perjantai 28. kesäkuuta 2024

Muistojen mekko







mekko - Marimekko 
aurinkolasit - Ray-Ban 
korikassi - Pacific Nativ
tennarit - Converse 

Sattuneesta syystä garderobistani löytyy jonkun verran Marimekkoa, samoin muuten kotoa tekstiilejä ja asioita. Tämä kuvissa näkyvä mekko on yksi suosikkini, mutta myönnettäköön, etten muista käyttäneeni sitä ennen tätä pariin vuoteen. Mekko on kevään 2020 mallistoa, joka kokonaisuudessaan mallistona on yksi kaikkien aikojen suosikkini.  Se sisälsi toinen toistaan kauniimpia mekkoja, pliseeratun Unikko kuosisen tunikan ja sama sarjan hameen, joita muuten edelleen himoitsen, kun en hölmönä tuolloin hankkinut. Lisäksi mallistossa oli paljon brändille tyypillisiä kukkakuoseja kuten Pionia ja Rakastaa, ei rakasta sekä Piccolo raitaa. Muistan myös miten promokuvat olivat silmiä hiveleviä, niitä oli kuvattu kukkapellolla ja malleilla oli esimerkiksi auringonkukkia käsissään.

Tämän päällänikin näkyvän Pioni -kuosin on suunnitellut taitava Maija Isola jo 1970-luvulla! Pioni kuvaa kesän kukkaloistoa kauneimmillaan ja toden totta, mekko päällä tulee kesäinen tunnelma. Maija oli aikaansa edellä ja älytöntä ajatella, miten hänen näkemyksensä taiteesta toimii vuosikymmenestä toiseen, sekä nykyinen suunnittelutiimi saa kuosit sovitettua täydellisesti ajan henkeen. Tiedän ettei vaikka tämä mekko näytä "vanhanaikaiselle" vaikkapa kymmenen vuoden päästä tästä hetkestä. 

Tuo vuosi 2020 on jäänyt mieleen tämän upean malliston lisäksi tietysti siitä, kun se kuuluisa bandemia alkoi, myymälät suljettiin ja upeat mekot jäivät hetkeksi rekeille odottamaan parempia aikoja. Silti itselläni tulee tästä mekosta mieleen iloisia asioita, kuten mökkeily, miten vilpotin kyseinen mekko päällä pitkin mökkitietä, ja minulla oli sitä kuuluisaa luppoaikaa, josta aina haaveilen. Lopulta myymälät taas avattiin, mekot myytiin ja onneksi kuienkin nuo ajat ovat enää kaukainen muisto. 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Kesäkuun kuulumisia



Heippa ja ihanaa juhannnussunnuntaita! Puoli Suomea luultavasti vietti tänäkin vuonna keskikesän juhlaa mökeillään, mutta meillä oli perinteinen kaupunkijuhannus. Lauantaina pakkasimme eväät kylmälaukkuun ja suuntasimme piknikille meren äärelle. Eväinä oli simppelisti täytettyjä rinkeleitä, vesimelonia paloina tikuissa, sipsejä ja juomia. Lopuksi suuntasimme vielä jäätelökioskille ja meinasimme piipahtaa terassillakin, mutta lopulta mahat sen verran täynnä, jätimme tämän kuitenkin välistä. 



Muutoin juhannuksen vapaapäivinä lenkkeilin, kun lämpötilat olivat ihanteelliset sekä puuhailin kotosalla kaikkea, mihin ei ole viime viikkoina ollut aikaa saati intoakaan. Omat harrastukset tietysti jäävät ensimmäisenä, sillä kesäkuu on ollut aika intensiivinen opiskelun ja työharjoittelun myötä. Hetken hengähdyksen aikana alkoi kuitenkin korupaja taas pyöriä, sillä olin luvannut jo viikkoja sitten tehdä ystäväni lapselle korusetin. Tällaisia luovia hommia ei kuitenkaan voi tehdä kiireessä kellon mukaan, joten korujen teko jäi täysin taka-ajatuksiin edellisten viikkojen osalta. Nyt vapailla otin helmet parvekkeelle, ja auringossa innolla kasailin koruja enemmänkin. Siinä sivussa kirjoitin blogia ja kävin kesäkuun aikana otettuja kuvia läpi, niillekään en ollut ehtinyt antaa aiemmin ajatustakaan. Kun työskentelen arkisin koneella kasista neljään, on oma läppärini pysynyt tämän jälkeen visusti suljettuna. 



Kuten sanottu, kesäkuu on kulunut hyvin pitkälle työharjoittelupaikalla ja jatkuva uuden opettelu vie tietysti energiaa. Alkavalla viikolla starttaa viimeinen työharjoitteluviikko, perjantaina vielä koululle ja lyhyt opiskelu oli siinä! Täytyy todeta, että omaa pientä opiskeluryhmää jää vähän ikävä. Meillä oli ihana porukka, joka oli yksi syy, miksi koin opiskelun niin mieluisaksi. Lounastauolla meillä oli usein hyviä keskusteluja elämästä yleisestikin ja tutustuin persooniin, joita en usko muissa yhteyksissä koskaan tavanneeni. 


Kesäkuussa täytin myös vuosia ja tämä saa minulle aina aikaan pientä ahdistusta, ikäkriisi on todellinen. Nuorempana sitä ajatteli, että olisi tässä iässä jo sitä ja tätä. Kun olenkin tilanteessa, jossa tulevaisuus on ihan auki. Pahin kriisin aiheuttaja on tottakai se kuuluisa biologinen kello, joka ei omassa tapauksessani ole koskaan kuitenkaan kilkattanut oikeastaan yhtään. Toisaalta aikuisopiskelun myötä ikäkriisikin vähän hälveni, kun minulla oli ihana luokkatoveri, joka osaa aina sanoa oikeat sanat ja kannustaa. Jokainen saa elää täysin omannäköistä elämää. 


Kesäkuussa olen onneksi nauttinut lähipuistojen kukkaloistosta parhaani mukaan. Eikö olekin upea tämä kuvissa näkyvä pionipuisto? Kävimme täällä kuvailemassa yhtenä arki-iltana menneellä viikolla. Piipahdin täällä ihailemassa kukkaloistoa myös juhannuksena, tosin hiljalleen kukat alkavat kuihtua tältä kaudelta. 

perjantai 21. kesäkuuta 2024

Kesätyylin kulmakivi - mustat Converset











Tässä kymmenen asua, ehdottomien kesän lempikenkien, mustien Conversejen kanssa viime kesältä ja tältä alkaneelta. Hyvä puoli on se, että pukeudun vuodesta toiseen samalla lailla, joten saan itsekin inspiraatiota omista kuviin tallennetuista asuista, täysin samoihin tulen turvautumaan varmasti uudemmankin kerran. Haluaisin nimenomaan täällä blogissa muistuttaa teitä ja itseäni niistä jo olemassa olevista vaatteista ja asusteista. Usein huomaan omassa arjessani, että saatan niin sanotusti unohtaa, mitä garderobista löytyy ja tällöin tulee muka tarve hankkia kaikenlaista uutta päälle puettavaa. 

Se on jännä, miten useimmiten eteisen kenkähyllyltä jalkaan pääsee nimenomaan perus mustat, varrettomat Converset, vaikka omistan toki useamman parin muitakin tennareita. Mustat Converset ovat olleet luottokenkäni vuosia, tosin jossain välissä suosin enemmän paksupohjaista mallia, joka on tämän perus mallin rinnalla edelleen käytössä. Kymmenisen vuotta sitten olin enemmän ballerina tyttö, mutta nykyään kyseinen kenkämalli tuntuu omaan tyyliini liian klassiselle ja lattealle. 

Mustat Converset ovat niin ihanan huolettomat, niiden kanssa ei tarvitse varoa likaantumista ja sopivat ihan mihin vain asuun. En oikeasti keksi asua, mihin Consseja ei voisi yhdistää. Tekevät kukkamekoille kivasti särmää, toimivat hellekeleillä kuin vähän viileämpinäkin päivinä, sopivat hameiden, shortsien sekä ovat täydellinen pari nahkatakille.  

Mustia Converseja minulla on muuten aina jo uusi pari valmiina odottelemassa edellisten tilalle, sillä olisi katastrofi jos kengät yllättäen hajoaisivat. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että kerran kesässä tennarit on päivitettävä uusiin. Joskin käveltyjä kilometrejä kengille tulee paljon ja ovat valehtelematta jalassa 80% kesäajasta sekä pitkälle syksyyn.. 

Muutama vinkki tähän loppuun vielä, kuinka pidentää kenkien pidempään parempina pysymiseen. Sukkien sekä freesaavien pohjallisten käyttö. Aiemmin saatoin kesällä kuljeskella ilman sukkia, mutta kengät eivät tällaisesta toiminnasta tykkää ja menivät melko nopeasti tunkkaisiksi, joten suosin pikkuisia kesäsukkia tennareiden kanssa. Minulla on tapana laittaa kenkiin myös ohuet pohjalliset (esim. Bama Fresh) sekä vaihtaa ne säännöllisesti, tämä on pidentänyt kenkien parempina pysymistä huomattavasti, varsinkin työkengissä pohjalliset olivat aivan pakolliset. 

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Alppiruusuja & samassa mekossa arkeen ja juhlaan








mekko - &Other Stories 
korikassi - Maje 
tennarit - Converse 
aurinkolasit - Ray-Ban

Reilu viikko takaperin vietimme veljenpoikani ylioppilasjuhlia. Minulla tuli vähän kiire pakkaamisen kanssa, kun olin menossa paikkakunnalle koko viikonlopuksi jo edellisenä iltana ennen juhlapäivää. Edellisenä päivänä pikaisesti ennen lähtöä, valitsin vaatteet juhliin, omaksi yllätyksekseni siinä meni valehtelematta pari minuuttia, kun nappasin kuvissakin päällä näkyvän mekon rekiltä ja muistin vanhat valkoiset "juhlakenkäni". Mekon olen ristinyt mansikkakermakakuksi, sillä värinsä ja röyhelöidensä puolesta se muistuttaa sitä. Kyseinen on ollut kaapissani useamman vuoden, tosin omistan samanmallista mekkoa useamman, tässä värissä vain materiaali on jämäkämpi ja näin ollen juhliinkin sopiva. Sama mekko toimi juhlien jälkeen, kengät vaihtamalla tennareihin, myös illalla paikallisella terassilla. Plussaa myös mekon kuvioinnista, siinä eivät pienet päälle kaatuneet juomatkaan erottuneet. 

Vaatekaapin karsiminen on selkeyttänyt paljon, kun vastapainona en ole juurikaan ostanut uusia vaatteitakaan. Vaikka kaappini ovat edelleen melko täynnä, on jo pieneksi jääneiden tai muuten vain käyttämättä jääneiden vaatteiden karsiminen auttanut kovasti. Kuten edellisessä postauksessakin mainitsin, en muista, milloin olisin kokenut mitään vaatekriisejä. En myöskään omista erikseen varsinaisia arki- ja juhlavaatteita. Lopulta juhlia on niin vähän, etten koe järkeväksi hankkia vain näitä tilaisuuksia varten vaatetta. Toki jos kutsu Linnan juhliin tulee, mietin asiaa erikseen, haha. Tässä on yksi syy, miksi tällä hetkellä koen garderobin hyvinkin toimivaksi, vaatteita voi asustaa moneen menoon ja lopulta niille perus arkivaatteille on eniten käyttöä.

