perjantai 15. huhtikuuta 2016

DENIM JACKET


Voisin kutsua itseäni aikamoiseksi takkihamsteriksi, niitä kun löytyy joka lähtöön. Yksi lemppari kesällä nahkatakin lisäksi on farkkutakki. Se on sopivan rento ja sopii loistavasti mekkojen kanssa, joita paljon käytän. Mikä parasta farkkutakki menee pieneen tilaan, joten sen saa helposti mahtumaan useimpaan laukkuuni, mikäli kuumuus yllättää. Farkkutakki on kuulunut suosikkeihini jo muutaman vuoden ja innolla otan sen joka kesä käyttöön. Minulta löytyy muutamakin eri pesun omaava rotsi, mutta eniten suosin keskisinistä takkia. Farkkutakki on aina muodissa, joskus enemmän ja joskus vähemmän, veikkaan kuitenkin että omassa kaapissani se tulee pysymään ihan aina. Vaikkei Suomessa ihan farkkutakkikelit vielä olekaan (ihan pian kyllä), niin itse pääsin rotsia käyttämään jo Italiassa. Seuraavaksi ajattelinkin julkaista asukuvat juurikin farkkutakin kanssa. Sitä ennen kuitenkin keräsin ylle suosikkejani tämän hetken mallistoista.

Ps. Tiedän, että täältä löytyy muitakin laukkufriikkejä kuin minä, joten ajattelin vinkata, että Taru myy upeaa vaaleaa Phillip Lim Pashli Large Tote -laukkuaan. Käykää tsekkaamassa Tarun blogista tarkemmin! :)

Kollaasin linkit mainoslinkkejä.

2 kommenttia:

  1. Farkkutakki on minunkin lemppari. Kaksi vuotta sitten ostin henkkamaukasta pikkurahalla aivan täydellisen yksilön,jonka tykkään parittaa kukkamekkojen kanssa. Nyt olen nähnyt myös valkoisia farkkutakkeja paljon jo katukuvassa, ja tykkään niistäkin.Mutta sottapyttynä en itselleni ostaisi,sillä,onnistun aina tärväämään valkeat vaatteeni.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkkutakki ja kukkamekko on kyllä lyömätön yhdistelmä toden totta! :) Mulla on itse asiassa ollut valkoinen (vähän lyhyempi) farkkutakki joskus vuosia sitten, mutta muistan etten oikein osannut yhdistää sitä mihinkään!

      Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

      Poista