sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

WHEN YOU FIND THE PERFECT SKIRT, BUY THREE

nahkatakki & pusero - Zara
hame - Stradivarius
laukku - Céline
tennarit - Converse
aurinkolasit - Ray-Ban

Laitetaan näin sunnuntain ratoksi linjoille heti toinen asu perään Milanosta. Olen pian lähdössä isoäitini 90-vuotis syntymäpäiville, melko kunnioitettava ikä! Tulin siis viikonlopuksi maalle, kotipaikkakunnalleni. Otin läppärini mukaan, kun ajattelin, että käyn täällä rauhassa matkakuvia läpi ja teen postauksia valmiiksi, mutta enpä saanut juuri mitään aikaan. Istuin keittiönpöydän ääressä näyttö edessäni, katselin vain ulos ikkunasta luontoa ja ihmettelin, kun vielä seitsemän jälkeen paistoi aurinko. Tuntuu, että sillä aikaa kun olimme ulkomailla kevät tuli ihan kunnolla Suomeen, mahtavaa! Tai sitten roikuin jossain ihan muilla nettisivuilla, kävelin ulkona tai istuin kahvilla. Muutama ikävämpi juttu myös oli mielessä, joita pohdin paljon. Niin ja söin maailman parasta ruisleipää tietysti, mitä täältä saa eikä oikein muualta. Läppäri on täynnä materiaalia postauksiin ja pää täynnä ideoita, muttei mikään tule valmiiksi. Välillä koko blogi vain turhauttaa, mutten osaisi varmasti vuosien jälkeen olla enää ilmankaan. 

Joka tapauksessa tykkäsin tästä rennosta kaupunkiloma-asusta tosi paljon. Yleensä minusta parhaimmat asut ovat niitä kaikista yksinkertaisempia; valkoinen pusero, sininen hame ja nahkatakki. Olen kyllä ehdottomasti hame- ja mekkotyttö. Kesällä käytän harvoin farkkuja. Minusta myös omalle kropalleni sopivat hameet housuja paremmin, ja yleensähän pukeutuu siihen missä tuntee itsensä parhaimmaksi. Olin siis todella iloinen, kun sain aloitettua hamekauden kera paljaiden kinttujen jo Italiassa. Löysin vielä Stradivariuksesta ihan oman tyyliseni hameen, ostin ensin tämän tummansinisen, mutta käytössä oli niin kiva, että hain myöhemmin vielä saman punaisena ja khakivihreänäVastaava hame olisi itse asiassa tosi helppo tehdä itse, mutta hameen hinnalla ei edes kannata lähteä tekemään, hyvä jos kankaat saaStradivariuksesta ostin muuten vuosia sitten paljonkin vaatteita, matkustin monta kertaa vuodessa Tallinnaan ihan vain kyseisen liikkeen takia. Sitten meni vuosia etten löytänyt sieltä yhtään mitään. Nyt olen viimeisen vuoden aikana "löytänyt" liikkeen uudelleen, ja löysinkin sieltä tältä matkalta ihan kaikki vaatteet, jotka ostin, eikä kukkaro tosiaan paljon keventynyt.

Milanossa oli muuten jo ihan vihreää, puissa oli lehdet, kukat kukkivat ja siellä oli ihana kevään tuoksu, tiedättekö mistä puhun? En malta odottaa, että täällä Suomessakin puihin tulee hiirenkorvat ja nurmikko on ihan vihreä. Yksi kevään tai kesän merkki on rääkyvät lokit katukuvassa kaupungissa, ne ovat ainakin jo tulleet! Odotan myös älyttömästi veneitä vesille, muutama olikin jo kotimme läheiseen satamaan ilmestynyt. Kevät on suosikkivuodenaikani ehdottomasti. Täytyy myös sanoa, että vaikka täällä maalla on mukava käydä, niin palaan enemmän kuin mielelläni illalla kaupunkiin. Mukavaa sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Ihana asu,kuten alla olevakin. Ja mekot ja hameet sopivat sinulle todella hyvin,osaat myös yhdistellä eri tyylilajeja niin makeesti,että ei voi kuin ihailla.
    Minulle conssit eivät sovi pitkään kävelyyn,sillä jalkapohjani ja pohkeeeni kiepeytyvät niillä tepsuttelusta,vain selaisen rentoon pieneen kaupunkikävelyyn voin niitä käyttää.Harmi,kun muutoin tykkää kovin conssien tyylistä.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä tykkään hameista, kun ne on mukavia ja peittää pahimmat paikat ;D Ihanaa, että Suomessakin on ihan pian kesä ja pääsee pukeutumaan kevyemmin, vaikka nautin tästä keväästäkin kovasti.
      Joo monet sanoo tuota Consseista :( Mulla kyllä kipeytyy pohkeet missä vain kengissä siinä määrin mitä ulkomailla kävellään (aamusta iltaan), vaikka olisi lenkkarit niin pohkeet kipeytyy ja turpoaa :/ Lenkkarit myös alkavat päivän päätteeksi painamaan siitä jalan päältä, varsinkin Niken Roshe onet :( Summasummarn, jalat on kipeät kaupunkilomalla käveli millä vain :D

      Poista
  2. Kaunis asu! Oon itsekin sarjaostaja, eli kun löytyy jotain täydellistä niin yleensä kiikutan saman tuotteen toisessakin värissä kassalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Tämä hame oli kaikinpuolin niin materiaalia, mallia kuin hintaa myöten niin ihana etten voinut vastustaa, vaikka ei kaikkea tarvisikaan aina eri väreissä omistaa, heh :)

      Poista