tiistai 19. huhtikuuta 2016

ABOUT HAIR


Olen viime aikoina taistellut taas tukkani kanssa ja epätoivo meinasi jo iskeä. Aluksi kun hiukseni värjättiin helmikuun alussa lähelle omaa väriäni olin supertyytyväinen kylmänruskeaan sävyyn... kunnes lämmin sävy alkoi puskea näkyviin pesemisen myötä. Taannoinen Geneven & Pariisin reissu pahensi tilannetta ennestään, minulla kun ei ollut kaikkia hiustuotteitani mukana, ja veikkaan että vedellä oli myös osuutta asiaan. Tosin hiusten värjäämisestä on jo yli kaksi kuukautta aikaa, eli ehkä väri ei värinpoiston päällä hyvänä kauaa pysykään? Tuntui että koko ruskea väri oli liuennut hiuksista ja tukka oli lämmin, oranssi, mitä en voi sietää omassa päässäni. Kokeilin ihan kaikkea saadakseni kylmän sävyn takaisin; hopeashampootaBiozellin Silver Color maskia  sekä Goldwellin Soft Color sävytysvaahtoaMikään näistä ei tukkani sävyä juuri muuttanut, koska väri on melko tumma kuitenkin, varsinkin alta. Edellä mainitsemani tuotteethan ovat tarkoitettu ihan blondeille hiuksille. Tosin vaaleimpiin raitoihin kylmyys tietysti tarttui. Värjääminen ei tule nyt kysymykseen, kun tavoite on saada omaa väriä näkyviin ja yrittää pitää hiukset hyväkuntoisina. Kylmä sävy oli kuitenkin saatava takaisin, sillä maantienharmaa miellyttää tällä hetkellä, mitä lähempänä omaa väriä sen parempi! Itse asiassa harmaa tukkahan taitaa olla nyt muodissakin. Aika usein kriiseilen tukan kanssa, tosin ehkä olisi helpompaa jos pysyisi vain yhdessä sävyssä, mutta kun kyllästyn. Haluan tummaa ja vaaleampaa ja toisinpäin. Nyt olen kuitenkin taas kerran päättänyt, etten koko tukkaa värjää enää, raitoja vain joskus. Tosin syön varmasti sanani taas ennemmin tai myöhemmin, mutta yritetään.


Nyt kuitenkin sain tukan sävyongelmaan helpomman ratkaisun kuin kuvittelin, joten tottakai halusin siitä vinkata, jos joku muukin brunetti kamppailee lämpimän sävyn kanssa. Päätin tällä kertaa pyytää neuvoa ihan ammattilaiselta. Siinä pohtikin parikin eri kampaajaa Sokoksella mitä tukalle tekisi (ja kun ainakaan toisen mielestä tukassani ei ollut mitään vikaa), kunnes nuori kampaaja ehdotti Color mask -shampoon uutuussävyä Platinum, joka on itsessään todella tummaa, melkein mustaa. En kyllä paljoa odottanut shampoolta, olin ihan varma ettei se tee tukalle yhtään mitään, olinhan jo kokeillut vastaavia violetteja hopeashampoita ja Color maskia monet kerrat. Shampoo kuitenkin sattui olemaan tarjouksessa, joten ajattelin kokeilla kaikesta huolimatta, mitään ei voi ainakaan menettää. 

Minua kehotettiin levittämään shampoo kuivaan tukkaan ja antamaan vaikuttaa hetken. Itse laitoin ainetta ensin latvoihin aika huolimattomasti, sillä ne ovat ongelma-alue, annoin vaikuttaa vartin, jonka jälkeen pesin koko tukan kyseisellä shampoolla. Kun kuivasin hiuksia huomasin, että nyt ollaan juuri siinä sävyssä mitä hainkin. Uskomatonta! Tuote todellakin toimi enkä olisi voinut uskoa, että sävystä tulee niin hyvä ja vielä ihan yhdellä kerralla (nämä kuvat on tosiaan otettu kerran shampoota käytettyäni). Taika taitaa olla siinä, että shampoo on niin tummaa, että se tehosi myös tummempiin kohtiin hiuksissa. Kampaaja neuvoi toistamaan käsittelyn noin joka kolmas kerta kun tukkaa pesee. Itse otin tosin shampoon käyttöön lähes jokaiselle pesukerralle, mutta pesen sillä hiukset ihan normaaliin tapaan. 

