torstai 23. tammikuuta 2020

Viikonlopun viettoon




sateenvarjo - Marimekko
takki ja neule - &Other Stories
laukku - Céline
lenkkarit - Nike

Hankin avomiehelleni joululahjaksi minireissun Tallinnaan, kuten tein edellisenäkin vuotena, joten huomenna lähdetään viikonlopun viettoon sinne. Yhteinen aika on minusta ehdottomasti paras lahja ja Tallinnasta tykkäämme molemmat. Ei myöskään innostanut nyt loppuvuoden pitkien Amerikan lentojen ja aikaerorasituksen jälkeen lähteä minnekään pitkälle lentäen, joten tällöin läheinen Viro on mitä loistavin kohde. Parasta kun ei tarvitse tosiaan lentää, eikä itse matkoihin mene muutenkaan montaa tuntia aikaa. Tallinna on niin ihanan tuttu, joten voi tosiaan ottaa ihan lomailun kannalta, mutta aina on myös uusia kohteita joissa käydä. Olenkin listannut ainakin muutamia ravintoloita ja kahviloita vanhojen lemppareiden rinnalle. 

Viikonlopulta eniten odotankin ruokaa ja olisin iloinen, jos sateenvarjon saisi jättää kotiin. Tämä talvi on kuitenkin ollut sen verran ihmeellinen, että paras kai kiltisti pakata varjo mukaan... mutta optimistina otan myös aurinkolasit. Tavaran mukana kantaminen on muuten yksi asia mistä en pidä, joten yritän pakata todella kevyesti - yhdistelyllä pärjää jo pitkälle. Mietin vielä lähtisinkö tuossa kuvissa näkyvässä vuorettomassa villakangastakissa, jonka muuten löysin -70% alesta, vai olisko kuitenkin järkevää laittaa paksumpaa päälle. Muuten mukaan lähtee tietysti mukavia luottovaatteita. Palataan siis Tallinnan tunnelmiin ensi viikolla. Ihanaa viikonloppua teillekin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti