sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Lyhyt trenssi ja kevään ensimmäinen mökkireissu

 Postaus sisältää mainoslinkin






lyhyt trenssi - H&M (tämä
lippis - Gant 
laukku - Louis Vuitton 
housut - Arket
lenkkarit - New Balance 

Hellou ja mukavaa sunnuntaita! Täällä ollaan läppärin ääressä ja blogin parissa, sekä yksi Excel koulutehtävä odottaisi tekijäänsä. Varmaan arvaatte kummasta aloitin ensin. Yleensä teen kyllä ärsyttävät jutut ensin, jotta ne saa pois päiväjärjestyksestä. En kuulu ryhmään, joka jättää kaiken viime tippaan, joten teen tuon tehtävän seuraavaksi pois alta, sen palautus on onneksi vasta tiistaina. Tästä päästäänkin kätevästi aasinsillan kautta kuvien koulupäivän asuuni, jossa suuntasin myös kevään ensimmäiselle mökkireissulle, heitin vain lippiksen päähän lähtiessä. 

Lyhyen trenssin löysin maanantaina ja se pääsi tietysti heti seuraavana päivänä päälle. Tämä onkin paras mottoni ostoksilla, haluanko uutuuden huomenna päälle? Jos en halua, en osta. Järkeilin lyhyen takin toimivan kivasti myös mekkojen ja hameiden parina, joten uskon takin tulevan kovaan käyttöön kevään aikana sekä viileämpinä kesäpäivinä. Olen monesti kaivannut mustalle nahkatakille jotain korvaajaa ja tämän tyyppinen takki oli ollut mielessä, joten kiva kun bongasin sen paikallisen H&M:n rekistä. 

Minua harmittaa joka kevät ja kesä, miten vähän lopulta ennätämme mökillä aikaa viettää, joten toivon että tänä vuonna tilanne olisi toinen. Tällä viikolla arkipyhän ansioista pääsimme mökille ruhtinaallisesti kahdeksi yöksi. Mitkään maarittelevat mökkeilysäät eivät kyllä olleet, oli jäätävän kylmä ja lumikuurojakin saatiin. Ihan hullua, että vielä toukokuussa on satanut hetkittäin lunta! Oli kuitenkin ihana levähtää mökillä, sillä viimeiset viikot ovat sisältäneet ihan älyttömästi kaikkea uutta, jo ihan päivärytmiin tottumiseen. Grillailtiin ja saunottiin säästä huolimatta kuin kesällä konsanaan. Seuraavalla kerralla mökille mennessä on myös kiva, kun siellä on kaikki valmiina hammasharjoista lähtien, niin pääsee saman tien lomatunnelmiin. Seuraavaa mökkireissua odotellessa!

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Kaksi viikkoa koulussa


Edellinen viikko meni uuteen totutellessa ja tämä uutta opetellessa, kun palasin koulun penkille. Aikaiset aamuherätykset, säännöllisyys ja joka päivä itse vaatteiden valitseminen olivat viikkojen teemat, kuten uusiin ihmisiin tutustuminen ja kirjanpitokin. Viimeksi mainitun suhteen pää löi ihan tyhjää, vaikea kuvitella, että olen aikoinani kyseistä koulussa opiskellut. Kirjanpitoa en ole kuitenkaan koskaan töissä tehnyt ja reskontra töistäkin olen ollut poissa lähes kymmenen vuotta. Tämän takia palasinkin kouluun niin sanotusti kertauskurssille. Motivaatiokin on näin aikuisopiskelijana täysin erilainen kuin 16-vuotiaani koulun aloittajana. Käytännössä me opiskelemme kolmen vuoden asiat kahdessa kuukaudessa. Kaiken kaikkiaan opiskelut ovat lähteneet niin hyvin sujumaan, etten olisi osannut kuvitellakaan. Meillä on tosi kiva ryhmä ja kouluun on ollut kiva mennä. 


Ajattelin ensin, etten kerro työni lopettamisesta ja kouluun palaamisesta täällä mitään, mutta toisaalta se on aika vaikeaa, kun elämä pyörii seuraavat kuukaudet hyvin pitkälti koulun ympärillä. Haluan myös tsempata muita, jotka miettivät alan vaihtoa tai minun tapauksessani vanhalle alalle palaamista, ikinä ei ole liian myöhäistä! Ajattelin aina että olen jo liian vanha opiskeluun, mutta vakuutan että koululla on minua parikymmentä vuotta vanhempaa porukkaa ja onkin ollut mahtavaa kuulla erilaisten ihmisten työelämätarinoita. Mietin jo opiskelun jatkamista vaikka ihan uudelle alalle, mutta jää nähtäväksi mitä syksyllä teen. Kumma kyllä asia ei edes stressaa minua kuin hetkittäin, se on sitten sen ajan murhe. Voin aina palata kaupan alalle, jos tämä ei onnistu, mutta olisin katunut enemmän, jos en olisi edes yrittänyt. 


Ensimmäinen kouluviikko sisälsi myös jäätävää stressiä työharjoittelupaikan löytämiseen, kun koulun aloittaessa selvisi, että harjoittelu alkaa reilun parin viikon päästä! Melko pian selvisi, ettei työharjoittelupaikan saanti ole mikään läpihuutojuttu, vaikka itsellänikin oli jo valmiiksi useampi nimi listalla keneltä kysyä. Yksi eteen tullut ongelma oli harjoittelun ajankohta, kesäkuussa kun monet lomailevat ja homma kaatui jo siihen. En tiedä olenko täällä maininnut, mutten koskaan ole mennyt töihin virallisilla hakemuksilla, vaan suuni avaamalla oikeassa paikassa oikealle henkilölle, ja näin kävi myös harjoittelupaikan kanssa. Lopulta kaikki kävi parhain päin, ja ensi perjantaina olisi tosiaan määrä aloittaa harjoittelu töissä muutaman päivänä viikossa ja loput päivät koulussa. 

Tietysti mietin monesti, olenko ihan pähkähullu, kun jätin työni josta pidinkin ja hyppäsin käytännössä tyhjän päälle. Vielä en ole katunut yhtään, päinvastoin, pitkästä aikaa olen tuntenut innostusta ja asiat ovat loksahdelleet paikoilleen omalla painollaan. Haaveilin esimerkiksi pitkään tietynlaisesta säännöllisyydestä, maanantaista perjantaihin rytmistä ja vapaista viikonlopuista. Lähes kahdeksan vuotta vähittäiskaupan alalla vuorotyötä tehneenä, nämä ovat äärimmäistä luksusta!  


Ps. Kuvituksena asu tältä viikolta, noissa samoissa leopardi housuissa viihdyin myös koululla useammat päivät. Aloin muuten kuvaamaan koulupukeutumista Instagramin stoorien (@annejennika) puolelle, joten sieltä löytyy matalalla kynnyksellä kuvattuja asuja viikoittain.

maanantai 29. huhtikuuta 2024

Farkkuhameessa

*Postaus sisältää mainoslinkkejä







nahkatakki - Human Scales 
pusero - &Other Stories (*tämä
farkkuhame - Arket (*tämä
aurinkolasit - Chimi 
laukku - Chloé 
nilkkurit - Pavement 

Hellou! Pikaiset asukuvat tähän väliin, blogi on jäänyt vähän muun elämän jalkoihin, kun päivät ovat kuluneet uuteen koulurytmiin totutellessa, ja olen ollut vähän aktiivisempi Instagramin (@annejennika) puolella. Palaan koulujuttuihin ehkä myöhemmin, mutta tänään fiilistellään v-i-h-d-o-i-n alkanutta kevättä! Ihanaa, että lopulta on päästy paksummista tamineista eroon. Rakastan nahkatakkiasuja, eli käsillä on oma suosikkiaikani pukeutumisen puolesta.

Tänä keväänä kauppojen valikoimissa näkyy paljon farkkuhameita ja tähän trendiin lähdin itsekin mukaan. Pidän trendeistä, jotka eivät sinällään ole muotijuttuja, vaan lopulta hyvinkin ajatonta pukeutumista. En näe farkkujen tai farkkuhameiden poistuvan koskaan, mutta nousevat vain säännöllisin väliajoin vahvemmin esille. Esimerkiksi inspiraatiota tähän kyseiseen asuun hain omasta asustani seitsemän vuoden takaa! Tätä juuri tarkoitan sillä, että pidän trendeistä jotka kestävät aikaa. Voisin edelleen pukea tuon vuosien takaisen asun sellaisenaan päälle, mikäli vaatteet omistaisin ja ne päälle menisivät, mutta laukku sen sijaan on sama tänäkin päivänä kuin tuolloin. 

Minimittaiset farkkuhameet ovat vaihtuneet halkiollisiin pidempihelmaisiin, jotka toimivatkin paremmin monessa menossa. Pakko sanoa, että farkkuhameen löytäminen tuntui tuossa kuukausi-pari takaperin, kun kaupoilla kyseistä metsästin, melkein mahdottomalta tehtävältä, kunnes ymmärsin *Arketilla sovittaa kaupan suurinta kokoa. En muutenkaan juurikaan välitä vaatteiden kokomerkinnöistä ja oma garderobini kokovalikoima on laaja. Kaavailin käyttäväni farkkuhametta ainakin raikkaan valkoisen t-paidan ja tennareiden kanssa. Tykkäsin myös kovasti tästä suloisen puuvillapuseron, nahkatakin ja hameen yhdistelmästä. Myös klassikko raitapaita on oiva pari farkkuisen alaosan kanssa. Mihin te yhdistäisitte farkkuhameen?

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Talvilomaviikko

Postaus sisältää mainoslinkkejä





trenssi - &Other Stories (tämä
farkut - Arket (nämä
laukku - Louis Vuitton 
lenkkarit - New Balance 

Täällä on vietetty tällä viikolla talvilomaa, eikä minnekään sen pidemmälle ollut tältä erää suunnitteilla mennä, kuin alkuviikosta piipatamaan Tallinnassa päiväreissun verran. Huomasin että kaipaan ihan vain lepoa ja aikaa tehdä kotona rästihommia, joille ei tunnu arjessa olevan aikaa, vaikka tavallaan harmittaa "tuhlata" loma näihin. Esimerkiksi talvitakkien varastoon pakkaamista, koko varaston perusteellista läpikäyntiä, parvekkeen siivoamista kevätkuntoon sekä aikaa omille harrastuksilleni ilman aikatauluja ja jatkuvia keskeytyksiä. Lisäksi kävin vähän läpi vaatekaappeja ja myin insta stoorien puolella muutamia vaatteita, pakkasin ja postitin niitä, tämäkin vie jonkun verran aikaa. 

Mikäli lomasäät olisivat olleet lämpimämmät, olisimme menneet mökille yöksi. Oikeastaan mökkeilyn vuoksi valitsin talvilomaviikon tähän huhtikuun puoliväliin, sillä haaveissa oli mökkeilykauden aloitus. Talvilomallahan tässä ollaan, mutten todellakaan osannut kuvitella, että takatalvi tekisi paluun taas kerran. Nyt kun takapihalle katsoo, näyttää enemmän kuin että olisi joulukuu kuin huhtikuun pian loppupuoli. Myös viikonlopun suunnitelmat menivät täysin jäihin takatalven iskiessä, mutta uskon ja toivon, josko nämä olisivat viimeiset lumikinokset tälle keväälle. Mietin jo, että pitääkö talvitakit kuitenkin hakea takaisin varaston puolelta, mutta siihen en kyllä enää lähde. Pakko sanoa, että loppulomasta kun värjöttelin ulkona jäätävässä säässä trensissä, mietin että olisi todellakin pitänyt suunnata lomalla Etelä-Ranskaan, Espanjaan tai Italiaan. Ainut lohduttava ajatus on, että ihan pian on kesä Suomessakin! 

