sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Jokapäivä hyvä kulmakarvapäivä



Siitä on nyt pari kuukautta, kun kävin ottamassa microblading 3D -kulmat. Huomenna olisi vielä aika vahvistukseen ja kulmat ovat kokonaan valmiit, jonka jälkeen ne pysyvät hyvinä vuodesta kolmeen. Ajattelin kertoa vähän omia mielipiteitäni kulmista, jos joku kestokulmien ottamista vaikka harkitsee. En ala sen tarkemmin kertomaan toimenpiteestä, koska tietoa löytyy hyvin ihan googlettamalla, tottakai voi ottaa myös suoraan laittaajan yhteyttä ja kysyä. Olin kuullut etukäteen, että pigmentointi sattuu hieman, mutten itse ainakaan tuntenut yhtään kipua. Ihan hitusen pigmentointi iholla tuntuu, ja tottakai se on yksilöllistä, mutta minusta koko homma oli kivuton. Koko toimenpide vei aikaa noin puolitoista tuntia puudutuksineen.

Ensinnäkin kulmien pigmentointi oli varmasti paras päätös mitä olen tehnyt! Omasta takaa kulmani ovat melko haaleat, joten ne kaipasivat aina ehostusta. Kaverini värjäsi ja muotoili viime aikoina kulmani ja hän tekikin niistä ihan täydelliset, mutta muutaman viikon jälkeen joutui taas itse kynää käyttämään. Tuntui että oli hyvästä pohjasta huolimatta välillä vaikeaa saada kulmista symmetriset. Koska meikkaan vähän, ovat kulmakarvat juuri se tärkein elementti, ne kun tekevät eniten näköä. Onneksi siis uskalsin ottaa kulmat, elämä helpottui niin paljon. Kulmat ovat kuosissa heti herätessä, eivätkä vaadi kun pientä nyppimistä silloin tällöin. Ette uskokaan miten vähän minulla menee aikaa peilin edessä, kun kulmiin ei tarvitse käyttää hetkeäkään. Meikkaaminen on niin uskomattoman helppoa, jos vielä olisi ripsenpidennykset (tosin niitä tuskin otan enää) ei tarvitsisi tehdä juuri mitään. Aamuisin sutaisenkin vain kerroksen mineraalimeikkivoidetta, ripsiväriä ja huulipunaa, meikkini on luonnollinen. Se minulle onkin tärkeää, luonnollisuus, 3D -kulmat ovat ihan todella aidon näköiset. 

Omat kulmani oli kaverini muotoillut ennen pigmentointia, joten malli oli valmiiksi mitä halusin. Muutoin tekijän kanssa yhdessä suunnitellaan millaiset kulmista tehdään. Aluksi kulmat ovat melko vahvat ja niitä tulee rasvata pari viikkoa muutaman kerran päivässä, mikä oli vähän rasittavaa, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Mietin ainoastaan miksen laittanut kulmia jo aiemmin? Tietysti täytyi panostaa rahallisesti jonkun verran, sen takia pohdinkin päätöstä melko pitkään, kunnes eteen tuli niin hyvä tarjous etten voinut kuin varata ajan. Eli mikäli yhtään mietit kestokulmia, en voi kuin suositella!

2 kommenttia: