keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Leopardi shortsit

Heippa! Tänään uskaltauduin laittamaan jokin aika sitten hankkimani leopardi shortsit päälle. Ensin olin ystäväni kanssa kaupungilla ja myöhemmin piipahdin Janin kanssa Haminassa, jossa nämä kuvatkin on otettu. Sain ihmeen pitkiä katseita nuo shortsit jalassa, ja en siis mitään ihailevia katseita, hih. Shortsit ovat kyllä aika rajut omaan tyyliini, mutta välillä on kiva räväyttää! Itse asiassa samaa kuosia olevat housut löytyvät myös pitkillä lahkeilla ;) Nykyisin en välitä yhtään mitä muut vaatteistani ajattelevat, käytän juuri sitä mistä itse tykkään ja mikä tuntuu päällä hyvältä :) Usein sanotaan, että ei saisi käyttää sitä ja tätä, jos on sellainen ja tällainen, minä en näistä säännöistä välitä tippaakaan!

Näinkin "rajun" vaatekappaleen kanssa yhdistin mitäpä muutakaan kuin valkoista. Valkoisia puseroita ei voi vain tarpeeksi hehkuttaa, ne sopivat ihan kaikkiin alaosiin! Valkoinen Zaran pusero on Rivieran tuliainen sekin. En viitsinyt vaateostoksiani silloin erikseen kuvailla, sillä ostin vain valkoisia puseroita ja pari mustaa vaatetta joukkoon, joten kuvista olisi tullut melkoisen tylsiä, hih.



 
 
Asukuvia ottaessa saa myös lähes poikkeuksetta pitkiä katseita ja ihmettelyä osakseen. Ulkomailla saa aika rauhassa kuvailla, ilman että kukaan edes huomaa, paitsi Rivieralla ;) Itse hieman nolostun aina, kun joku huomaa kuvailut, ja näin ollen useat kuvat menevät pilalle. Toisaalta olen miettinyt, että, jos pystyn laittamaan kuviani nettiin kenen vain nähtäville, miksi en pystyisi kadulla poseeraamaan vaikka olisi tuhatpäinen yleisö?
 
Tarkoitukseni oli kuitenkin esitellä tukkaani, jonka ihana kampaajani laittoin kuntoon taas viime viikolla. Tykkään todella paljon tästä tumman pohjan ja vaaleiden raitojen yhdistelmästä, mutta tästä vaaleammaksi en tukkaani halua :) Tukankasvatusoperaatio etenee toivotulla tavalla, tosin latvoja leikataan melkoisen usein, sillä haluan paksun pitkän tukan, ehkä vuoden-parin päästä olen vihdoin tavoitteessani? ;)

 

pusero Zara - shortsit Vero Moda - laukku Louis Vuitton - sandaalit Zara - kello MK - rannekoru H&M

21 kommenttia:

  1. Voi sua kaunis Nannuskainen <3 Aivan ihana asu!
    Ja oot niin ruskee, täällä yksi kalkkilaivan kapteeni. 2 viikkoa vielä reissuun, sit makaan vaan rannalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hansu! <3 Taitaa tuo seinä vaan heijastaa väriä minuun :D Eilen sentään pääsin rannalle, mutta tänään ei pilkahdustakaan auringosta :(
      Ja taas reissuun.. ;)

      Poista
  2. ihanat hiukset ja upea tyttö :) shortsit sopivat sulle kuin nenä päähän <3

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat nuo shortsit! :) Haluaisin nuo samat housuina, mutta niitä ei taida enää olla missään :( Mattimyöhäsenä aina liikentessä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) katsoitko Vero Modan nettisivuilta? Omat housuni, jotka ovat täysin samaa kangasta, kuin nuo shortsit, ostin ihan liikkeestä muutamia viikkoja sitten...

      Poista
    2. En oo kattonu, pitääkin mennä katsomaan :)

      Poista
  4. Kivat pökät ja nätit hiukset :>

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit shortsit - älä ihmeessä välitä katseista kadulla! ;) Itse en ole vielä ollut tarpeeksi rohkea muihin leokuosisiin asioihin kuin huiviin ja nyt tossuihin, jotka ovatkin kovassa etsinnässä... Ehkäpä jonakin päivänä jos täydelliset shortsit tai housut kävelevät vastaan hih :)



    PETITE LIVING

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Nuo shortsit ovat ihan älyttömän mukavat, varmasti käytän niitä jatkossakin katseista huolimatta :) pitkiin loehousuihin en ole ollut vielä tarpeeksi rohkea, mutta eivätköhän nekin pian päälle eksy :)

      Poista
  6. Eikä, noi shortsit! Määki tahon, mielettömät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos!:) Ei muuta kuin Vertsuun, nuo eivät paljoa lompakkoa rokota ;)

      Poista
  7. Onko sulla ideoita/kokemusta miten Vuittonin nahkaosien patinoitumista voisi nopeuttaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuittonin myyjä sanoi, että säilyttämällä laukkua ikkunalaudalla, eli auringossa :) kesällä tummuu ihan itsestään, ja omaa azur Neverfullia olen pitänyt rannalla aurinkoa ottamassa ;)

      Poista
  8. Ihanat hiukset ja asu jälleen kerran! :) Oon kyllä aika kade tuosta sun mielettömän kauniista rusketuksesta!

    VastaaPoista
  9. nuo shortsit on aivan ihanat, ei yhtään liian rajut! :)

    VastaaPoista