sunnuntai 27. joulukuuta 2015

FROM ME TO ME



Joulu, mikä loistava tekosyy lahjoa myös itseään. Ajattelin ensin etten hanki itselleni tänä jouluna mitään, sillä kyllähän sitä tavaraa tulee haalittua ihan ympäri vuoden ilman tekosyitä. Sain kuitenkin muiden lahjat hankittua niin hyvissä ajoin sekä pysyttyä budjetissa, että lopulta vielä vähän ennen joulua laitoin itsellenikin pari juttua tilaukseen, jotka paketoin joulua odottamaan. Täällä kokosinkin listan, mitä lahjaksi huolisin, ja päädyin hankkimaan listalta Ray-Banin *pyöreät aurinkolasit. Kun *Sunglasses Shop tarjosi laseista 25% alennuksen, en voinut enää vastustaa kiusausta. Pyöreät aurinkolasit ovat olleet mielessäni pitkään, joten varmasti olisin ne ensi kesäksi ostanut, eli miksen olisi hyödyntänyt alennuksen nyt. Pohdin pitkään muutaman pyöreän mallin välillä, mutta lopullisen päätöksen löi lukkoon lasejen väritys, en osannut nimittäin millään päättää mustan ja ruskean väliltä, ja näissä on molempia, mustat sangat ja ruskeamustat kehykset (tämä väri näyttääkin nyt olevan loppu). Aurinkolasit ja laukut ovat kyllä heikkouteni. Onneksi karsin aiemmin syksyllä aurinkolasikokelmaani hieman, mutta pakko myöntää, että laseja löytyy kyllä enemmän kuin yksi nainen voi sanoa tarvitsevansa.

COS:in kashmirpipoihin olen ollut älyttömän tyytyväinen, ovat pysyneet hyvinä vaikka ovat kastuneet jo monet kerrat. Hintakin on melko edullinen materiaalin huomioiden, joten päätin panostaa vielä kamelinruskeaan hattuun. Liikkeestä en enää kyseistä löytänyt, mutta nettikaupasta löytyi, kun sopivasti oli vielä ilmainen toimitus joulun alla, päätin laittaa tilauksen menemään. Uskon, että COS:in pipoista on iloa vuosiksi eteenpäin eikä malli vanhene.

Muuten täällä sujui joulu rauhallisesti perinteisen kaavan mukaan. Lähinnä on syöty hyvin, ulkoiltu, katseltu sarjoja ja elokuvia ja otettu vain rennosti. Jouluna saa hyvällä omallatunnolla olla tekemättä mitään, mutta ihanaa kun tämän löysäilyn voi taas lopettaa ja palata normaaliin rytmiin. Miten teidän joulunne sujui? 

*mainoslinkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti