torstai 2. elokuuta 2018

Lomasuunnitelmia







mekko - &Other Stories
laukku - Céline
tennarit - Converse
aurinkolasit - Ray-Ban

Mennyt heinäkuu tuntui ihanan leppoisalta, sillä tein lähinnä nelipäiväistä työviikkoa. Ehdin mökille yöksi parikin kertaa, Tallinnaan ystäväni kanssa, Helsinkiin useasti, käydä SkyWheelissa ja yhtenä lauantai-iltana piipahdimme Lahdessa.. Mitähän muuta? Ainakin tuntuu, että olen saanut kesästä jo nyt ihan hurjasti irti, vaikka lomani ovat vasta edessäpäin.

Olen tietoisesti jakanut kesälomani osiin. En ole koskaan pitänyt kuukauden lomaa putkeen, eikä se oikeastaan edes sovi minulle. Ensimmäisen lomanpätkän pidin jo toukokuussa, kun olimme Barcelonassa (postauksen kuvat muuten sieltä) ja seuraava siivu häämöttää reilun viikon päässä. Olimme suunnitelleet pitkään, että tuolloin lähdemme Pietariin. Kesän aikana tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin, koska Suomen kesä on niin kovin lyhyt, en koe tarvetta lähteä täältä silloin pois. Totta puhuen lämpöasteet tällä hetkellä ovat omaan makuuni liikaa kaupunkilomalle, missä kävelee kilometrikaupalla. Olemme haaveilleet Pietariin matkustamisesta jo useamman vuoden, mutta taas kerran se siirtyy tulevaisuuuteen.

Viikon loma on myös sen verran lyhyt, että koko kesän mentyä siellä täällä on ihana  vähän hengähtää. Vaikka melko täydeltä näyttää lomaviikkoni kuitenkin. Haluan mennä muutamaksi päiväksi kotipaikkakunnalleni maalle, jossa en ole käynyt sitten pikaisen joulun piipahduksen jälkeen. Samalla reissulla käyn kesäisessä Lappeenrannassa. Satama ja hiekkalinna olisi ainakin nähtävä. Haaveena olisi myös pieni reissu esimerkiksi Turkuun, mutta sillekään ei taida jäädä lyhyellä lomalla aikaa. Aivan ehdottomasti haluan kuitenkin käydä joko Linnanmäellä  tai Korkeasaaressa, kummassakaan en ole käynyt vuosikausiin.

Loput pari viikkoa kesälomastani olen säästänyt lokakuulle, silloin suuntaamme vuosien tauon jälkeen Jenkkeihin. Olemme käyneet aiemmin New Yorkissa ja Miamissa, mutta nyt matkustamme vielä vähän pidemmälle maata, kun matkareittimme on Seattle - Los Angeles - Las Vegas. Tulevasta reissusta olen hurjan innoissani, varsikin nyt kun se inhottavin osuus eli matkojen tilaaminen kaikkine hotellivarauksineen on tehty. Palaan Amerikan matkaan varmasti tarkemmin lähemmin. Jos teillä on kuitenkin jo jakaa hyviä vinkkejä johonkin näistä kolmesta matkakohteestamme, otan ne ilolla vastaan. 

4 kommenttia:

  1. Mulla ei valitettavasti ole antaa vinkkejä jenkkimatkaa varten, mutta odotan jo paljon postauksiasi reissusta, meillä on meinaa ensi vuoden syksylle aika samantyyppiset suunnitelmat miehen kanssa, ainakin Losissa ja Vegasissa meinataan mennä käymään :) Olisipa itselläkin mahdollista lähteä jo nyt syksyllä! Teillä on varmasti mahtava reissu tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh ihanaa, että teillä samanlaiset matkasuunnitelmat! :) Varmasti tulee jotain postauksia reissusta. En tiedä olenko täällä maininnut, mutta mekin ollaan haaveiltu Amerikkaan menosta jo muutaman vuoden ajan. Viime vuonna olisin kovasti halunnut, muttei mulla ollut lomaa kuin viikko tuolloin, joten nyt kun lomat salli oli reissu mahdollinen :) Aika viime tippaan meni varaaminen kyllä, kun just tosiaan saatiin lennot ym. ostettua, eikä matkaan ole kuin reilu pari kuukautta.

      Poista
  2. Onko teillä auto vuokrattu? Meinaan Los Angeles on aika hankala paikka ilman autoa,Las Vegasissa kyllä pärjää ilman autoa,siellä on sentään takseja ja moniin paikkoihin voi kävellä,mutta losissa en ole pärjännyt ilman autoa.Julkiset kulkee miten sattuu ja joka paikaan ei edes pääse, ja takseja on vähänlaisesti.
    Mutta las Vegas on yksi minun suosikkipaikoistani,sillä se on niin paljon muutakin casinot.Olen nähnyt siellä niin huikeita esityksiä ja Grand Canyon on tietysti must see ja kaiken vaivan arvoinen. Olen käynyt Vegasissa 3 kertaa ja haaveilen,että seuraavalla Amerikan reissulla ( ensi kesänä) pääsen käväisemään.
    Teille tulee varmaan huikea matka,Amerikka on mahtava maa ja siellä on niin paljon nähtävää.

    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen lukenut ettei Losissa pahemmin kävellä paikasta paikkaan, siksi mietimme tosi tarkkaan mistä otamme hotellin. Autoa emme vuokraa, sillä se ei jotenkaan kuulu meidän lomailuun koskaan. Ollaan kyllä tutkittu reittejä, ainakin pariin paikkaan on mentävä taksilla, mutta pyritään kyllä kävelemään niin paljon kuin pystyy :D Losissa ollaan kaikista kauemmin, joten siellä voi vähän ehkä jopa "lomailla" hotellin läheisyydessä :D

      Mä odotan Vegasia eniten! Vaikka aiemmin ajattelin, että varmaan ihan tylsä paikka, niin nyt mieli on totaalisesti muuttunut kun olen katsellut kuvia ja videoita sieltä. Myös meidän hotelli vaikuttaa upealta, pelkästään siitä olen innoissani :D Vegasissa ollaan sen verran vähän aikaa, etten usko että tällä kertaa Grand Canyonille ehditään :/

      Superkivaa kyllä matkustaa Jenkkeihin vuosien jälkeen! Kiitos vinkeistä <3

      Poista