torstai 14. huhtikuuta 2016

ITALIAN SUEDE


Olin ennen Italiaan lähtöä vähän pohtinut mielessäni, että joku pikkuinen värikäs laukku olisi ihana kesäksi. Ostin juuri Chloén Georgian, joten toinen merkkilaukku ei tullut nyt kysymykseen. Luin kuitenkin etukäteen netistä Italian olevan oikea nahkamaa, joten elättelin toiveita, että onnistuisin löytämään aitonahkaisen laukun kohtuuhinnalla. Halusin laukun vähän rennompaan menoon, kuten kesällä terassille (mikäli alkoholilla on osuutta asiaan jätän kalliimmat laukut suosiolla kotiin ;), joten en ollut valmis maksamaan siitä hirveästi muutenkaan. Väreiksi olin miettinyt sinistä, punaista tai keltaista. Kuin tilauksesta Banana Republicissa huomioni kiinnittyi turkoosinsiniseen pieneen laukkuun, jossa roikkui tagi "Italian suede". Materiaalien suhteen olen ehdoton, en kepuuta tekonahkaa. Laukussa sattui sopivasti roikkumaan vielä alennettu hinta. Jätin laukun kuitenkin hyllyyn, ja siirryin tutkimaan muuta valikoimaa. Liikkeessä olisi ollut paljon kaikkea ihanaa, mutta siellä oli niin kuuma, ettei hirveästi tehnyt mieli aikaa viettää. Onneksi myös Zalando myy *merkin tuotteita, ettei tarvitse lähteä Italiaan asti ostoksille. Lopulta lähdin liikkeestä uloskin, mutta laukku kummitteli mielessäni. Ainut mikä siinä vähän häiritsi oli ketjuhihna. Koen kejuhihnat vähän epämukaviksi ja liian juhlaviksi, mutta kullanvärinen hihna totta puhuen sopi tähän pikkulaukkuun mainiosti. Lopulta palasin liikkeeseen, kun minulle vielä selvisi, että alennetuista tuotteista sai vielä 30% lisäalen, kiikutin laukun siltä seisomalta kassalle! Mikään tilaihme laukku ei tosiaan ole, mutta mahduttaa sisäänsä juuri sen mitä terasille tarvitsee (pankkikortin, kännykän ja huulipunan). Arvatkaa paljon lopulta maksoin laukusta, jonka normaalihinta oli 80 euroa? No 25 euroa! Eli melko hyvä löytö sanoisin, sopi budjettiini, ja ajaa varmasti asiansa mainiosti.

6 kommenttia:

  1. Todella söpö kesälaukku.Minäkään en pidä ketjuhihnoista,mutta toden totta tuohon laukkuun se kyllä istuu.
    Minä en ole koskaan löytänyt mitään kyseisestä putiikista.Amerikassa asuessa tuli usein käväistyä liikkeessä,mutta en ole tainnut koskaan mitään sieltä ostaa.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) joo katsoin nyt ketjuhihnan sormienläpi ja kun oli sentään kullanvärinen, hopeaa en olisi kelpuuttanut :D
      Mulla on ainakin yksi rannekoru kyseisestä putiikista vuosien takaa. Mutten aiemmin ole putiikissa vieraillut (ehkä jenkeissä juurikin joskus?) juurikaan. Tykkäsin kyllä heidän vaatteistaankin ja kun oli vielä alet. Käyppä Jenkki reissulla taas pyörähtämässä tuolla :)

      Poista
  2. Ihana laukku! Iskin silmäni tuohon taustalla olevaan kauniiseen printtiin. Onko se mahdollisesti jokin pusero? :)
    -Elisa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) alla näkyvä kangas on mekko, Stradivariuksesta peräsin ;)

      Poista
  3. Ihana väri ja pinta, mut heiiii, miksei oo hopeisilla metalleilla, häh? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tykkäsin mokasta. No siks ettei sopis mun kelloon ym. :P

      Poista