perjantai 30. syyskuuta 2016

Grey on grey











nahkatakki & midihame - Zara
merinovillaneule - Marimekko
laukku - Chloé
nilkkurit - Mango
aurinkolasit - Ray-Ban

Sää on aihe, mistä usein blogeista saa lukea tai millä on helppo aloittaa keskustelu tuntemattomien kanssa. Yritän useimmiten kuitenkin täällä blogissani vältellä tuota loppuunkulutettua aihetta. Nyt on kuitenkin pakko vähän hehkuttaa säätä, nimittäin viime päivinä on ollut todella lämmin vuodenaikaan nähden, ja olen viilettänyt menemään hameissa ilman sukkahousuja! Ruskasta nyt ei tarvitse varmaan mainitakaan? Ihan varmasti niitä syksyisten lehtien keskellä otettuja kuvia tullaan näkemään myös täällä, kunhan ehditään seuraavaksi asuja kuvaamaan. Päivittäin ihailen luonnon upeaa väriloistoa, joka alkaa olla nyt parhaimmillaan.

Harmaasta väristä vaatteissa en vain saa tarpeeksi. Ostin tämän kuvissa näkyvän Zaran midihameen aika loppukesästä, mutta ajattelin heti, että tämä sopii sävynsä puolesta hyvin syksyynkin. Hame onkin ollut kovassa käytössä. Tällä kertaa yhdistin siihen harmaan neuleen, sillä kokoharmaat asut kiehtovat. Mustilla asusteilla setti ei jää ihan vaisuksi, minusta nahkatakki ja nilkkurit antavat vähän asennetta tyttömäiselle vekkihameelle. Tämä asu taitaakin olla oma suosikkini hetkeen. Mitäs tykkäätte?

10 kommenttia:

  1. Ihana asu ja laukku! <3 ps. Vielä olen selvinnyt loppuvuoden ostolakosta. Tiukkaa tekee, kun näitä katsoo! Ihanaa viikonloppua! - Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No sinä olet sitten ollut sinnikäs! Kuten sanottu, itse en tuohon pystyisi, vaikka syytä ehkä olisi :D

      Mukavaa lauantaita! :)

      Poista
  2. Kiva asu! Harmaa on niin ihana. Pitkä villatakki harmaana on ostoslistalla. Pitäisi vaan löytää tarpeeksi laadukas sopuhintaan. :) Minäkin kävin tuon nahkatakin Zarasta ostamassa. Kerrankin löytyi istuva malli, jossa ei liian pitkät hihat. Ihan huippu ostos eli kiitos vinkistä ! ;)

    T. Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Katsoppa neuletakkeja Samsoelta, heillä on kivoja ;) Ai tätä takkia myydään edelleen? Omani ostin tosiaan jo toukokuussa! Olen kyllä tykännyt :)

      Mukavaa lauantaita! :)

      Poista
  3. Moi pitkästä aikaa! :)
    En ole kommentoinut kunnolla mihinkään blogiin aikoihin kun ei ole toimivaa tietokonetta käytössä. Oon kyllä aina välillä käynyt lukemassa postauksia :)

    Ootko kuullut että Massimo Dutti tulee Helsinkiin? Oon ihan super innoissani :D

    Tosi ihana asu! :) Ja kivat viikonloput! :)

    T. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hanna! :)

      Kiva kun nyt kommentoit!! Mitä kuuluu? :)

      Joo olen kuullut, että Massimo tulee Helsinkiin, mainitsin siitä täällä blogissakin muutama viikko sitten, tosi kiva juttu kyllä :)

      Kiitos ja mukavaa viikonloppua sulle myös!

      Poista
  4. Voi hitsi Anne, oot niin upee! <3
    Ja toi laukku on ihan sun näköinen, ja musta väri ihan loistava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vaan! :) Joo onneksi päädyn mustaan, kiitos avusta :) Ehkä postailen laukusta vielä myöhemmin ja kerron sun avusta :D Hihna saisi olla vähän lyhyempi, mutten taida uskaltaa reijittää?! :D

      Mukavaa lauantaita! :)

      Poista
    2. Käy suutarilla - tekee ammattimaisen reiän ja maksaa (ainakin omassa luottosuutarissa) vain muutaman euron! :) mä oon tehnyt muutamaan ja menee kuin alkuperäisestä ;)

      Ja joo, tee postaus! Paljasta samalla että
      mitä kaikkea laukkuun mahtuu ;) en kehdannut kamalasti testailla Nina'sissa.

      Poista
    3. Mietin suutaria, mutten luota täällä olevaan :D Chloén laukuissa reijät eivät ole ihan perus, niin en usko, että samanlaisia saa suutarikaan tehtyä :/ Olen aiemmin reijittänyt Mulberryjen hihnoja toisella suutarilla kyllä (ei ole enää kaupungissa). Täytyy ehkä käydä Helsingissä käydessä siellä suunnilla suutarin puheilla :)

      Joo teen postauksen, kun olen käyttänyt jonkun aikaa :)

      Mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista