maanantai 5. helmikuuta 2024

Vinkkejä Tallinnaan


Nyt olisi vuorossa pitkä postaus Tallinnan kohteista, joissa kävimme viime visiitillä. Tallinna on ollut vuosia yksi lempikaupungeistani, kesät talvet. Minulla on aina kaupunkiin suunnatessa mielessä monta paikkaa, minne haluan ja ihan joka ikinen kerta jotain jää, mutta on aina syy matkustaa uudelleen. Kaupunkiin nousee jatkuvasti jotain uutta, vaikka siinä rinnalla joku vanha suosikkipaikka saattaa valitettavasti kadotakin katukuvasta. Olimme tällä kertaa Rotermannilla sijaitsevassa Metropol -hotellissa, joka oli meidän menoihin nähden täydellinen sijainniltaan. Hotelli muutenkin oli oikein hyvä, perus aamupalasta lähtien ja saimme huoneen näkymällä vanhaan kaupunkiin. 



Poptaiteen museo PoCo (Rotermanni 2)

Rotermannin kortteli tuntuu kehittyvän vauhdilla ja sillä on aina jotain uutta joko ravintoloiden, myymälöiden tai jopa taidenäyttelyn saralla. Viime kesänä avattu poptaiteen museo oli ykkösenä käymisen arvoisella listallani, joten suuntasimme sinne perjantaina alkuillasta taidetta ihastelemaan. Voisin sanoa koko reissun yllättäjäksi kyseisen museon, josta molemmat pidimme ihan hurjasti! Jokaista taideteosta ei ehtinyt millään täysin tarkkaan läpi silmäillä, sillä museo oli useammassa kerroksessa ja saavuimme paikalle vähän turhan myöhään. Meitä kiinnosti varsinkin teokset Andy Warholista Banksyyn. Yksi Tallinnan parhaista kokemuksista oli kyseinen museo, minne teemme ensi kerralla uuden kierroksen. 


Ravintolat ja kahvilat


Chigago 1933 (Roseni 8)

Rotermannilla näppärästi käytännössä hotellimme naapurissa sijainnut ravintola oli omalla kotona kokoamallani ravintolalistalla. Suuntasimme ravintolaan vähän matkapäivästä väsähtäneinä torstai-iltana sen läheisen sijainnin vuoksi. Iloisena yllätyksenä paikalla oli arki-iltana livebändi! Sekä itse tunnelma että ruoka ovat ehdottomasti mainitsemisen arvoisia ja tänne palaamme jatkossa. Tilasin risottoa merenelävillä ja mies pasta carbonaran. Molemmat kehuimme ruokia ja ne olivat yllättäviä, risotto oli täysin erilaista kuin missään aiemmin syömäni. Jälkiruoaksi otin kinuskia kotitekoisella passionjäätelöllä, joka sekin meni pikaisesti parempiin suihin. 



F-hoone (Telliskivi 60a)

Uskon ettei tämä kyseinen ravintola ei sen suurempia esittelyjä kaipaa, sen verran nimi on näkynyt monilla Tallinnan vinkit listoilla. Tietääkseni kyseinen ravintola on ensimmäinen trendikkäälle Telliskiven alueelle perustettu ravintola, joka sijaitsee rouheassa rakennuksessa entisellä teollisuusalueella. Sekä miljöö että itse ravintola ovat kiinnostavia. Olimme paikalla lounasaikaan, mutta ravintola tarjoilee myös aamupalaa ja illallista. Valitsin lounaaksi herkullista suolaista ja makeaa yhdistelleen vohvelin kanalla sekä paikan soodaa, mies myös kehui kovasti pizzaansa. 


Amalfi (Vana-Viru 13)

Olimme itse asiassa suuntaamassa tämän italialaisen ravintolan naapuriin, Manna La Roosaan, joka oli kuitenkin kokonaan suljettu, Ilmeisesti jonkun näköinen remontti oli käynnissä. Kellon ollessa tässä vaiheessa iltaa melkoisesti, emme alkaneet enää etsiä muuta, vaan poikkesimme aiemminkin ihan hyväksi todettuun ravintolaan. Mikäli pizza tai pasta maistuu on ravintola ihan käymisen arvoinen. Minulla oli muuten omalla ravintolalistallani toinen italialainen ravintola Controvento (Vene 12), joka jäikin seuraavaan kertaan. 



Rataskaevu 16 (Rataskaevu 16)

Legendaarisen maineen saavuttanut vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola oli itsekin päästävä kokemaan, sillä sen verran olin ylistäviä kehuja paikasta lukenut. Olimme paikalla lauantaina lounasaikaan, jolloin rauhallisena tammikuuna saimme pöydän suoraan paikalle menemällä. Olin lukenut etukäteen pöytävarauksen olevan suotavaa, joten tämä kannattaa huomioida, mikäli suuntaa kaupunkiin kiireisimpinä turistikausina. Valitsin listalta kanaa ja mies pihvin, tarjoilija esitteli annokset tarkasti ne pöytään tuodessaan. Paikka ei kuitenkaan ollut liian fiini makuumme, mistä piti huolen jo ihanan miestarjoilijan rento tyyli. Hintasatokin oli mielestäni oikein kohtuullinen. 


Pierre Chocolaterie (Vene 6)

Vanhankaupungin mestaripihalta löytyvää suklaakahvilaa ei vain kaltaiseni herkuttelija voi ohittaa, joten olihan täällä kahvilla käytävä ja samalla maisteltava useampaa vitriinistä valitsemaani suklaakonvehtia. Myönnän että kolme eri suklaapalaa oli liikaa, sen verran tuhteja ne ovat. Kahvilan erikoisuus on suklaaherkkujen lisäksi mitä omaperäisin sisustus niin sisällä kuin ulkoa. Kahvila on käymisen arvoinen tosiaan jo ihan miljöönkin vuoksi, ja vakuutan ettei suklaan ystävä tule pettymään! Kahvilasta saa tietysti suklaisten herkkujen rinnalla niin erilaisia leivoksia kuin pientä suolaistakin. 



Tassikoogid (Olevimägi 11)

Suloinen vaaleanpunaisin yksityiskohdin sisustettu kahvila-konditoria tuli vastaan kävellessämme pitkin vanhan kaupungin kujia, joten päätimme juoda pikaiset kahvit. Kahvilan nimi on suomeksi kuppikakku, joten nimensä mukaisesti täällä on vitriinit pullollaan mitä syötävemmän näköisiä kuppikakkuja, macaronseja ja kakkutikkareita. Valitettavasti allekirjoittanut oli täällä lähes heti aamupalan jälkeen, joten muhkealle kuppikakulle ei ollut tilaa, mutta myönnän että pieni kakkutikkari oli otettava kahvin kaveriksi. 


Ostokset


Karnaluks OÜ
(K.A. Hermanni 1) 

Käsitöistä innostuneen taivas ja helvetti samassa rakennuksessa. Lankakerää on tuhansittain, nappeja silmin kantamattomasti, korunteko tarvikkeita helmistä korvakorun koukkuihin ja ihan kaikkea tältä väliltä. Visuaalisuudelta ei mikään silmiä miellyttävin paikka, mutta valikoima korvaa ulkonäön. Kuulin useammalta taholta, miten täältä tavarapaljouden keskeltä poistuu lähes tyhjin käsin, sillä ei vain yksinkertaisesti pysty valitsemaan kaiken valikoiman keskeltä. Itse tein ostoslistan ja sen mukaan toimin paikalla. Luin myös etukäteen kokemuksia, miten ensikertalaista suositellaan saapumaan paikalle taksilla myymälän sijaitessa vähän hassusti kerrostalossa, mutta me selvisimme räntäsateessa kävellen perille. Matkalla oli muitakin käsityöliikkeitä, kuten jättimäinen Kangadzungel XXL -kangaskauppa sekä kirpputorimyymälöitä.



Gate 21 (Viru 21) 

Vanhankaupungin porttien kupeessa, siinä kukkakauppoja vastapäätä sijaitseva virolaista sekä maailmalta bongattujen, harvoin esillä olevien tekijöiden tuotteita myyvä lifestyle putiikki on kiinnostava. Myymälä on silmiä hivelevä esillepanoineen ja hauskoine tavaroineen. Täältä löydät kaikkea sekalaista niin koruista ja kosmetiikasta toimistotarvikkeisiin. Ostin täältä muutamat kullatut korvakorut, miehelle parit erikoiset sukat, postikortteja ja anopille pyyhkeen. 