Enpä tiennyt lomia töissä kuukausia sitten sovittaessa, etten loman jälkeen enää töihin palaisi, vain että maanantaina alkaa uudenlainen arki, kun palaan tosiaan kouluun päivittämään vanhaa koulutustani ajan tasalle. Koulun penkille ja muutenkin kevääksi, ostin Arketilta farkkumaiset housut, mutta kuminauhavyötäröllä. En ole mikään kova farkkuun pukeutuja, mutta nämä ovat äärettömän mukavat päällä ja järkeilin kyseisten toimivan monenlaisten yläosien kanssa, ostin samalla reissulla rennon raitapaidan pöksyjen kaveriksi. Käytössä kuitenkin huomasin housujen lahkeiden olevan liian pitkät, joten kiikutan ne ensitöikseni alkavalla viikolla ompelijalle lyhennykseen. 

perjantai 19. huhtikuuta 2024

Laventeli hame Tallinnan kaduilla







nahkatakki - H&M Premium 
merinopoolo - Uniqlo 
hame - H&M 
aurinkolasit - Chimi 
laukku - Smaak Amsterdam 
nilkkurit - Pavement 

Edellisessä postauksessa näkyikin jo Tallinnassa käyttämäni asu, mutta halusin vielä kirjoitella siitä tarkemmin, lisäksi vanhankaupungin pastellikujat miellyttävä kovasti omaa silmää, joten pakkohan nämä kuvat oli tänne jakaa. Nykyisin kameraa tulee harvemmin otettua tällaisille päiväreissuille mukaan, mutta onneksi puhelimien kamerat ovat tänä päivänä ihan omassa luokassaan.

Kuten olen aiemminkin monesti maininnut, tällaiset välikausikelit eivät ole vahvinta alaani pukeutumisen kanssa. Usein minulla on myös enemmän kuuma kuin kylmä, joten vaatetusta täytyy miettiä tarkkaan. Olenkin ratkaissut alkukevään pukeutumispulman merinovillaisilla ohuilla pooloilla. Kyseiset ovat ihan parhaita alkukevääseen, kun kaulaan tarvitsee vielä lämmikettä, mutta muhkeat huivit ovat liikaa. Simppeli poolo tekee myös asusta makuuni selkeälinjaisen, en ole mikään kerrospukeutuja, vaan pidän hyvin yksinkertaisista asuista. Uniqlon merinovillapooloja ostin kuutisen vuotta sitten Saksan reissulta, joten niissä on kyllä laatu ollut loistava 

Myös nahkatakki ja laventeli hame ovat vaatekaapin vanhoja suosikkeja. Hame on käytössä kolmatta kevättä peräkkäin ja siitä on muodostunut yksi vaatekaappini luottovaate. Muistan kun ostaessa sitä aikoinaan, mietin pitkään, tuleeko kyseiselle tarpeeksi käyttöä. Vakuutan että hametta on käytetty paljon ja se oli kiva taas kaivaa kaapin perältä käyttöön. Tein muuten vuosi sitten koostepostauksen hameen ympärille. Tällä kertaa heitin hameen alle paksut sukkahousut ja nilkkurit, joten se toimi mainiosti vähän viileämmälläkin.

Nahkatakki sen sijaan on löytö H&M:n alerekistä parin vuoden takaa. Omistan tämän lisäksi toisenkin nahkatakin, josta tykkään tätä enemmän. Minusta on kiva, että nahkatakkeja on kaksi, jolloin molemmat kestävät pidempään käytössä, kun niiden käyttöä vaihtelee. Tämä H&M:n Premium malliston rotsi on myös paksumpaa nahkaa, joten tämä on käytössä viileämmällä ja näyttää myös kivalle kiinni pidettynä. 

Kaikki asun elementit ovat siis vaatekaapin vanhoja suosikkeja, jotka vain yhdistin erilailla keskenään. Tämä on asia mistä puhun ja mihin yritän parhaani mukaan pyrkiä. Vähemmän uutta garderobiin ja enemmän monipuolista yhdistelyä. Tänä vuonna hankittua tässä asussa on ainoastaan asusteet - Smaak Amsterdamin laukku sekä korvissa roikkuvat tammikuussa ostamani kotimaisen Annelen korvakorut.