tiistai 17. joulukuuta 2013

Outfits With Chelsea Boots

Muutama viikko takaperin Zalandon Black Friday houkutteli sen verran, että päätin hankkia muutamat kengät, sillä kaapissani oli niin klassisten nilkkureiden kuin uusien mustien avokkaiden mentävä aukko. Molempien kenkäparejen hankkimista olin suunnitellut vasta keväälle, mutta 20% alennusta ei vaan voinut jättää väliin ;) Päädyinkin tilaamaan nämä avokkaat ja nämä nilkkurit. Avokkaat saavat odotella kesää tai juhlia, mutta nilkkurit pääsevät aiemmin käyttöön.

 Kuten olen muutamia kertoja maininnut, en ole omistanut mitään "välikausi"kenkiä, vaan siirryn suoraan syksyllä ballerinoista saappaisiin tai käytän Converseja useita viikkoja putkeen. Sama juttu keväällä. Tänä vuonna hankin biker -bootsit, mutta ne eivät ihan jokaiseen asuun istu. Klassiset chelsea -nilkkurit konjakinsävyssä ovat olleet mielessä jonkin aikaa, varsinkin kun syksyn mittaan yhdessä jos toisessa blogissa kyseisiä kenkiä näkyi, ja niiden perään huokailin. Nilkkureiden kanssa ainut ongelma on, että jalat näyttävät entistä lyhyemmiltä, mutta päätin unohtaa tämän pikkuseikan. Tosiaan ajattelin vasta keveemmällä nilkkureita alkaa etsimään, täydellisten nilkkureiden kuitenkin tullessa vastaan hyvällä hinnalla ja alennuksella, katsoin parhaaksi hankkia nilkkurit jo nyt! Täällä on myös ollut nyt niin lämmintä, että nilkkureille löytyy kyllä jo käyttöä, ei tarvitse kevättä odotella. Päätin koota pari arkista asua uusien nilkkureideni ympärille, ennen kuin pääsen uudet kenkäni ihan käytössä tänne kuvaamaan.

huivi Mulberry, villakangastakki, palmikkoneulehousut  
laukku Mulberry Mini Alexa, kello, nilkkurit

käsineet, huivi Mulberry, laukku Mulberry Bayswater,
 neulefarkut, villakangastakki, nilkkurit

Näihin molempiin asuihin tulen varmasti pukeutumaan mitä pikimmiten, onneksi on vielä pärjännyt mainiosti villakangastakilla. Tosin toivoisin jouluksi hieman kylmempää ilmaa ja ennen kaikkea lunta! Joulun jälkeen voitaisiinkin hypätä suoraan kevääseen, jos minulta kysytään ;)

Kollaasien teosta on itselleni suuri apu, sillä näiden myötä muistan taas käyttää kaappiin hetkeksi unohtuneita vaatteita ja asusteita, esimerkiksi Mulberryn Oak -huivi ei ole päässyt vielä ollenkaan käyttöön tänä syksynä/talvena, myös Mulberryn Mini Alexa kuin Bayswater ovat unohtuneet taas liian pitkäksi aikaa kaappiin, khakinvärisistä housuista puhumattakaan! Lisäksi näiden asukollaasien tekeminen on mitä parhainta ajanvietettä, ja olen myös ymmärtänyt, että siellä ruudun toisella puolen näistä kollaaseista tykätään? :)

Linkit mainoslinkkejä!

8 kommenttia:

  1. Just jotain tuollasta olis niin kiva kantaa yllään! :-)

    VastaaPoista
  2. Ihania asuja! Olen viime aikoina jämähtänyt taas khakihousuihin ja tuo ylemmän kollaasin huivi on ollut kovassa käytössä :) Samoin myös konjakin väriset nilkkurit, laukku vaan puuttuisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! :) Jännä miten sitä välillä jämähtääkin tiettyihin vaatteisiin/asusteisiin, mä olen käyttänyt ihan kokoajan nyt tummia farkkuja, mutta nyt kollaasin innoittaman kiskaisin aamulla piiiitkästä aikaa päälle khakipöksyt! :) Itse en ole vielä raaskinut uusia nilkkureitani ottaa käyttöön, kun täällä on ollut niin märkää, mutta suojasuihkeet on jo suihkutettu! Onneksi myös Damier Ebene sopii konjakinruskeaan täydellisesti ;)

      Poista
  3. Multa puuttuu myös kokonaan matalat, konjakkiset nilkkurit. Ostin syksyllä ne muuten loistavat, mutta sittenkin ihan vähäsen liian korkeakorkoiset chelseat, ja huomaan kaipaavani koko ajan samoja matalampina tai / ja mustina. Loisto-ostos siis! :) Ja huoh, ihania asuja.. Etenkin jälkimmäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla matalat kengät on ihan ehdottomat, sillä kävelen joka paikkaan ja töissä ei voi oikein korkoja käyttää :/ Muuten olisin ehdottomasti halunnut konjakkiset nilkkurit koroilla, auttaisi tähän lyhytjalkaongelmaan kanssa vähän :D Nämä nilkkurit olivat kyllä hyvä ostos ja jäivät maksmaan alen kanssa vaan n.75€, eli pakkohan nämä oli hankkia! :D Merkki on kyllä täysin tuntematon itselleni, mutta laadukkailta vaikuttavat :) Ja kiitos! :)

      Poista
  4. Molemmat asut pääsee käyttöön myös täällä, kiitos siis insiraatiosta! Kumpaankin asuun kun löytyy ainekset helposti omastakin kaapista, muutamalla asuste muutoksella vain :) En myöskään muista, milloin olisi khakihousut olleet jalassa mutta tänään ne aion päälleni kiskaista! Aiemmin syksyllä ostamani Wonderisin konjakinruskeat chelseabootsit ovat olleet kyllä todellinen pelastus, en vaan vieläkään voi ymmärtää miten olen voinut monta vuotta olla ilman ruskeita nilkkureita! :D

    ps. Jos Alexa tai Oak huivi etsii uutta kotia missään vaiheessa, niin täällä on yksi potentiaalinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos sait näistä yksinkertaisista asuista inpistä! :) Blogeissa parasta onkin inspiraation saaminen omien olemassaolevien vaatteiden yhdistelyyn! Joo ihan sama juttu, en ymmärrä miten olen pärjännyt ilman nilkkureita?! :D Heheh, Alexaa tuskin olen koskaan myymässä :P Oak-huivista muuten tarjottiin mulle viime vuonna 300€ :O Itsellä pysyi silti! :)

      Poista