tiistai 12. huhtikuuta 2016

GREETINGS FROM MILAN & BRESCIA


Terveisiä Italiasta! Nyt on palattu kotiin ja blogikin alkaa taas päivittyä varmasti tiheään tahtiin. Kiitos jättämistänne kommenteista lomani aikana, vastailen niihin pian! Materiaalia postauksiin reissusta on paljon, asutkin kuvattiin lähes päivittäin. Se on aina jotenkin epätodellista kun palaa matkalta, hetki sitten olin Italiassa ja yhtäkkiä taas Suomessa, vaikea tajuta. Instagramia päivitin reissusta, joten tässä jo kuvia sieltä ennen kuin ehdin käydä suurta kuvasaldoa läpi. Olimme siis ensin viikon Milanossa, josta matkustimme junalla pienempään kaupunkiin, Breschiaan, vielä muutamaksi päiväksi. Nämä kaksi kaupunkia olivat täysin erilaisia, olikin mahtavaa nähdä samalla niin suurkaupunki kuin ehkä perinteisempi italialainen kaupunki. Koko maa oli kaiken kaikkiaan aivan ihana, ihana, ihana! Italialaiset ovat mukavinta kansaa mitä olen koskaan tavannut, sillä apua sai pyytämättäkin (kun tyhmä turisti ei osannut avata vessan ovea tai saanut matkalaukkua junasta) ja kerran olimme ihan oikeasti avun tarpeessa (nyt tilanne enää naurattaa, kerron siitäkin myöhemmin). Heidän innostuksensa ja heittäytymisensä asioihin on jotain ihan uskomatonta. Ihmiset laulelivat kadulla, hymyilivät vastaan tullessa, ravintoloissa oli kova puheensorina, elämää riitti. Tunnelma Italiassa on ihana omaa luokkaansa, leppoisa paikka. Pelkäsin vähän huonoa säätä lähtiessä, mutta se oli jotain ihan muuta, aurinko paistoi, lämpöasteet parissakymmenessä, eikä vettä satanut kuin pari pientä kuuroa illalla. Italia ja varsinkin Milano nousivat kyllä lemppareideni joukkoon ehdottomasti. 

2 kommenttia:

  1. Italia on suosikkimaani ja voin kertoa,että siellä on ihana matkustaa myös jälkikasvun kanssa.Muistan kun meidän lapset oli pieniä,vaippaikäisiä,niin missään ikinä ei saatu niin ihanaa kohtelua Italiassa. Roomassa eräässä ihanassa ulkoilmaravintolassa koko ravintolan henkilökunta piti seuraa lapsilemme ja höösäsi ympärillä aivan koko ajan.taksikuskit auttoivat tuplarattaiden kanssa ja koko ajan kaikki hymyilivät ja olivat todella ystävällisiä ,vaikka lapset saattoivat itkeä ja huutaa. siinä maassa todella rakastetaan lapsia ja lapset saa huoletta viedä joka paikaan ,jopa niihin kaikkein fiineimpiin ravintoiloihin ( kokeiltiin kerran).
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italia taisi nousta myös omaksi suosikikseni (tai ainakin on samassa Miamin South Beachin ja Cannesin kanssa) niin ihana maa! :) Milano voitti kyllä Pariisin ihan 100-0, ihan eri maata! Huomasin ihan saman, että lapsista tykättiin (ja hitsit miten hyvännäköisiä lapsia paikallisilla oli, niin suloisia nappisilmiä) hotellin aamupalallakin työntekijä tuli lässyttämään eräällä lapsoselle :D Ihmiset olivat kyllä ihan älyttömän kohteliaita, siellä otetaan muut todellakin huomioon! Huomasin heti eron kun jouduin asioimaan suomalaisten kanssa lentokoneessa, joilta tuntuu monilta puuttuvan käytöstavat ihan täysin :/

      Poista