Viime viikolla suuntasimme eräs arki-ilta läheiseen puistoon kuvamaan alppiruusujen parhainta kukintaa ja sama mekko päätyi taas päälle, sillä sehän sopi täydellisesti pinkkien kukkien kanssa. Joku rouvakin ohi mennessään kommentoi näitä kuvia ottaessamme, että mekko ja kukat sävy sävyyn. En voi tarpeeksi hehkuttaa noita upeita alppiruusuja, joiden kukinta oli tänä vuonna helteiden vuoksi todella aikaista ja jäi melko lyhyeksi. Kauneinta on nimenomaan heti alkukesästä, kun kaikkialla kukkii. 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Garderobin kätköistä






nahkatakki - Human Scales 
hame & t-paita - H&M 
laukku - By Far 
tennarit - Converse 
aurinkolasit - Ray-Ban 

En usko että olen ainut, joka iloitsee säiden hetkellisestä viilenemisestä. Kuten tiedätte, en pidä helteistä. Tosin olisin varmasti eri mieltä, jos voisin viettää koko kesän mökillä, haha. Kaupunki kaksion lämpötilan noustessa lähemmäs kolmea kymmentä, se ei ole enää terveellistä pitkällä juoksulla ja se jatkuva hikoilu alkaa käydä jo ihan kunnon päälle. Joten nautin kun lämpötilat hetkeksi laskivat ja nyt yritetään viilennellä asuntoakin parhaamme mukaan, se kun ei mene käsi kädessä ulkolämpötilan kanssa. Helteiden ystävät älkää huoliko, niitä tulee varmasti kesän aikana lisää, vastahan kesä oikeastaan alkoi. 

Hellekelien pukeutuminenkaan ei ole sitä vahvinta alaani, vaikka viime vuosina olen löytänyt omat luottojuttuni kuumien päivien asuiksi. Kesällä kuitenkaan viileämpinäkään päivinä harvoin on niin kylmä, että hameista ja mekoista pitäisi luopua, mutta asuihin saa mielenkiintoa, kun voi vähän takkiakin heittää päälle. Oma ikilempparini nahkatakki tekee ihan mihin vain asuun sen viimeisen silauksen. 

Menneenä keväänä ja alkukesänä olen joutunut olemaan budjettini kanssa todella tarkka, sillä elämänmuutokset tekevät taloudellista tappiota. Ei ole ilmaista lopettaa työssään ja siirtyä täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Suurin keino säästää omassa elämässäni, on jättää turhat vaateostokset pois. Päätin esimerkiksi, etten osta ainuttakaan uutta kesämekkoa tähän kauteen, sillä kaapin perukoilta löytyy varmasti sen verran mekkoja, että niillä yhden kesän pärjää. Vaatteiden oston vähentäminen on muutenkin tavoitteeni pitkällä tähtäimellä. Tämä on sujunut hyvin, mutta totaaliseen ostoslakkoon en aio ruveta. 

Toisaalta vaatehankintojen karsiminen on inspiroinut äärettömästi oman vaatekaapin kanssa, sieltä kun lopulta löytyy luultavasti vaatteita loppuelämäksi, jos ne vain kooltaan sopisivat. Tässä elämäntilanteessa tulee myös käytettyä omaa garderobia monipuolisesti, kun päivittäin on pukeuduttava ihmisten ilmoille. Taustana tosiaan, että minulla oli vuosia työvaatteet, jolloin omaa pukeutumista arkisin ei tarvinnut niin ajatella. 

Ei ole vielä kertaakaan tullut tilannetta eteen, ettei garderobissa ole mitään päälle puettavaa, päinvastoin! Kuvissa näkyvä Star Wars t-paita esimerkiksi oli majaillut pari vuotta kaapissa käyttämättömänä. Muistan kun hankin sen aikoinaan nimenomaan tuon lilan hameen kaveriksi, mutta jostain syystä pääsi vasta näin parin vuoden päästä päälle. Tämä on tosin itselleni äärimmäisen harvinaista, jos hankin uuden vaatteen tai asusteen, laitan sen melko varmasti heti seuraavana päivänä päälle.