sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Weekend Trip

Mukavaa sunnuntai-iltaa! Pahoittelen pientä blogihiljaisuutta, sen verran on ollut kiire niin töissä kuin vapaa-ajalla, ettei blogille ole valitettavasti jäänyt aikaa. Uskon, että monilla muillakin tämä loppuvuosi on aina kiireistä aikaa! Viikonlopun varalle minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia kuvailla blogiin ja tehdä vaikka mitä, mutta koko viikonloppu meni ohi vain ja mitään en saanut aikaiseksi, no joskus näin :)
 
Ensi viikonloppuna onkin tiedossa pientä irtiottoa arjesta, sillä luvassa on joka vuotinen viikonloppu Helsingissä näin joulun alla. Mahtia päästä näkemään Helsingin upeat jouluvalot, Stockmannin jouluosasto ja ennen kaikkea Starbucks! Viime kerrasta Helsingissä onkin aikaa ja tästäkin syystä on mukavaa päästä sinne taas.

Sen verran sain onneksi viikonloppuna aikaan, että pohdin mitä kaikkea sitä tulisi tällaiselle yhden yön hotellivisiitille pakata.. Itse  inhoan yli kaiken pakata vain pariksi päiväksi, mieluummin pakkaan sitten kerralla kunnolla pariksi viikoksi. Kuitenkin kaikenlaista sitä mukaansa tarvitsee, vaikka olisi vain yhden yön poissa kotoa.. Yritän pärjätä mahdollisimman vähällä ja mottoni onkin nykyään, että kaikki mikä Neverfull GM:ään mahtuu on sopiva määrä ;) Neverfull on siinäkin suhteessa kätevä, että se menee niin matkakassina kuin kaupungilla shoppaillessa. Tällaiselta oma listani vaatteiden ja asusteiden suhteen viikonlopun varalle näyttää;

1. aurinkolasit 2 & 3. huivi/pipo Henri Lloyd 4. käsineet 5. pusero 6. neule 
13. Mulberry Lily 14. Louis Vuitton Neverfull 15. nilkkurit

Kaupungilla haluan pitää mukavia vaatteita, joten perus farkut ja lämmin neule ovat tähän tarkoitukseen loistavat, neuleen seuraksi näyttävä statement -koru ja jalkaan klassiset saappaat, joilla jaksaa kävellä. Helsingin hyytävä tuuli vaatii ehdottomasti pipon päähän ja huivin kaulaan. Takiksi ajattelin Benettonin duffelia, sillä se on tällä hetkellä lempparini, tarpeeksi rento, mutta kuitenkin tyylikäs. Seuraavan päivän ajattelin mennä samalla asulla, vain neuletta vaihtamalla.
 
Iltarientoihin ajattelin pukea tekonahkahousut, vaalean puseron, korolliset nilkkurit sekä Mulberryn Lilyn, joka kulkee mukana niin päivällä kuin illalla. Periaatteessa nahkahousut voisi jättää ottamatta ja mennä illallakin farkuilla, mutta itse kaipaan kuitenkin jotain vaihtelua.
 
Eli laukkuun minulla tulee vain nilkkurit, nahkahousut, valkoinen pusero, neule sekä plussana Ray-Banin Aviatorit, mikäli niin hyvä tuuri kävisi, että aurinko näyttäytyisi. Näiden lisäksi tietysti ne pakolliset pesuaineet, meikit ym. Mielestäni ihan hyvä pakkaussuunnitelma, vai mitäs sanotte? Nyt voikin aloittaa rauhallisin mielin tulevan kiireisen viikon, ei tarvitse ainakaan mitään vaatekriisiä viikonlopun takia potea. Tässä vaiheessa toivottelenkin kaikille myös mukavat alkavat viikot, palailen blogin pariin kun kiireet hellittävät! :)
 
Osa linkeistä mainoslinkkejä!

9 kommenttia:

  1. Meilläki on ensi viikonloppuna tiedossa hotellireissu Helsinkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, hyvä sattuma :) Minne hotelliin menette?

      Poista
    2. Mennään siihen Sokos hotelli Torniin! ei olla siinä vielä koskaa käyty :) mitäs työ? ollaan kyllä vaan yksi yö, mutta kuitenkin :) Itekii haluan Starbucksii maistamaan joulumakuja, olin Helsingissä joku viikko paikan aukeamista, mutta sillo ei ollut toivookaan ellei ois halun jonottaa ties kuin kauan..

      Poista
    3. Me mennään Seurahuoneelle, ollaan yleensä joko siellä tai Scandic Marskissa, ja yksi yö ollaan kanssa vaan :) Hmmm puhuikohan mun kaveri kanssa just, että on menossa viikonloppuna Torni hotelliin... No joo taitaa siellä Starbucksissa kyllä aikalailla jonoa edelleen, aion kyllä jonottaa :D Mulle se on lähes kohokohta, kaupoista ei niin väliä, hehe. En halua odottaa Sveitsiin asti, että pääsen Starbucksiin :D

      Poista
    4. Seurahuonetta oon kans joskus katellu et vois olla kiva hotelli :) Juu kyl miekii aattelin jonottaa tällä kertaa, viimeksi oli vaa aikaa rajallisesti ettei keren!
      Joo mulla aika hyvin jo toi ruokailupuoli Helsingissä suunniteltu, missä kaikissa paikoissa haluu käydä ym. Olis tarkotus ainakin käydä hakees sieltä Brklyn Bakerysta kuppikakut :)

      Poista
  2. Itse hankin juuri pari päivää sitten tuon Neverfullin pitkän pohdinnan jälkeen (en ole koskaan ollut pahemmin Vuittonien laukkujen perään) ja tulin kyllä jo ekana iltana siihen tulokseen, että todellinen tilaihme on kyseessä! Hankin tämän pääasiassa lentolaukuksi, mutta sinun kollaasista kyllä huomaa, että tämähän menee vallan mainiosti myös viikonloppukassista :) Ihanaa Helsingin reissua teille! :) xx


    Maria / Petite Living

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minäkään en ollut Vuittonin perään ennen en sitten ollenkaan... Jotenkin vaan Neverfull alkoi miellyttää silmää ja kohta niitä olikin jo kolminkappalein :D Joten luulenpa, että tuosta se lähtee sinullakin ;) Uskon, että tulet varmasti tykkäämään uudesta laukustasi, Neverfull sopii vähän joka tilanteeseen :) Itse käytän uota GM:ää nykyisin melkein päivittäin ihan arjessa. Kiitos, vielä kun tämän työviikon jaksaisi painaa!

      Poista
  3. Mahtava pakkaussuunnitelma sulla ja asut vaikuttaa juuri sopivan tyylikkäiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pakkaaminen ei ole todellakaan suosikkipuuhaani varsinkaan talvella :D

      Poista