja olen (toisinaan liiankin) tarkka materiaaleista, saumoista ym. :-) Mutta niin on niitä lemppareita kertynyt kaappiin jotka kestää käytöstä ja vuodesta toiseen!

    Nykyään tulee myös aiempaa harvemmin käytyä kaupoilla. Alennusmyynnit tuntuu pyörivän nykyään lähes läpi vuoden joten enää niistäkään ei tule enää sellaista fiilistä että pakko päästä hypistelemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Elina, kuulostaa todella fiksulta :) Tämän blogin kautta minusta voi saada kuvan, etten muuta tekkään kuin shoppailen, koska täällä käsitellään vain pintaa. Yritän myös kuvailla aina eri vaatteita, ettei käy tylsäksi, vaikka tosiasiassa samat vaatteet kiertävät vain käytössä :) Itse ostan myös todella kausittain, esim. tuolta Mangon Outletista tilasin keväällä todella paljon vaatteita, ja sitten en hetkeen ostanutkaan yhtään mitään, kunnes lomalla taas tuli shoppailtua :) Minua jotenkin vieläkin toisinaan hävettää palauttaa kivijalkakauppoihin, siksi tilaan enemmin netistä. Tosi typerää, sillä eihän palauttamisessa todellakaan ole mitään hävettävää!!! :D

      Poista
  10. Takkisi teki minuunkin vaikutuksen joten Jumbon H&M:lla sattui olemaan yksi minun kokoani.Se oli varmaan pyörinyt lattioilla koska sain siitä vielä pesualen :) Hintaa takille jäi siis 18 e. Mielestäni takki on aika napakkaa kokoa,otin itseleni 38,kun normaalisti olisi 36.
    Henkariin jäi vielä koko 40 ja 42 koot jäljelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi ihana kuulla, jos minulla oli osuutta asiaan! :) Sait kyllä takin todella edullisesti sitten ja äkkiäkös sen koneeseen heittää! Minulla takki saisi olla hipunverran pienenpi, sillä tämän pituisen (152) pienenkin koko (34) on välillä vähän reilu!

      Poista
  11. Kyllä vaan sinulla oli osuutta asiaan ;) Onneksi takin voi pestä koneessa,mutta luulen että koitan ensin paikallista tahranpoistoa.

    VastaaPoista
  12. Huomioni kiinnittyi heti noihin täydellisen pituisiin farkkuihin :D mä en ikinä löydä sopivia, vaan aina on lyhennettävä :/ onko noi minkä malliset? Ja kaunis asu muutenkin, tuo celine kyllä kruunaa kokonaisuuden :)
    -tuulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zarasta kyllä löytyy farkkuja pätkille, kun ostaa nilkkapituiset, niin ne ovat hyvät ;)

      Kiitos! :)

      Poista