torstai 30. elokuuta 2018

Mekko ja Bootsit








nahkatakki - Zara
mekko - &Other Stories
bootsit - Zara
laukku - Chloé

Moikka! Tämä viikko on ollut melkoisen nihkeä, enkä ole työpäivien jälkeen saanut itsestäni oikein mitään irti. Veikkaan, että kesällä mentyä monta kuukautta putkeen yhtään huilaamatta, iski nyt pahimman luokan väsymys. Olen siis lähinnä ollut kotona ja katsonut telkkaria kaikki illat (Maajussille morsian alkoi taas, jes! :D). Väsymys on  näkynyt myös siinä, että arkiset askareet ovat menneet melkoisen sähläämisen kautta, esimerkiksi ruokakapasta olen unohtanut puolet ja joutunut menemään uudelleen, aloin pesemään pyykkiä avaamatta vesihanaa ja sain poltettua sormeni ruokaa tehdessä rakkuloille. Onneksi huomenna on vapaapäivä, minkä aion varmaan pyhittää lepäämiselle. Muuten loppuviikkoon kuuluu töitä sekä ystävän kanssa brunssille menoa pitkästä aikaa. Arki on siis täällä taas.

Nämä kuvat sen sijaan ovat viime viikonlopulta, kun ajelimme lauantaina työpäivän jälkeen melko pikaiselle visiitille Porvooseen. Tämä käynnissä oleva vuodenaika on ehkä suosikkini pukeutumisen kannalta, ei ole enää kesä muttei ihan syksykään. Paljain säärin tarkenee, mutta nahkatakit ja bootsit on saanut ottaa käyttöön. Ehdoton lempisettini vuodesta toiseen on naisellinen mekko ja ronski nahkarotsi. Mekoissa tosin alkavat kesän kirkkaat värit vaihtua tummempiin ja syksyisempiin sävyihin. 

2 kommenttia:

  1. Wau, tämä on kyllä todella upea asua.
    Aloin itsekin himoitsemaan tuollaisia bootseja. Mustat Timberlandit multa löytyy, mutta ne on ehkä vähän liian paksut ja tönköt tähän vuodenaikaan. Pitää Zaran valikoima kurkata. Olisi ihana yhdistää bootsit/maiharit juurikin mekkojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! :) Bootsit löytyy nyt Zaran valikoimista ;) Itse miellän Timbsut talvikengiksi (miehellä on ne ja ihan talvikäytössä vain) vaikka miksei ne menisi nytkin? Mulla on muutaman vuoden vanhat Martensit, mutta ne on jotenkin raskaat? Ja kokoa normia isommatkin niin en osaa oikein niitäkään käyttää kuin talvella, lisäksi niitä näkyy niin paljon että alkanut vähän tökkiä :D Nämä Zaran kengät on kivan sirot ja just hyvät näihin säihin, hyvät jalssa vielä! :)

      Ihanaa viikonloppua! :)

      Poista