perjantai 21. tammikuuta 2022

Kypärämyssy kaupungilla








kypärämyssy - neulottu
aurinkolasit - Ray-Ban
takki - &Other Stories
laukku - Fendi
nilkkurit - Zara

Juuri edellisessä postauksessa kirjoittelinkin kypärämyssystä, ja tässä asu kaupungilta sellaisen kanssa. Olen nyt hetken kypärämyssyjä käyttäneenä niin vapaalla kuin töihin kävellessä, todennut niiden olevan ihan loistavia ja jopa pipojakin helpompia käytössä. Pysyvät hyvin päässä täällä tuulisessa merikaupungissa, tukka pysyy paremmin ojennuksessa ja perusasut saavat ihan uudenlaista twistiä näiden kanssa. Mikä parasta näitä talviasusteita on todella kiva tehdä, ohje on helppo, muttei yhtään tylsä neuloa, kuten vaikka kaulaliina on yksitoikkoisuuden vuoksiArvaatte varmaan, että aion neuloa talvigarderobiini kypärämyssyjä monissa eri väreissä. Tämä päässä näkyvä suklaanruskea on ollut viime päivien suosikkini. Ajattelin neuloa vielä ainakin valkoisen, harmaan, mustan ja jonkun kolmannen ruskean sävyisen. Voisin veikata, että talven ajan näitä tullaan siis näkemään päässäni kyllästymiseen asti. Kypärämyssyjen lisäksi muita suosikkejani viime viikkoina ovat olleet jämäkät kengät, joilla pysyy pystyssä vaarallisen liukkailla kaduilla, vuosia vanhat Ray-Banin Meteor -aurinkolasit, joista innostuin uudelleen viime keväänä sekä talveen sopiva täydellinen huulipunasävy Lace of ice, Lumenelta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti