tiistai 16. tammikuuta 2024

10 x Paras pukeutumisostos 2023

Vaatebudjetin tänä vuonna pienentämisestä puheen ollen, ajattelin että olisi hauska katsoa vielä hetki taaksepäin ja listata viime vuoden parhaat hankinnat vaatteiden sekä asusteiden saralla. Kokosin postaukseen kymmenen parasta ostosta viime vuodelta ostojärjestyksessä. Suosittelen ehdottomasti kirjaamaan kaikki ostokset ylös, sillä vuoden lopulla on helppo tehdä itselleen tilinpitoa, tuliko vaikka hutiostoksia, jotka seuraavana vuonna osaa välttää. Kirjaan itse ostokset paperiseen kalenteriin, minne merkkaan ihan kaikki pukeutumiseen liittyvät hankinnat sukkahousuista koruihin. 


Arket paljettihame

Vuoden yksi parhaita vaatehankintoja on myös vuoden yllättäjä! Ostin Arketin kultaisen paljettihameen tammikuussa alennusmyynnistä puoleen hintaan, kun ensin jäin nuolemaan näppejäni kyseisen myytyä loppuun kivijalkamyymälässä. Olisin nimittäin ostanut sen loppuvuoden juhliin ihan normaalilla hinnallakin. Jostain putkahti verkkokaupan puolelle alkuvuodesta hametta vielä saataville aleen, joten tilasin kyseisen hetkeäkään epäröimättä. Paljettihameesta tuli viime vuoden luottovaate, sillä sitä tuli käytettyä useat kerrat ympäri vuoden - kesällä kaupunkifestareilla, muuten vain viikonloppuna, syksyllä rokkikeikalla ja talvella jouluaattona. Pakko vielä mainita hameen hyvästä laadusta, paljetit eivät varise käytössä, mitä paljon näkee paljettivaatteiden tekevän. 


Chimi 04L -aurinkolasit

Olin hetken metsästänyt ruotsalaisen brändin Chimin aurinkolaseja, kunnes huhtikuussa bongasin haluamani mallin Stockmannilta puoleen hintaan. Ostin ensin mustat, mallin istuessa täydellisesti kasvoille, hankin perään vielä samanlaiset ruskeana. Molemmat olivat koko kesän jatkuvassa käytössä ja tulevat palvelemaan varmasti vuosia eteenpäin, sillä pokat ovat jämäkät ja ajattomat malliltaan. 


BY FAR oranssi laukku

Olin etsinyt jotain värikästä laukkua, joko mintunvihreää, laventelinlilaa tai oranssia, lopulta jälkimmäisen kanssa kävi tuuri, kun bongasin BY FARin nahkalaukun The Outnetistä muistaakseni puoleen hintaan viime toukokuussa. En ollut aiemmin tilannut kyseisestä verkkokaupasta saati nähnyt laukku livenä, joten melko riskillä mentiin. Laukku osoittautui kuitenkin ihan täydelliseksi, niin sävyä, mallia kuin käytännöllisyyttä myöten.  


Human Scales Leah -nahkatakki

Mikäli joku viime vuoden hankinta pitäisi nimetä kaikista parhaaksi, se olisi tämä ruotsalaisen brändin Human Scalesin nahkatakki, jonka ostin kesäkuussa. Niin monta vuotta metsästin sitä täydellistä nahkarotsia, ihan kivoja takkeja ollessa matkan varrella. Musta biker -nahkatakki on nimittäin ollut yksi tyylini kulmakivi yli kymmenen vuoden ajan. Usein nahkatakeissa on se ongelma, että hihojen mitoitus on aivan liian tiukka, eikä alle ole mahtunut mitään paksumpaa. Tässä Leah -mallissa on täydellinen leikkaus niin hihojen suhteen kuin muutenkin. Takin yksityiskohdat ovat myös just eikä melkein ja nahka oli heti alkuun ihanan pehmeää. Takissa ei ole muuta vikaa kuin sen hinta ostohetkellä, minkä toisaalta maksoin mukisematta, sillä tiedän takin olevan käytössä pitkään. 


Nanson harmaa huppari

Parhaiden hankintojen listalleni pääsi myös niinkin arkinen vaate kuin Nanson harmaa lyhyemmän mallinen huppari. Hankin itse asiassa Nansolta ensin keväällä collegepaidan ja vielä elokuussa tosi hyvästä alesta tämän hupullisen version. Uskomatonta, että näinkin arkinen vaate kuin perusharmaa huppari osoittautui vuoden parhaiksi hankinnoiksi. Huppari on lopulta äärettömän monipuolinen ja toimii monenlaisten alaosien kanssa, kuten ribbi- tai paljettihameen, se on myös täydellinen kaveri nahkatakille. Se on hassua, miten monesti juuri nämä vaatteet, joita on tylsin ostaa, ovat niitä kaikista käytetyimpiä. 


