keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Last days in Cannes

Heippa! Blogi on jäänyt säälittävän vähälle huomiolle viime aikoina, valitettavasti olen ollut sen verran kiireinen etten ole millään ehtinyt tähän panostaa. Tuntuu, että koko kesä on taas mennyt ihan ohi vain työpaikalla ollessa ja viikonloput ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, ettei paljoa ole ehtinyt huilata. Onneksi vain muutama päivä töitä ja pääsen parin viikon lomalle, loma tulee niin tarpeeseen ettette uskokaan! Perjantaina töistä päästessä suuntaamme suoraan mökille muutamaksi päiväksi ihan vain huilaamaan! Tällä kertaa aion lomalla oikeasti ihan vain lomailla, enkä juosta paikasta toiseen, yleensä kun lomillani kalenteri tuppaa täyttymään vähän liiaksi. Alkuviikosta palaamme kotiin ja eiköhän tänne blogin puolelle saada loman aikana todella pitkästä aikaa asujakin näytille!

Minulla on vielä Rivieran matkalta postauksia julkaisematta, vaikka lomasta on jo lähes kaksi kuukautta aikaa! Vielä muutaman kerran palaan siis Cannesin tunnelmiin, sen jälkeen lupaan, että lomakuvat on täällä vuodeksi eteenpäin nähty, hih.


Meillä oli tarkoitus viimeisinä lomapäivinä matkustaa Saint-Tropeziin, halusin ehdottomasti  matkustaa sinne laivalla, koska matkoilla risteily on minulle yksi kohokohdista. Kävimme kysymässä laivojen lähtöaikoja ja paikkaa turisti-infosta ja ymmärsimme, että laiva lähtee ainoastaan tiistaisin. Tiistai-aamuna heräsimme aikaisin ja kävelimme pitkän matkan satamaan vain kuullaksemme, että päivä oli torstai :D Risteilykausi alkoi sopivasti juuri sinä päivänä, kun lähdimme kotiin, mikä tuuri! Saint-Tropeziin olisi päässyt myös junalla, mutta olisi pitänyt vaihtaa junaa ilmeisesti useamman kerran. Me emme viimeisinä lomapäivinä halunneet enää minkään näköistä stressiä junista, joten päätimme suosiolla jättää Saint-Tropeziin menon ensi kertaan ja selvittää jo kotoa käsin, kuinka sinne pääsee ;)


Onneksi minulla oli päivälle suunnitelma b. shoppailu! Kiersin vielä kerran Zarat, Mangon, Massimo Duttin, kävin suosikki jäätelöbaarissani, ei harmittanut enää yhtään etten päässyt Saint-Tropeziin! Viimeiset lomapäivät sujuivatkin ihan Cannesissa omilla "kotikulmilla". Elokuvajuhlat olivat ohi ja kaupunki oli todella rauhallinen. Tässä tunnelmia viimeisiltä lomapäiviltä;







Tästä liikkeestä haluan ehdottomasti seuraavan laukkuni ;)






2 kommenttia:

  1. Ei haittaa, vaikka tulisi vielä enemmänkin näitä lomapostauksia :) Itse olin Ranskan Rivieralla viikkopari aiemmin kuin sinä ja mielenkiinnolla katselen näitä sun kokemuksia sieltä :)) Tuttuja maisemia on vilahdellut kuvissa. Minun "pääpaikkani" tosin oli Nizza. Cannesissa, Monacossa ja San Remossa tuli sitten päiväseltään käytyä viikon lomalla.

    VastaaPoista
  2. Cèline on minunkin haaveissani! ;) Ja lomapostauksia on kiva lukea. :)

    VastaaPoista