torstai 2. tammikuuta 2014

Spring 2014 Cravings

Mukavaa alkanutta vuotta! Ajattelin, että vuoden voisi aloittaa täällä blogin puolella oivasti listaamalla muutamia materiaalisia haaveita, joita minulla on alkuvuoden ja tulevan kevään varalle;

 Uusi laukku on haavelistani ensimmäisenä, joku näistä kolmesta kaunokaisesta tulee toukokuussa Rivieran loman yhteydessä kokoelmaani liittymään. Tykkään hankkia laukun usein lomamatkalta, sillä näin minulle jää matkamuisto, joka kulkee mukanani monia, monia vuosia. Cannesista löytyy myös liikkeet, joita ei meillä Suomessa ole, joten mahtava tilaisuus senkin suhteen hankkia jotain uutta laukkukokoelmaan. 

Célinen Mini Luggage on varmasti kaunein laukku, jonka tiedän, muttei ehkä kuitenkaan se kaikista käytännöllisin laukku itselleni, varsinkaan vaaleassa sävyssä. Olen sen verran huoleton laukun käyttäjä, että hieman pelottaa, kuinka vaalea nahka ja minä sovittaisiin yhteen. Laukku on myös omassa mittakaavassani sen verran arvokas, että olen alkanut pohtimaan, onko se sen arvoinen? Lisäksi minun ja Célinen välillä on laukun heikko saatavuus. Silti laukku on niin upea, etten vain saa sitä mielestäni! Hieman realistisempi vaihtoehto vaalealle laukulle olisi Balenciagan Classic City, tosin senkin kanssa voi olla ongelmia saatavuuden kanssa, haluamaani Dune -sävyä ei ainakaan nettisivuilta tällä hetkellä löydy. Ajattelinkin näiden kaunottarien suhteen ottaa liikkeisiin yhteyttä hyvissä ajoin ennen kuin Cannesiin saavun ja kysellä saatavuuttaa.

Louis Vuittonin Neverfullin Monogram -kuosissa hankittua olen huomannut kuinka monikäyttöinen kuosi Monogram onkaan, ja tuntuu sopivan aivan kaikkeen. Haluaisinkin laukkukokoelmaani toisenkin Monogram -kuosisen laukun. Petit Noéssa viehättää sen rento, meriläishenkinen ilme, lisäksi laukku on täysin erilainen kuin jo omistamani laukut. Joku voisi kokea laukun epäkäytännölliseksi naruineen, mutta uskon, että omaan käyttööni laukku olisi vallan mainio.

Hieman pienempinä haaveina ovat Daniel Wellingtonin kello, josta olen ehtinyt haaveilla jo niin kauan, että tänä vuonna sen on varmasti jo pakko hankkia!  Sekä uudet Ray-Banin Aviatorit sinisillä peililinseillä. Taidan olla vuoden myöhässä tämä trendin suhteen, mutta niinhän minä aina. Siniset Aviatorit piristäisivät kivasti kesäasuja ja haaveilen jo niistä yhdessä Cannesin turkoosin meren kanssa ;)

20 kommenttia:

  1. Mukavia materiahaaveita. ♡ Itse hankin kaksi laukkua harmaista aleista (harkitusti oman värisiäni), joten taitaa ainakin alkuvuosi mennä näiden ihanuuksien kanssa... ;-)
    Nuo Aviatorit on kyllä upeat.
    Ihanaa uutta vuotta 2014 Anne! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sinähän olet sitten laittanut ranttaliksi ;) Innolla odotan mitä Mulberryltä sinulle saapuu! :) Kyllä minunkin tuleva laukkuhankinta tulee olemaan vuoden ainut, sen verran olen kokoelmaani muuten tyytyväinen :) Onneksi on toukokuulle aikaa pohtia valintaa! Minustakin siniset Aviatorit ovat aivan upeat ja näyttävät, ne taidan hankkia heti kun alekoodi johonkin niitä myyvään nettikauppaan tulee vastaan!

      Kiitos, ja mukavaa alkanutta vuotta sinullekin LeAnn! :)

      Poista
  2. Célinen luggage on niin älyttömän kaunis, aah! Toisaalta tuo Noe on myös minun silmääni miellyttänyt kauankin, varsinkin sen alkuperäinen käyttötarkoitus shampanjapullojen kuljettaminen :D Ihania haaveita!

    Huomasin muuten yhtäkkiä että vaikka en niihin varsinaisesti koskaan palannutkaan, alkuvuoden haavelistoistani toteutui viime vuonna melkein kaikki! Huomasin että listaaminen kuitenkin tosiaankin auttoi: ne oli siellä jossain mielen takana ne kaikkein tarpeellisimmat, ja himotuimmat ja niihin sitten panostin koko vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on!! Ehkä kyseinen laukku olisi kuitenkin järkevämpi hankkia vaikka mustana, mutta kun olen iskenyt silmäni tuohon vaaleaan!! Itse haluaisin ninenomaan tuon Petit Noén, joka on perus Noea hieman matalampi, varmasti omaan pituuteeni parempi :)

      Listaaminen tosiaan auttaa! :)

      Poista
  3. Ihania juttuja! Minustakin Petit
    Noe on mahdottoman ihana! Minua vaan mietityttää sen nahkainen pohja, itsekin kun olen vähän turhankin huoleton laukkujen käsittelijä... Daniel Wellingtonin kello kelpaisi myös mutta nahkaisena... Enkä kyllä noista aviatoreistakaan pahastuisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös :) Minua itseäni ei taas niin haittaa, jos pohja vähän likaantuu, kun ei se kuitenkaan niin näy, mutta auta armias, jos Celineen tulisi likaa :D Toisaalta Celinen hinnalla saisi sekä Petit Noén että Classic Cityn..
      Wellingtonin kellossa onkin parasta se, että hihnan pystyy vaihtamaan :) Kello ei ole hirmu hintainenkaan, jotenkin vaan aina muut jutut ovat menneet sen edelle...

      Poista
  4. Minulla on Petit Noe, eikä se naruilla sitominen ole ollenkaan hankalaa. Ainoa - tulee siitä, että laukku on yhtä suurta tilaa ilman mitään sivutaskuja eli itse käytän sisällä Pochettea missä esim. rahapussi ja puhelin ja pientä meikkipussukkaa. Muuten saa käsikopelolla etsiä kaikkea laukun pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kerroit omia kokemuksiasi laukusta :) Heh, itselläni tuntuu olevan laukussa kuin laukussa tavarat sikinsokin elleivät ne ole omissa pusseissaan, joten niin avaimille, pikkutavaroille ym. on omat pussinsa eikä irtotavaraa ole, joten ei ole ongelma mulle ollenkaan tuo taskuttomuus :)

      Poista
  5. Celine olisi kyllä niiiiin upea, mutta siihen tulisi kyllä hetki jos toinenkin säästää - ja sen hinta taitaisi siinä ajassa kohota yhä ylemmäs. Omani ottaisin kyllä ehdottomasti mustana vaikka tuo vaalea on ihan mielettömän upea :).

    Minulla on himotuslistalla Del Rey Deer Brownissa eikä asiaa yhtään helpota se, että se on tällä hetkellä Mulberryllä alessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei toukokuuhun mennessä ehdi hinta nousta :D Mustana Mini Luggage olisi fiksumpi hankinta, mutta kun olen niin ihastunut tuohon vaaleaan ja mustia laukkuja minulla jo on. Mutta Dune-sävyn saatavuus taitaa olla aika kivenalle :/

      Voi ei, tuo on paha! :D Jos vaan budjetti antaa periksi, niin hanki se!!;)

      Poista
    2. Näinpä! Jos musta on hankala saada niin tuo Dune varmasti vielä vaikeampi! Mutta jos se osuu kohdalle, niin niin on tarkoitettu ;)

      Hih, muutama ihanuus on vähän suru puserossa laitettu myyntiin että budjetti antaisin periksi Mulberryllä - pidän varpaita ristissä, että ehdin nappaamaan sen itselleni! Uuden Del Reyn reilu 5cm pidemmät hihnat ei oikein nappaa.

