torstai 21. huhtikuuta 2016

ORANGE

mekko & sandaalit - Zara
aurinkolasit - Céline  (*nämä 15% alennus koodilla NANNEN15)
laukku - Chloé
ranneke - Balenciaga
kello - MK
huulipuna - Kiko Milano

Mainitsinkin ennen Milanoon lähtöä, että säätiedot lupasivat lähes koko viikolle sateita, mutta paikan päällä ennusteet osoittautuivat totaalisen vääriksi. Ei kannata koskaan tehdä sunnitelmia säätietojen mukaan. Vaikka pakko myöntää että ennusteet harmittivat minua melkoisesti, sillä taannoinen Geneven matka ei mennyt ihan nappiin säiden vuoksi. Italiassa säät olivat kuitenkin jotain ihan muuta, aurinkoista ja lämmintä parikymmentä astetta, yhtään lämpimämpää ei minusta tarvitse ollakaan. Välillä päästiin jo niin koviin lukemiin, että mekossa ja sandaaleissa tarkeni mainiosti. Tosin illansuussa vaihdoin jalkaan ballerinat ja heitin mekon päälle nahkatakin. Minulla on itse Milanosta, joka tosiaan oli aivan älyttömän ihana kaupunki, tekeillä muutama postaus, mutta jotenkin näitä asupostauksia on vain niin paljon kivempi tehdä, varsinkin kun asuja tosiaan lomalla ehdittiin kuvata lähes päivittäin. Ehkäpä ehdimme myös viikonloppuna pitkästä aikaa täällä Suomessakin kuvaamaan vähän ajankohtaisempia asuja, vaikkei siihenkään enää kauaa mene, kun täälläkin on kesä ja tarkenee sandaaleissa.

Monet karttavat printtivaatteita pukeutumisessaan, mutta minä tykkään niistä tosi paljon. Varsinkin mekoissa pidän printeistä ja minusta kuviolliset mekot ovat mielenkiintoisia. Suosin myös helppoutta pukeutumisessa, joten mikä olisikaan sen helpompaa, kuin heittää mekko päälle ja sen kanssa simppelit asusteet. Balenciagan niittiranneke on minusta kiva lisä asuihin, se on samalla näyttävä ja melko massiivinen, mutta mustan värinsä vuoksi kuitenkin yksinkertainen. Käänsin vielä mekon pitkiä hihoja hieman, että koru pääsee paremmin oikeuksiinsa. Célinen New Audrey -aurinkolasit ovat myös melko näyttävät ja jostain syystä käytän niitä usein nutturan kanssa. Ulkomailla tukkani tuntuukin olevan täysin hallitsematon, siksi turvaudun usein valkkinutturaan. Korvakoruina  käytän nykyisin aina pieniä kultaisia nappeja. Huuliin korallinpunaista huulipunaa, eikä asu muuta kaipaa. Mitäs pidätte?

12 kommenttia:

  1. Voi ei,aivan perfect asu. Asuja myöten niin täydellistä.
    Tykkään itsekin printtimekoista ja paidoista tosi paljon.Minulla aika samantapainen Espritin mekki,tosin hyvin tummansininen kukkaprintillä.Pidin talvella tummien sukksiten ja nilkkureiden kanssa ja pian kesällä just noin niinkuin sinä.Paitsi minulla ei ole ( vielä heheheh:) noin makeita asusteita kuin sinulla. Tuo niittiranneke on aivan ihana.Ja laukku.Ja sandaalit. Oioi. Kuva sai kaipaamaan paljaita ,sukattomia varpaita kenkiin välittömästi.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos taas tuhannesti kirsi! <3 Kommenttisi kyllä aina lämmittävät mieltä, arvostan todella että käytät aikaasi kommenttien kirjoitteluun, et uskokaan kuinka tärkeitä ne ovat minulle :)

      MInäkin olen pitänyt tätä mekkoa nyt Suomessa nahkatakin ja nilkkureiden kanssa, toimii :) Veikkaan että sekin yhdistelmä vielä täällä blogissa nähdään nyt keväällä. Espritillä on tosi ihania vaatteita! Nyt oli ihan superihana maksimekko mallistossa, jota ihailin pitkään. Printtivaatteet on ihania :)
      Nuo sandaalit löytyy muuten tällä hetkellä Zarasta! Aitoa nahkaa ja hinta vain 19,90! Kävelin niillä paljon, eivät hiertäneet mistään, mutta pohkeet kyllä oli kipeät ja turvonneet jo muutenkin (niinkun näissä kuvissakin) :D

      Poista
  2. Voi että, onpa söpö asu!:) ja ihana kuvauslokaatio! Rakastuin niin paljon viime syksynä Milanoon, aivan sairaan kaunis kaupunki. Jostain syystä olin kuullut ennen matkaa, ettei Milano olisi kovin kiva vaan enemmän teollisuuskaupunki, mutta yllätyin kyllä niin positiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eveliina! :) Bongasin tämän oranssin rakennuksen aiemmin, ja ihan vartavasten se etsittiin uudellen :D

      Mä en tottapuhuen Milanolta paljoa odottanut, kun ei Pariisikaan ihan nappaa ja ajattelin näiden olevan melko samantyylisiä paikkoja. Yllätyin niin positiivisesti Milanosta! Kohtuu siisti ja niin ystävällisiä ihmisiä ja ihan vain se tunnelma :)

      Poista
  3. Ihana asu! Voi kunpa olisi jo kesä. Olin itsekin tilannut nuo samaiset sandaalit Zaran nettikaupasta ja kävin tänään hakemassa ne myymälästä. Tuntui jalassa ainakin tosi mukavalta näin ensikokeilun jälkeen. Totuus paljastunee sitten kesällä :D
    - Heta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) Ihan pian on kesä täälläkin, en malta odottaa!
      Mä ostin nämä sandaalit Pariisista (etsin ihan näitä kun olin nähnyt nettisivuilla) ja oli kiva kun pääsin jo käyttämään :) Ihmeenkin hyvät on jalassa, varsinkin kun olin käyttänyt näitä jo kotona sisällä että mukautuvat jalkoihin. Muutenkin olen käytöss todennut, että kesäkengiksi on parhaat edulliset nahkakengät, jotka on hyvät jalassa mutta voi käyttää rennosti vaikka rannalla!

      Poista
  4. Olen samaa mieltä, haluan kenkieni olevan nahkaa mutta en raaski panostaa niihin hirveästi koska eivät käytössäni kestä kuitenkaan kovin kauaa. Nuo sandaalit ovat kyllä hyvä löytö! :) Mukavaa viikonloppua sinne!
    -Heta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu! Multa löytyy vastaava malli myös vuoden takaa konjakinruskeina ja ne oli ja on edelleen hyvät! :) Tästäpä sainkin muuten inspiksen tehdä piakkoin kesäkenkäpostauksen!
      Mukavaa sunnuntaita!:)

      Poista
  5. Ihana asu! :) Ja olen kyllä edelleekin niin positiivisesti yllättynyt siitä, että Zaran nettikauppa toimii myös Suomeen!
    -Meeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Meeri! :) Se on kyllä mahtavaa, että vihdoin saimme nettikaupankin, oli jo aikakin.
      Mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista
  6. Iha super asu taas! Ja siulle tosiaan sopii erittäin hyvin mekot ja hameet niinkuin itsekin aikasemmin olet maininnut. Miulle ei tulis mieleenkään ostaa noin "villiä" mekkoa jos sen kaupassa näkisin mutta todella tyylikkäältähän tuo näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon ja kiva kun jätit kommentin!:)
      Mekko on kyllä aika räikeä, mutta jotenkin tosi helppo vaate kuitenkin.
      Mukavaa sunnuntaita! :)

      Poista