keskiviikko 30. joulukuuta 2015

OUTFITS OF 2015



Kulunut vuosi on hyvä päättää täällä blogin puolella vuoden asukoosteeseen, joten tässä kaikki asut vuodelta 2015. Tämä kyseinen on itse asiassa oma suosikkini postauksista, sillä tykkään itsekin katsoa, mitä vuodessa on tapahtunut. Olen toisinaan saanut kommenttia, että pukeutumistyylini on monipuolinen, ja niinhän se taitaa olla; välillä mekko ja korkokengät, toisinaan biker-bootsit ja välillä jotain tosi rentoa. Ennen pukeutumiseni ei ollut ehkä ihan niin monipuolista, mutta nykyään niin monenlaiset vaatteet miellyttävät minua, etten halua lokeroitua mihinkään tiettyyn linjaan ja hyvä niin. Kesä- ja talvipukeutumiseni eroavat kyllä melkoisesti keskenään, kesällä suosin paljon tyttömäisiä mekkoja, printtejä, värejä ja melko boheemiakin linjaa, kun taas talvella tyylini on paljon neutraalimpi, koostuu lähinnä beigestä, harmaasta ja mustasta. 

Vaikka toisinaan mietin, onko bloggaamisessa mitään järkeä, niin saan itsekin erilaisia ideoita vaatteideni yhdistelyyn, kun näen niitä kuvissa, eli kivasta harrastuksesta on myös hyötyä. Lisäksi hahmottaa itsekin paremmin omat vaate- ja asustesuosikit, ja on ehkä helpompi luopua vähälle käytölle jääneistä. Huomasin postausta kootessani, että kaikki vaatteet edelleen kaapeistani löytyvät, mutta asusteista kiertoon on mennyt suurin osa. Lempparivaatteitani ovat ehdottomasti musta nahkatakki ja kaikki mekot. Asut ovat aikajärjestyksessä, keväällä välissä on kesäisempiä asuja, sillä vietimme viikon Espanjassa. Kuvia pääsimme ottamaan myös niin Etelä-Ranskassa kuin Budapestissakin, parhaat asukuvat jo taustojen vuoksi saakin minusta ulkomailla.

Viihdyn kesävaatteissa tosiaan paremmin ja en koe talvipuketumisen koskaan olevan "vahvin puoleni". Lemppariasuni ovatkin yleensä niitä kesäasuja, joten suosikeiksi sanoisin asut; 17, 30, 41, 42, 49, 50, 53, 61 ja 69. Sen sijaan epäonnistuneimmat asut, joista muuttaisin jotain ovat; 13, 28, 29, 64 ja 77. Löytyykö teiltä suosikkia tai inhokkia asujen joukosta?

Haluan myös kiittää teitä lukijoita kuluneesta vuodesta, kiitos kun olette käyttäneet aikaanne blogissani, palanneet tänne kerta toisensa jälkeen ja ehkä jättäneet vielä kommentin! Suuri kiitos! <3 

13 kommenttia:

  1. Voi Anne, sä olet niin upea pukeutuja! Ja aina jaksan ihailla sun kuvien laatua - niin tasaisen laadukkaita, aina saman laatuisia väreiltään ja valoltaan, itselläni kun tuntuu heittelehtivän milloin sattuu miten sattuu kuvien kanssa :O

    1, 6, ehdottomasti 7 ja 17, 26, 58, 75 ja 82 oli suosikkejani tältä vuodelta sun asuista, jääneet kuvien ilmestymishetkellä mieleen ja pomppasivat tästäkin kollaasista. Vaikka kaikki, ihan jokainen on upeita!

    Tuo Mangon vaalea maximekko on jäänyt niin vahvasti mieleeni sulla, että tilasin sen samantapaisen just tänä aamuna Mango Outletista lomalle pakattavaksi parin viikon päästä! Toivottavasti se on hyvä, tuo sinun näyttää leikkaukseltaan kyllä vähän paremmalta...!

    Ihanaa uutta vuotta Anne, ja keep on doing the good work! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti! <3 Ite kyllä katsoin, että aikamoinen sillisalaatti tämä kooste :D Ihan älyttömän kiva kuulla, jos olet tuota mieltä kuvista, täytyy välittää (asu)kuvaajalle terveiset! :) Itse asiassa ostin just uuden kameran, saa nähdä millaista jälkeä sillä tulee :D

      Kiva että löysit noin paljon suosikkeja, kiitos! <3 Taidetaan molemmat tykätä aikalailla mekoista :D Toivottavasti sinäkin ehtisit tehdä asukoosteen, olisi ihana nähdä asujasi <3

      Jes kiva, että sait mekon, taisin tuosta viime kesän mallista sulle silloin mainitakkin! Mulla on itse asiassa se sama mekko mustana, mutten ehtinyt käyttää enää kertaakaan kun ostin sen alesta ihan kesän lopussa. Veikkaan, että tuo malli on sulle parempi, sillä se on pidempi, eli sulle varmasti just passeli! :) Sitä mustaa mekkoa meinaan itse jouduin lyhentämään jonkun verran. Voi vitsit ihanaa, että pääset kohta reissuun, mekko on varmasti ihana siellä! :) Kumpa mekin päästäis pian jonnekin (mulla on vaan pikkuinen kirurgin operaatio tiedossa, ettei ainakaan tammikuussa lennetä yhtään mihinkään tikkejen kanssa, höh)

      Kiitos vielä kommentista ja ihanaa uutta vuotta sinne myös! <3 Toivottavasti nähdään taas vaikka keveemmällä! :)

      Poista
  2. Tykkään kyllä hirveästi sun tyylistä! Voisin valehtelematta pukea näistä minkä tahansa asun myös itselleni (no okei, 54 ja 63 kohdalla pitäisi ehkä alkuun vähän totutella). Todella inspiroivia asuja, pitääkin muistaa tää postaus vastaisuudessa, kun meinaa "epätoivo" vaatekaapilla iskeä ;)

    Kiitos tästäkin vuodesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos älyttömän paljon!!! :) Hehe, tuo haalari on kyllä aika erikoinen, mutta supermukava päällä :D Paras kohteliaisuus kyllä on, jos joku voi saada asuistani vinkkejä omaankin pukeutumiseen <3

      Kiitos itsellesi kun olet täällä vieraillut ja mukavaa uutta vuotta! :)

      Poista
  3. 7,21 ja 86 ovat minun suosikkejani.Mutta kaikista tykkään. Sinulla ei kyllä ole yhtään hutia asukuvaa. Toistan itseäni,mutta sinulla on aivan lyömätön tyylitaju.Yhdistelet luksusta ja edullista vaatetta taidokkaasti keskenään, ja ennekaikkea monipuolisesti.Sinun asukuvista löytyy aina se jokin,se joku pieni juttu,mikä tekee asusta kiinnostavan. ja voisin pukea päälleni kaikki sinun asukokonaisuudet ( matkinkin sinua aivan häpeilemättä ,mutta ihan noin suurta vaatevarastoa en suinkaan omista,mutta aina saan inspiraatiota kuvistasi) . Lisäksi tuot omaa tietämystäsi materiaaleista,eri nettikaupoista etc. jota myös todella arvostan.
    Jatka samaan malliin ja oikein ihanaa vuotta 2016;odotan postauksia aina innolla ja ne ovat päivieni piristys.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi, sinä olet ollut täällä blogissa kyllä niin ihana piriste, kun jaksat jättää kommentteja! :) Olen todella kiitollinen. Toivottavasti pysyt mukana myös tänä vuonna! <3 javoi höpsistä sentään, kyllä mulla huteja tulee, mutta vaatteita ne vain ovat, ei sen vakavampaa onneksi. Ihan mahtavaa kuulla, että olet saanut asuistani ideoita ja pystyt hyödyntämään oman kaappisi sisältöä! :) Heh, minusta minulla ei ole ihan älytöntä määrää vaatteita ja valehtelematta myin puolet vaatteistani syksyllä pois :D ehkä syynä on se, että käytän ihan jokaista vaatetta mikä kaapistani löytyy (vaikka usein myös jämähdän niihin samoihin) ja kuvissakin vilahtaa paljon samoja vaatteita, mutta yritän yhdistellä niitä erilailla :)

      Kiitos vielä älyttömästi ja ihanaa alkanutta vuotta 2016!! <3

      Poista
  4. Harmi kun ei tule oikein ikinä jätettyä kommenttia, vaikka jokaisen postauksesi aina luenkin! Yhdyn edellisiin kommentteihin: sinulla tosiaan on aivan uskomattoman hyvä tyylitaju, ja monipuolisuus on juurikin vahvuutesi! Asukuvistasi saa valtavasti inspiraatioita. Tuollaisesta vaatevarastosta voin vain haaveilla :) Kiitos vuodesta, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet blogiani lukenut ja nyt jätit vielä kommentin, kiitos!! <3
      Suurin kohteliaisuus on, jos joku voi saada pikkuiseta blogistani inspiraatiota, olen todella otettu :)
      Heh, kuten tuossa yllä jo kirjoitin, veikkaan, että vaatevarastoni vain näyttää suuremmalta kuin se onkaan, kun yhdistän samaa vaatekappaletta erilailla :)

      Mitä ihaninta alkanutta vuotta! :)

      Poista
  5. Hei! Lähetään viestin päivää ennen. Hyvää Uutta Vuotta ja onnea vuodelle 2016 <3

    VastaaPoista
  6. Ja kiitos tästä vuodesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti niin toivotuksista kuin blogini seuraamisesta!! :) Mitä ihaninta alkanutta vuotta! <3

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta Anne. Minäkin luen blogiasi päivittäin mutta kommentoitua tulee vain harvoin. T. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina ja mukavaa alkanutta vuotta sinulle! :) Ihana kuulla, että olet blogiani lukenut!

      Poista