Heippa ja mukavaa alkanutta viikkoa! Tämä maanantai lähti aika nihkeästi käyntiin, sillä aamulla olisin antanut mitä vain, että olisin saanut jäädä lämpimän peiton alle nukkumaan, ja torkutinkin aivan viimeiseen asti, kunnes tuli niin kiire töihin etten edes aamupalaa ehtinyt syödä. Sanonpa vain, että jos parissa vuodessa ei ole tottunut päivätyöhön ja aamuherätyksiin, ei niihin totu ollenkaan... Tosin osuutensa asiaan oli myös lauantain juhlimisella, joka taas kostautui, varsinkin kun taisin käydä vähän liian ahkerasti boolikulholla ;) Ihanat juhlat kyllä olivat, ja ystäväni oli loihtinut pöydät täyteen erilaisia herkkuja.
Ennen lauantai-illan juhlia ehdin kuitenkin käväistä kaupungilla vielä hieman lahjaostoksilla, ja lähtipä mukaan muutama pikku juttu kotiinkin. Tykkään toisinaan käydä kaupoilla yksin ihan omassa rauhassani, tosin nyt joulun aikaan kaupat ovat niin täynnä porukkaa, etten voi sanoa nauttivani kyllä yhtään shoppailusta. Yritinkin tehdä ostokseni mahdollisimman nopeasti, että pääsin pois siitä ihmispaljoudesta. Tällaisessa asussa olin lauantaina päivällä liikenteessä;
takki River Island - karvakauluri Lindex - laukku Louis Vuitton - saappaat Piano
käsineet H&M - farkut Lindex
Pahoittelen muuten, että illan jumpsuit-asuni jäi kiireessä kuvaamatta, sitä kun kommenttiboksin puolella pyydeltiin. Asuun valikoituikin lopulta kollaasista poiketen kultainen paljetti-clutch ja näyttävät statement -korvikset.
Nyt ei auta muu kuin lähteä huilaamaan ja toivoa, että tämä väsymys lähtee torstaiksi, sillä silloin on jo uudet juhlinnat tiedossa, huh vanha ei enää jaksa. Onneksi tämä työviikko on lyhyt ja loppuviikosta saakin levätä kolme päivää, sitä odotellessa!
Samat fiilikset täällä aamuherätyksistä! Onneks lumi on nyt pysynyt maassa, ettei oo ihan niin synkkää... Ihana asu taas kerran ja tuo takkisi on aivan ihana! :)
VastaaPoistaMeitä "aamuvirkkuja" taitaa löytyä monia ;D Itse tein niin monta vuotta vuorotyötä, ettei näihin aamuherätyksiin kyllä totu :( Meillä ei ole täällä lunta edes :(
PoistaVoi kiitos kovasti! :)
Täällä myös yksi torkuttaja, joka inhoaa aamuherätyksiä! Niihin ei totisesti meinaa millään tottua, vaikka itsellänikin on niitä jo pari vuotta takana :) Ja jotta niihin tottuisi, pitäisi kuulemma viikonloppunakin herätä samoihin aikoihin, kuin arkena... ja sehän ei tule kuuloonkaan! Heh :) Olet niin nättimys taas! ♥
VastaaPoistaHeh, onneksi en ole yksin ;) Mulla on vielä sellainen paha tapa, että nousen sängystä, mutta menen sohvalle viltin alle jatkamaan unia :D No eihän nyt viikonloppuna voi niin ajoissa herätä :D Itse kyllä pyrin heräämään myös viikonloppuna kohtalaisen aikaiseen, mutta nyt pimeään aikaan kyllä väsyttää ja voisi nukkua aina vaan :D
PoistaVoi kiitos sinä ihana! <3
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKivan näköiset noi farkut! Minkä malliset noi Lindexin farkut on? Etsinnöissä nimittäin arki käyttöön perus tummansiniset farkut. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Nämä farkkuni ovat jo lähemmäs vuoden takaiset, joten prikulleen samaa mallia tuskin enää valikoimissa on, farkut ovat ihan perus pillit.. Itse hamstrasin näitä kaksinkappalein ja edullisesta hinnasta (19,95e) huolimatta ovat kestäneet kovassa käytössä :) Mulla on muitakin Lindexin farkkuja ja voin kyllä lämmöllä suositella :) Ainut ongelma on vain, että pienin koko farkuissa on usein 26, joka on joissan malleissa liian iso jopa mulle, vaikka olen melko reitevä :D
PoistaIhana asu!:))
VastaaPoistahttp://sannamarian.blogspot.fi
Voi kiitos Sanna Maria! :)
PoistaTosi kiva asu! Mun mielestä näytät aina niin nätiltä kuvissa :)
VastaaPoistaKiitos Reetta! :) Heh, kiva, jos olet sitä mieltä :)
PoistaNätti asu :) Ja voi kyllä, tämä tynkäviikko tulee täälläkin tarpeeseen!
VastaaPoistaKiitos! :) Enää muutama päivä kun jaksetaan :) Mulla meinaan kotona to do -lista vaan kasvaa ajanpuutteen takia, nyt aionkin vapaalla hoitaa kaikki rastihommat alta!
PoistaKivannäköinen asu! Ihana tuo karvakauluri :)
VastaaPoistaVoi kiitos Anniina! :) Kauluri on vielä löytynyt -70% alesta!
Poista