      Poista
    3. Joo mä voin sitten sanoa paremmalle puoliskolle, että niin oli tarkoitettu ;) Hieman saan toisinaan ihmettelyä kotona laukkujen suhteen :D Mun onni laukun kanssa on, että Celinen liikee löytyy niin Genevestä, Cannesista kuin Monacostakin, joihin olen siis suutaamassa tänä vuonna :)

      Mäkin pidän täällä sulle peukkuja pystyssä! :) Mäkin sitten myin sen Dorsetin uuden laukun tieltä. Haikein mielin sitä luopuu, mutta tosiaan sitten saa jotain vielä parempaa tialle :)

      Poista
    4. Täälläkin tuo puoliso vähän ihmettelee tätä jatkuvaa laukkumaniaa mutta ei voi mitään ;) Tosin, hän on kaksi laukkua minulle ostanut niin ei voi sanoa, että niitä olisi joskus liikaa :--D

      Sulla on siis kunnon mahdollisuus löytää kyseinen laukku itsellesi, minä kuolen kateudesta sitten kun esittelet sen käsivarrellasi :D Ps. Se Trapeze on alkanut ihastuttamaan juurikin tuossa Dune värissä, se on niiiin upea!

      Poista
    5. Hihi, sinulla on kyllä kiva laukkukokoelma :) Aina sitä vaan tulee uusia himotuksia, ei voi mitään :D

      Joo mahdollisuuksia kyllä on laukun saamiseksi, mutta edelleen hinta hirvittää :/

      Poista
  6. psst.. varmasti jos ottaisit Daniel Wellingtonille yhteyttä, he voisivat pienen yhteistyön merkeissä lahjoittaa kellon sinulle..:) näin on monet bloggaajat tehnee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan vinkistä :) Blogini on sen verran pikkuinen, että hieman epäilen lähtisivätkö yhteistyöhön :D Lisäksi haluan itse päättää mistä postailen, enkä kirjoittaa mistään, jos on "pakko" :)

      Poista
  7. Mä taidan olla niitä harvoja, jotka ei ole lämmennyt tuolle Celinelle. Mä näen siinä aina vain irvistävän lego-ukkelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, piti heti katsoa näkyykö lego-ukkoa :D Eihän sitä kaikki voi kaikesta tykätä :)

      Poista
  8. Tuo celine on niin ihana, mutta itse ottaisin mustana. On minusta kaunein siinä värissä. Haaveilen siitä aina vaan. Mutta eipä ole tulossa minulle ainakaan lähiaikoina. Juuri joulua ennen kotiutin mulberryn alexan. Saa nähdä omistanko koskaan celineä mustana. Mutta onhan niitä muitakin ihania laukkuja olemassa kuten tuo noe...olen vasta itse ihastumassa siihen. Käytännöllisyys hieman mietityttää. Välillä tämä laukku/muoti innostus ottaa laantuakseen ja mietin onko mitään järkeä sijoittaa yli 100€ laukkuun. Kukaan ystävistäni ei ole samanlainen laukku innostuja desing laukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon hintainen laukku olisi kyllä järkevin hankkia klassisena mustana, mutta itse olen iskenyt silmäni pahasi tuohon vaaleaan.. Mustia laukkuja minulla jo on, joten vaalea olisi saatava :D Lisäksi haluaisin laukkukokoelmaani jotain hieman erikoisemaa, mitä ei kaikilla ole :) Kauniita ovat kyllä perus Mulberryt ja Vuittonit, mutta kaipaan jo vaihtelua :) Sinä olet sitten tehnyt kivan hankinnan, Alexa on ihana :) Itse en koe Petit Noeata mitenkään epäkäytännölliseksi, tosin eiköhän narut olisi aina itselläni auki :D Minunkaan ystäviäni eivät laukut kiinnosta, tämän takia oikeastaan aikanaan blgin aloitinkin :) Varmasti viimeistään siinä vaiheessa, jos vaikka saa lapsia, käyttää rahansa "viisaammin" kuin laukkuun, mutta vielä ei ole sen aika, joten hyvällä omalla tunnolla voin maksaa laadukkaasta laukusta :)

      Poista