tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen asu

Uskomatona, että eletään taas vuoden viimeistä päivää, miten vuosi voi kulua niin nopeasti? Päätin tulla pikaisesti toivottamaan kaikille ihanaa uutta vuotta, ja laittamaan muutaman kuvan päivän asustani, ennen kuin suuntaan ravintolaan päivälliselle. Itse en aio tänä(kään) vuonna vuoden vaihtumista sen kummemmin juhlia, raketitkin aion illalla katsella ihan omalta parvekkeelta käsin. Edelleen flunssa hieman vaivaa, joten senkään takia en uskalla pahemmin lähteä vielä riekkumaan.
Tänään oli lyhyempi työpäivä, joka mahdollisti kuvien ottamisen keskellä päivää. Lähinnä tarkoitus oli kokeilla uutta objektiivia, jonka ostin J:lle joululahjaksi, mutta eiköhän sillä itsekin tule kuvailtua ;) Odotan jo innolla valoisia päiviä, jolloin uusi objektiivi pääsee kunnolla oikeuksiinsa, näin synkällä säällä kun valo ei ole parhain edes valoisaan aikaan. Meren äärellä oli myös älyttömän kylmä tuuli, joten siinä ei kauaa pystynyt seisomaan, eikä tullut mieleenkään alkaa takin alla ollutta puseroa kuvaamaan, ja tukka oli tietenkin sekaisin heti kun ulos astui, vaikka se oli kiinni ;) Silti, rakastan merta ja onneksi saan asua sen äärellä!



huivi&laukku Mulberry - takki River Island - farkut Zara - saappaat Piano - käsineet Mango

Päällä oli taas ihan simppeli asu, jota ajattelin hieman piristää Mangon viininpunaisilla rusettikäsineillä ja Mulberryn Jacquard Logo-huivin punaisella puolella. Rusettikäsineet ovat aivan älyttömän suloiset ja tekevät asuun kivan tyttömäisen lisän, en yhtään ihmettele, että nämä käsineet ovat niin kovin suositut!
Vielä kerran mitä ihaninta uutta vuotta kaikille lukijoille ja kiitos kuluneesta vuodesta, kun olette blogiani jaksaneet seurata! <3

6 kommenttia:

  1. Ihana asu ja kaunis sinä!:) Tuo huivi on tosi nätti ja kiva nähdä tuota Baysiakin taas:) Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vaan kovasti! :) Musta Bays on itselläni enemmän talvilaukku, siksi se kesäisin huilaa kaapissa usein vaan :D

      Mukavaa alkanutta vuotta Zandra! :)

      Poista
  2. Oi en olekkaan ikinä käyttänyt omaa huiviani noin päin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään tuosta huivista juuri siksi, kun sitä voi pitää kummin päin vaan ja se on niin ihanan muhkea :)

      Poista
  3. Ihana asu tämäkin! Sulla on sen verran kivan olonen blogi, että jään lukemaan:)

    VastaaPoista