TALI Concept (Telliskivi 60a-2)

Telliskivessä, F-hoonen naapurissa sijaitseva desing -myymälä tarjoaa muun muassa valikoiman vaatteita, koruja ja kaunista sisustustavaraa niin virolaisilta kuin eurooppalaisilta suunnittelijoilta.  Ostin täältä hauskan t-paidan, kullatun hopeakaulakorun ja suloisen simpukan muotoisen samettisen korurasian. Jäin ihailemaan hauskoja sukkapakettaja, missä sukat oli pakattu vaikka banaanin tai macaronsien muotoon, kuten ihailin kärpässienen muotoista kukkamaljakkoakin. Kerrassaan ihastuttava myymälä, minne on päästävä uudelleen. 


Kaubamajan kosmetiikkapuoli (Viru Väljak 4-6, Viru Keskus)

Viru keskuksessa sijaitseva tavaratalo kätkee sisälleen ihan kaiken mahdollisen pukeutumisesta kosmetiikkaan. Erityismaininnan minulta saa nimenomaan tavaratalon kosmetiikkapuoli, josta hamstraan virolaista Puhas loodus -kosmetiikkaa. Tuotteet ovat edullisia kuin saippua, mutta vannon että oman ihoni tilanne parani alettuani käyttää näitä osittain luonnontuotteita. Silmänalusvoide, suihkusaippuat, hunaja yövoide, käsivoiteet ja mutanaamio ovat muutamia ikilemppareita, joiden vuoksi pelkästään voisin matkustaa Tallinnaan. 


Ivo Nikkolo (Rotermanni 6)

Rotermannilla, COSin naapurina majaileva virolainen brändi miellyttää klassisesta tyylistä pitävän silmää. Huokailin itse myymälän kauniiden ja täsmällisten esillepanojen perään ja ihailin vaatteiden selkeää suunnittelua. Ivo Nikkololla on Tallinnassa useampi myymälä, mutta sijainniltaan selkein on Rotermannilla muiden myymälöiden lomassa sijaitseva lippulaivamyymälä. Tällä kertaa listallani ei ollut mitään vaatetta, mutta tänne suuntaan kun tarvitsen simppelin paitapuseron tai klassisen hameen. 


Parhaat paikat valokuvaamiseen


 Raekoja plats

Tallinnan sydämeksi kutsuttu Raatihuoneentori on varmasti kaikille kaupungissa käyneille tuttu, täällä järjestetään iki-ihanat joulumarkkinat ja kesäisin aukio täyttyy terasseista. Oletteko kuulleet aukiolla sijaitsevasta vanhimmasta samalla paikalla jatkuvasti toimineesta apteekista Euroopassa? Raeapteek (Raekoja plats 11) niminen historiallinen apteekki vetää turisteja puoleensa, mutta paikka on edelleen ihan varsinaisessa käytössään. Yksi suosituin valokuvaus spotti on apteekin kupeessa sijaitseva kulmaus, jossa kävin itsekin tietysti nappaamassa instakuvat.  Meillä lähti myös matkamuistoksi rakennusta imitoiva magneetti jääkaapin ovea koristamaan.




Kohtuotsan näköäalatasanne (Kohtu 12)

Vanhankaupungin luultavasti tunnetuin näköalatasanne, joka sijaitsee Toompean kukkulan pohjoispuolella. Täältä näkee upeasti vanhankaupungin kattojen ylle ja samalla voi ikuistaa itsensä pinkkiä seinää vasten. Seinällä oli aiemmin teksti "The times we had", mutta nyt se oli maalattu rumasti päälle ja tekstinä oli vain tylsästi "Tallinn". Joka tapauksessa tämä kyseinen näköalatasanne on luultavasti Tallinnan instagrammatuin paikka. Paikalla poseeraa myös jättikokoinen lokki, joka tuntuu olevan kuvissa mielellään, kesät talvet. Bonuksena tänne kiivetessä näkee samalla muun muassa Aleksanteri Nevskin katedraalin ja parlamenttitalon. 


Patkulin näköalatasanne (Rahukohtu 5)

Toinen suosikkini mitä näköalapaikkoihin tulee, niitä on nimittäin Toompean mäellä yhteensä kuusi eri paikkaa! Tältä puolelta kukkulaa pääsee näkemään niin kaupunginmuurin kuin lisää vanhaa kaupunkia torneineen. Mäeltä avautuu myös näkymä Balti jaama torille sekä Kalamajan alueelle. Tasanteelta pääseekin laskeutumaan kätevästi portaita pitkin alas Tuomiopuistoon ja jatkaa tästä kohti Balti jaama toria ja Telliskiveä. 


Ps. Tallinna tunnisteen alta löytyy lisää postauksia kaupungista vuosien varrelta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti