tiistai 14. kesäkuuta 2022

Kotimaan matkailua







pellavamekko - Nanso
aurinkolasit - Ray-Ban 
laukku - Gucci
tennarit - Converse

Tällä viikolla on palattu loman jälkeen töihin. Loman loputtua on aina haikea fiilis, onneksi kesä ei kuitenkaan mihinkään lopu, vaikka töiden merkeissä meneekin seuraavat viikot, kunnes elokuussa vietän loput lomaviikot. Aion ehdottomasti ottaa ilon irti ulkolounaista ja -kahveista myös arjen keskellä. Heti eilen töiden jälkeen kävelin kotiin pidempää reittiä meren ääreltä, testasin matkalla uuden kuplavohveli kojun, minne palaan varmasti uudemman kerran ja kiersin vielä läheisen puiston läpi, ihan pian alppiruusut kukkivat kauneimmillaan! Loman aikana sain aika monta kesän bucket list juttua ruksattua, mutta muutamia suunnitelmia kesäksi tietysti vielä on, joihin palaan myöhemmin.

Loma sen sijaan oli juuri sitä mitä odotinkin, mökkeilyä ja kotimaan matkailua. Reissattiin niin miehen kanssa useammat road tripit, kuin menin yksinäni julkisilla. Tiesittekö, että omistan ajokortin, mutten siltikään aja ollenkaan autolla. Minusta on rentouttavaa istua bussissa tai junassa, katsella vain maisemia omissa oloissani. Varsinkin nyt kesällä luonnon vehreys on hämmästyttävää, näin alkukesästä alkaa kaikki kukkia niin kauniisti, juuri nyt syreenit ovat parhaimmillaan. 

Yksi ehdoton kesäkohde on Lappeenranta, jossa ennätinkin lomalla vierailla. Lähdin aikaisella aamujunalla, join aamukahvit torilla ja kävin katsomassa Hiekkalinnaa, joka ei missään määrin ollut aiempien vuosien kaltainen. Myöhemmin tapasin kaupungissa asuvan ystäväni, kävelimme linnoituksessa kuulumisia vaihdellen, kävimme lounaalla ja suunnittelimme yhteistä pientä kesäreissua. 

Nämä postauksen kuvat sen sijaan ovat Keravan kartanolta, jossa kävimme myös edellisenä kesänä ja paikka jäi mieleeni. Lisäksi lomaani kuului tottakai Helsingin reissut, joita teimmekin miehen kanssa useamman ja Lahden suunnillakin ajelimme. Helsinkiin en kyllästy, joten vietin siellä kolmannenkin lomapäivän omassa seurassani, lempiharrastukseni on kävellä pitkin Helsingin katuja upeita rakennuksia ihaillen, syödä lounasta rauhassa ja poiketa jäätelökioskille. Suomi on kyllä niin ihana kesäaikaan! 

2 kommenttia:

  1. Blogisi tuli useamman vuoden jälkeen sattumalta tänään mieleeni ja kurkkasin katsomaan, että mitä tänne kuuluu - oli ilo huomata, että kirjoitat edelleen säännöllisesti! Halusin myös jättää kommentin, niitä harva tuntuu enää nykyään jättävän. Kiitos siis päivän piristyksestä ja jätän ehdottomasti blogisi nyt lukulistalle. Ihania kesäpäiviä sinulle! -Tiina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina! Kiva kuulla että löysit tänne vuosien jälkeen :) Totta, kommenttikenttä huutaa tyhjyyttään ja muutenkin monet tuntuneet siirtyvän Instagramin puolelle, blogejen aika on tavallaan ohi. Itse tykkään kirjoitelle tänne ja palata ise tunnelmiin vuosien päästä - millainen sää oli vuosi sitten, mitä tein lomalla ja niin edespäin. Kiitos kun käytit aikaasi ja rustasit kommentin :) Aurinkoista kesää <3

      Poista