Tykkäsin shampoosta niin paljon, että kävin ostamassa myös Color mask hoidon uudessa Graphite -sävyssä, joka on nimenomaan tarkoitettu kylmänruskean/harmaan sävyn ylläpitoon. Miksei kukaan kertonut näistä tuotteista minulle jo kaksi kuukautta sitten? Tämän kaksikon voimin olen saanut tukan pysymään juuri oikean sävyisenä, jostain syytä usein kuvissa hiusten sävy näyttää edelleen punertavalta, vaikkei sitä ole.


Haaveilen muuten usein polkkatukasta. Kun ajattelen asiaa järjellä ja kokemuksella tiedän ettei malli omiin pyöreisiin kasvoihini sovi laisinkaan, enkä viihdy siinä. Polkka kun minulla on ollut useammankin kerran aiemmin. Silti ihailen muilla polkkatukkaa ja pitkä tukka tuntuu välillä tylsälle. Olenkin huomannut, että puolipitkä malli toimii itselläni parhaiten, helppo pitää hyväkuntoisenakin, kun leikkauttaa säännöllisesti. Harvoin kuitenkaan pidän hiuksia suorana auki, tai jos tukka roikkuu niin olen ollut tosi, tosi laiska. Aika usein kiharran tukan, paksulla kiharrinpuikolla, joka on tosi helppoa ja nopeaa, lisäksi ei haittaa jos kiharat vähän lässähtävät päivän aikana (kuten näissä kuvissa kun muutama sadepisarakin oli saatu osaksi ja kiharat olivat olleet koko päivän), vaikka ihmeen hyvin kiharat pysyvätkin. 

Tästä pituudesta mikä nyt on voisin hyvin vähän lyhentää, ja itse asiassa haluankin ainakin viisi senttiä pois. Aika kampaajalle onkin varattava pian. Olen kuitenkin melko huono hiustenlaittaja, esimerkiksi rentoa (ihmisten ilmoilla pidettävää) nutturaa en osaa tehdä laisinkaan. Jos nutturaa pidän, teen sen valkilla, vaikkei se tällä hetkellä ole muodikkain tapa. Liian usein turvaudun helppoon ponnariin. Hiustuotteita vaihdan melko usein, perus shampoo, hoitoaine ja lakka minulla on ihan marketista ostettu, mutta sävyn ylläpitäviä tuotteita vaihtelen tosiaan värin mukaan. Hiuksiin jätettävä hoitoaine on yksi tärkeimmistä, laitan sitä ihan joka kerta pesun jälkeen. Meidän isän puolen suvussa kaikilla on paksut tukat ja omanikin pysyy kaikesta käsittelystä huolimatta ihmeenkin hyvässä ja paksussa kunnossa. Olenkin tosi onnellinen hiuslaadustani. Ainoastaan pitäisi opetella uusia tapoja hiustenlaittoon, joka onkin tavoitteeni tälle vuodelle.

2 kommenttia:

  1. Siis järkky hyvä toi väri!!! :D Just sellainen, mitä mä haen, tän tukkakriisin keskellä... :D Pitääkin testata noi sun vinkit, koska mulla vetää edelleen tää juuri punaiseen ja seuraava kampaaja-aika on vasta elokuussa, että päästään värjäämisen sijaan raidoittamaan omaa tyveä vihdoin. Puuh, jäätävää säätöä tää tukkahomma kyllä on. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo noi tökitit toimii oikeesti! :D Mulla meni jo tukka liiankin harmaaksi, että jouduin jo hillitä käyttöä ;) Kuivaan tukkaan ja annat vaikuttaa, niin varmasti lähtee lämpö :) No lopussa kiitos seisoo tuossakin projektissa ;)

      Poista