Marimekko villakangastakki

Bongasin Marimekon takin alunperin heinäkuun helteissä ja ihastuin samatien, mutta ostin takin vasta syyskuussa. Olin jo edellisenä keväänä ajatellut syksyn tullen hankkia tummanharmaan laadukkaan villakangastakin ja tämä kyseinen tuli vastaan sattumalta. Selkeälinjainen ajaton malli, 80% kierrätettyä villaa, tiiviisti kudottu ja väljä leikkaus, kaikki kohdallaan mistä takeissa pidän. Hinta ostohetkellä kirpaisi, vaikka sainkin takista pienen alennuksen, se oli silti kipurajani ylämailla. Takki on osoittautunut todella kannattavaksi hankinnaksi, joten ei kaduta tippaakaan siihen sijoitetut eurot.


Minus nahkahame 

Ikilemppari pukeutumisessa on nahkahame, jonka päivitin viime syksynä uuteen. Olin metsästänyt täydellistä mallia pitkään, kunnes lokakuun puolella vihdoin tärppäsi itselleni ennestään tuntemattoman Minuksen valikoimista. Hame oli ilokseni alennuksessa, vaikka aidosta nahasta saa tottakai pulittaa reilusti tekonahkaista enemmän. Olen kuitenkin ehdoton luonnonmateriaalien suhteen, sillä tekonahka ei esimerkiksi pidä pakkasesta ja on hiostava päällä. Aitonahkainen vaate lisäksi vain paranee käytössä. 


Poléne Cyme -laukku

Lokakuussa tein parisen vuotta haaveissa olleen hankinnan, kun pitkän pohdinnan jälkeen tilasin Polénen Cyme -laukun. Kyseistä olin enemmän ja vähemmän ajatellut laukkukokoelmani jatkoksi, mutta pohdin pitkään onko minulla tarpeeksi käyttöä näin isolla laukulla. Lopulta laukku saapui kotiin ja siitä asti on ollut kovassa käytössä sekä reissannut mukanani monet menot. Laukku on yksinkertaisesti kaikin puolin täydellinen sävyä ja muunneltavuutta myöten. Hinta oli myös mielestäni hyvinkin kohtuullinen nahkalaukuksi. 


Aitokarvaiset korvaläpät

Parhaiden hankintojen listalle on aivan ehdottomasti nostettava korvaläpät. Oma talvipukeutumiseni mullistui näiden myötä. Takit saavat pientä trendikästä twistiä näiden kanssa ja lämmittävät ihanasti korvia ilman että otsa on kuumissaan. Kuvassa näkyvät harmaat ovat löytö joulukuussa Tallinnan joulutorilta. 


&Other Stories villakangastakki

Aivan vuoden lopussa tehty takkiostos ehti vielä tälle listalle. Olen hullu takkimuija ja yksinkertaisesti rakastan talvipukeutumisessa varsinkin villakangastakkeja. &Other Storiesin löysänmallista kietaisutakkia olin ihaillut alkusyksystä asti, ja vähän salaa päättänyt ostaa sen, mikäli se tulee alennusmyyntiin. Lopulta takki tuli aleihin hyvissä ajoin ennen joulua, joten raaskin tilata sen puoleen hintaan, kun oma kokokin oli takkia aiemmin liikkeessä sovittaneena tiedossa. Takki on täydellinen ja pidän varsinkin löysistä hihoista sekä mole -sävystä, joka eroaa perinteisestä kamelinruskeasta väristä. Olen myös kokenut omassa pukeutumisessani nimenomaan vuorettomat villakangastakit kaikista toimivimmiksi, joten uskon tällekin takille pitkää yhteistä taivalta. 

2 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia ja tulevat varmasti olemaan käytössä vielä vuosia! Paljettihame, Nanson huppari ja Other Storiesin takki istuisivat myös omaan tyyliini, mikä kaipaisikin vähän tsemppausta... :D
    Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olivat kyllä hyviä löytöjä ja kaikki vielä aleista, niin olen todella tyytyväinen :) Hehe, no talvella tulee kyllä melko pitkälle kujettua leggarit & neule lookissa, joten tsemppausta tarvitsisi itse kukin :D

      Poista