perjantai 28. tammikuuta 2022

Mistä ideoita ja ohjeita neulomiseen


Kun aloitin vuosi sitten neulomisharrastuksen, olin täysin hukassa mistä löytää hyviä ohjeita ja neuvoja aloittamiseen. Tuolloin yksinkertaisesti Google oli paras kaveri, kun etsin milloin apua nurjan silmukan neulomiseen tai päättelyyn. Muistan, miten hankalaa alkuun oli tietää millä puikoilla neulotaan mitäkin lankaa ja paljonko sitä tarvitsee, kuinka paljon silmukoita pipoon tulee tai miten saa aikaan joustavan päättelyn. Alkuun ohjeet tuntuivat myös olevan täysin hepreaa, kunnes huomasin että niitä alkaa ymmärtää matkan varrella neuloessa. Ainut asia mikä auttoi oli harjoittelu, neuloin paljon ja purin vähintään yhtä paljon. Pipoista tuli alkuun liian isoja ja usein valmiiden ohjeiden silmukkamäärät ovatkin omaan päähäni liikaa. Ainoastaan tekemällä oppii. Harvoin neulon prikulleen ohjeen mukaan ja parasta onkin kun oppii soveltamaan. En todellakaan ole mikään mestarineuloja, mikä onkin parasta, tämä on harrastus missä voi kehittyä jatkuvasti. Ajattelin että olisi kiva jakaa muutamia vinkkejä, mistä itse etsin ohjeita ja apua neulomiseen.


Novitan neulekoulu. Novitan ohjeet ovat olleet korvaamattomia ja heillä on ihan mahtava neulekoulu, josta löytyy tekstin lisäksi myös monet video-ohjeet. Videon kanssa opettelin niin päättelyn kuin villasukan teonkin. Novitalta löytyy esimerkiksi ohjeet täysin alusta alkaen perustekniikkaan, palmikkoon, paljon helppoja neulemalleja aloittelijoille, kuten lapaset, erilaisia pipoja, ne villasukat kokotaulukkoineen ja paljon muuta. Lisäksi löytyy haasteellisempia maksuttomia ohjeita kokeneemmalle tekijälle. Kaikki neuleohjeet löydätte täältä


DROPS Desing. Toinen luottosivustoni on Drops. Käytän tosi paljon brändin lankoja, joten on helppo etsiä ohjeita suoraan langalle sopivaksi ja heillä on myös näppärät suositukset korvaaville langoille. Dropsilta löytyy suuri määrä ilmaisia ohjeita ajanhengessä sekä vanhempia malleja. Jos etsit ohjetta trendikkääseen neuleeseen tai kauluriin, löydät sen täältä. Myös Dropsilla on lisänä kaikkiin ohjeisiin video-ohjeita tekniikoihin, joita olen hyödyntänyt, esimerkiksi kolmen puikon päättelyn tekniikkaa. 


rknits.  Yksi inspiroivin neuloja on rknitsin Reetta, jonka helppo lukuisia ohjeita selasin usein ennen kuin edes aloin itse neuloa. Reetalta löytyy sekä maksuttomia että muutaman euron hintaisia selkokielisiä ohjeita, varsinkin ihastuttaviin villapaitoihin. Pidän myös Reetan maanläheisestä Instagram tilistä, joka innostaa hurjasti ottamaan puikot omiinkin käsiin. 

Novemberknits. Syksyllä etsin ohjetta kauluriin ja helppo ohje löytyi suomeksi Novemberknitsiltä ihan muutan euron hintaan. Täältä löytyy lisäksi kauniita selkeälinjaisia villapaitoja. Ohjeet ovat suurilta osin englanniksi, mutta muutamat ovat myös saatavilla suomeksi, mikä on todella hyvä, sillä allekirjoittaneelle neulesanasto englanniksi ei ole niin selkeä. 


Instagram ja Pinterest. Oma Instagramin käyttöni on loppupeleissä hyvinkin vähäistä, eikä seurattavien listani oli tähtitieteellinen. Huomaankin innostuvani lähinnä niistä neuleaiheisista julkaisuista. Myös Pinterestistä löytyy paljon inspiraatiota neulomiseen.

Sovella itse, inspiroidu muista. Harvoin, jos koskaan kopion ohjetta suoraan. Kuten sanottu, silmukkamäärä esimerkiksi pipossa voi olla itselle väärä, riippuen omasta neulekäsialastakin. Ohjeet otan suuntaa-antavina ja pohdin ja kokeilen itse, miten pääsen haluttuun lopputulokseen. Saatan hakea inspiraatiota monista eri ohjeista niitä yhdistellen. Neulomien oikeastaan vaatii jonkun verran matematiikankin osaamistakin, täytyy laskea silmukoita ja pohtia. En myöskään voisi koskaan kopioida jotain tunnettua printtiä, sillä se ei ole mielestäni hyvän maun mukaista. Inspiraation ja suoran kopioinnin raja voi olla melko häilyvä. Kirjoitan myös hyväksi todetut ohjeet niille varaamaani vihkoon ylös, vuoden päästä ei todellakaan enää muista ohjetta päästään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti