maanantai 27. elokuuta 2018

Syksyn Printtisuosikki






mekko - &Other Stories
tennarit - Vans
laukku - Chloé

Villiä leopardi -kuosia näkyy taas hurjan paljon joka puolella. Itse olen pukeutunut leoon niin kauan kuin edes muistan, jotain kyseisessä kuosissa on aina ollut vaatekaapissani, enkä niinkään koe sitä trendijutuksi vaan ajattomaksi kuosiksi. Olin etsinyt hetken midipituista leomekkoa, kesälomaviikolla poikkesin pikaisesti &Other Storiesilla, josta bongasin etsimäni mallisen mekon mallinuken päältä - ainoastaan vähän erilainen perinteisestä poikkeava printti ja väri sai miettimään sovituskopissa jonkun aikaa lähteekö mekko mukaan. Kiiressä päätin ostaa mekon, pitää siinä laput kiinni ja sovitella ihan rauhassa kotona. Tuijottelin mekko päivän kotona, kunnes leikkasin laput irti ja kiskaisin päälle taas Helsinkiin lähtiessä. Mekkohan osoittautui käytössä superkivaksi! Kaavailin sen toimivan arjessani syksymmällä nilkkureiden ja nahkatakin kera, sekä talvellakin sukkahousujen ja pitkän villakangastakin kanssa, nyt kuitenkin säiden salliessa yhdistän sen tennareihin. Tämän lisäksi voisin huolia vielä perinteisempää leoa hameen muodossa, mutta mietin vielä tulisiko molemmille tarpeeksi käyttöä.

Ps. Onnistuin sotkemaan mekon samantien appelsiinijäätelöllä ja samaa jäätelöä löytyi viikkoa myöhemmin myös kuivuneena tuon Chloén laukun sisältä?! :D Sanokaa etten ole ainut, joka sotkee ihan aina jäätelöä syödessä?

2 kommenttia:

  1. Minulla on viha-rakkaus suhde leoluosiin.Ihailen aina muiden päällä,mutta kun itse sovitan,niin näytän eläkeläaisrouvalta,joka yrittää olla jotain,en tiedä mitä,mutta jotain.
    Mutta siis tuosta sinun mekosta,niin aivan ihana.Juuri sinun tyyliä.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, höpö höpö! :D Mutta totta puhuen jotenkin mammamaiset vibat sai tämä mekko aikaa pliseerauksineen, pitkine hihoineen ja polkkatukan kanssa :D Heitin tennarit just siksi, että vähän "nuorentaisi" ilmettä ;) Jälkikäteen katsottuna valkoiset tennarit olisivat kyllä toimineet paljon paremmin, mutta tuli vähän kiire lähtö joten hetitin vain ekat tennarit jalkaan.

      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista