perjantai 27. joulukuuta 2013

Outfit 25.12.13

Heippa ja mukavaa perjantaita! Täällä on palattu taas päiväksi töihin näin joulun jälkeen, hieman flunssaisissa oloissa, mutta en viitsinyt olla pois, sen verran työt aina kasaantuvat pitkien vapaiden jälkeen. 

Pienestä flunssasta huolimatta joulu sujui mukavissa ja rauhallisissa merkeissä, sain ihania ja käytännöllisiä lahjoja ja söin aivan liikaa suklaata ;) Joulupäivänä oli päästävä jo hieman ulos kävelylle sen kaiken syömisen keskellä, ja samalla otettiin vähän kuviakin. Tämän päiväkävelyn jälkeen vietinkin loppupäivän visusti sohvalla viltin alla, vadelma-lakritsi-glögin, suklaan ja Gleen kanssa.







takki River Island - huivi&laukku Mulberry - neule&käsineet Mango - housut Lindex
nilkkurit * Kiomi - kello *Michael Kors

Päälle päätyi simppeli jo tässä postauksessa kollaasin muodossa nähty asu. Itse odotan kovasti jo raikkaita kesävaatteita, vaikka totta puhuakseni talvikaan ei ole oikein vielä alkanut.. Näitä kuvia katsellessa näyttää enemmän lokakuulta, kuin joulukuun lopulta.

Tutkailin muuten eilen Mulberryn odotettuja joulualeja, ja huomasin, että pikkuruinen Alexa oli alennuksessa, nyt äkkiä nappaamaan omanne vielä kun voitte! Onkohan Mini Alexa poistumassa valikoimasta kokonaan, tietääkö kukaan? Mulberryn alessa oli kaikenlaista ihanaa mm. vaalea Lily, mutta itse suuntaan tällä kertaa mahdollisen uuden laukkuhankinnan keväiselle Rivieran lomalle ;)

22 kommenttia:

  1. Niin kiva tuo sun asu! Tuntuu vaan niin pöljältä kun on joulu ja missään ei ole näkynyt lunta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Hassua kyllä ettei ole lunta :D Toisaalta toivon, että lumet tulisivat äkkiä, niin ne lähtisivät joskus poiskin :D

      Poista
  2. Ihana asu ja varsinkin tuo eka kuva, sopii niin kivasti nuo hanskat ja pikkuruinen Alexa yhteen :) Itse ihmettelin myös Alexoja alessa, sekä tuota miniä että oversized kokoa mustana ja oakina. Mä tilasin yhden pienen ja tarpeellisen jutun, vaikka monet laukutkin olisivat houkutelleet!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, hanskat ja laukku ovat kyllä ihan samaa sävyä, kengistä puhumattakaan :) Totta, myös OS-Alexa alessa, outoa, kun vielä nuo perus värit! En keksi muuta selitystä, kun että ne jäävät kokonaan pois. Ihmetytti myös Del Reyt, kun ihan perus mustakin oli alessa! Voi että, innolla odottelen mitä sinulle alesta kotiutuu! :)

      Poista
  3. Oi, ihana asu, ihastelin tätä jo kollaasin muodossa ;) Tilasin muuten Mangon alesta saman neuleen ja käsineet! Voi olla, että kuljen pian lähes identtisessä asussa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuollaiset alelöydöt ovat ihan parhaita, menevät vuodesta toiseen! :) Omat hanskat ja neule ovat tosiaan jo viime vuodelta, mutta pakko tunnustaa, että mullakin odottelee ihan upouudet konjakinruskeat rusettihanskat paketissaan, siltä varalta, että nuo entiset häviää/kuluu :D Laita sitten sinun samisasustasi kuvaa blogiin!! ;) <3

      Poista
  4. Kävin tänään nappaamassa mini Alexan Fabianinkadulta ja myyjätär tiesi kertoa, että vaihtavat Alexaan nahan ja siksi on perusväritkin alessa nyt :) kiva nähdä tuo mini in action, oma odottaa vielä tuossa pöydällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onnea uudesta laukusta, Mini Alexa on ihana! <3 Kiitos tiedosta, ihmetytti todella, että miksi nuo perusvärit olivat alessa!

      Poista
  5. Joku joskus vihjasi siihen suuntaan, että etenkin OS Alexa on poistumassa valikoimista täysin. Alexaan tehdään nahan vaihto, mikä näkyykin sitten "coming soon" -osion Alexoissa: hintaa on korotettu about 300 eurolla! Aivan järkyttävissä hinnoissa pyörii nykyään... Kohta tuolla rahalla saa jo sen Celinen.

    Olen pyöritellyt Mulberryn alessa muutamaakin laukkua ostoskorissa, osaako joku kertoa miten niitä on Hkin myymälässä tarjolla? Huiveja? :) Tai sitten täytyy vain soittaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, poistumassa kokonaan! Ai Alexakin kokee uudistuksia, kumma kun kaikissa malleissa aletaan nahkaa vaihtamaan! Kiitos tiedota Elina :) Celinessä on vain se, että sen saaminen taitaa olla melko hankalaa, kun taas Mulberryjä saa helposti käsiinsä.

      Suosittelen soittamaan suoraan liikkeeseen ja varaamaan, mikäli jotain haluaa! :) Ainakin minulle aikoinaan varattiin Bonnie, joka onkin ainoa alelöytöni Mulberryltä.

      Poista
    2. Mietinkin tuota että varaavatko alennustuotteitaan, kiitos siis! :-)

      -smallthingselina

      Poista
    3. En tiedä onko käytäntö muuttunut tänä päivänä, tuosta kun on jo kolmisen vuotta aikaa ja silloinkin kyllä sanoivat ettei aletuotteita yleensä varata, mutta voivat tehdä poikkeuksia ;) Eli puhelin käteen vaan! :)

      Poista
  6. Ai että tuo kello <3 Edelleen himoitsen tuota sinistä taustaa! :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihastuttava asu jälleen (toistelen itseäni varmaan joka kommentissa, jokainen asusi kun on niin ihana!) ♥ Blogissani on sinulle haaste! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti Jenna <3 Ja kiitos myös haasteesta, koitan kerranki petrata ja tehdä sen ;D

      Poista
  8. Arvaa kuka haaveilee nyt vihreistä housuista,kiitos vaan;) Ihana asu jälleen kerran! :) Mua vähän pelottaa,että miniBayssikin on poistumassa(koska oli alessa) ja nyt en sitä pysty ostamaan,kun reissuun täytyy säästää kaikki rahat :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti pitää vihreät housut löytyä, mulla taitaa olla neljät, kaikki erilaisia ;) Lindexiltä läytyy parhaat, joten suuntaa sinne, mikäli itsellesi päätät hankkia! :) Ja kiitos!

      Kumma kun kaikki on nyt alessa ja poistumassa :D Olen nykyään ihan pihalla noista Mulberryn tuotteista, kun ne ei jotenkin enää "sytytä" niinkuin ennen :/ Tykkään kyllä edelleen kovasti laukuistani, mutta varsinkin uudet mallit ei vakuuta :/

      No mutta matka on paljon parempi kokemus kuin laukku :) Jos et nyt laukkua pysty hankkimaan ja se loppuisikin kokonaan, niin ahkerasti vain kyttäämään huutonettiä tai ebaytä sitten :) Ja aina tulee myös uusia laukkuja ;)

      Poista
    2. Mahtavaa,kiitos vinkistä! Suuntaankin heti huomenna sinne;)

      No sanos muuta, itsekään en oikein noille uusille syty. Ainoastaan Bayswater double zip toten voisin ottaa,mutta sen 2 000€:n hinta ei oikein houkuttele;)

      Totta, ja eihän sitä tiedä mitä kaikkia ihania laukkuja sieltä matkalta löytyy;)

      Poista
    3. Toivottavasti löytyy! :)

      Olet oikeassa, Bayswater double zip tote on nätti, mutta aivan liian kallis Mulberryksi!

      Niin, matkalta voi löytyä jotain paljon parempaa vielä! :)

      Poista
  9. Nuo kengät, laukku ja hanskat mätsää yhteen just eikä melkeen :) Ja tosi kaunis tausta! Voinko kysyä, mistäpäin se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Kuvat on otettu ihan meidän "takapihalla" olevassa Puistossa, Sapokassa, se on upea kesällä! :)

      Poista