lauantai 5. elokuuta 2023

Sadepäivän shortsiasu









pellavapaita - Massimo Dutti 
toppi - Nanso 
shortsit - H&M 
korikassi - Maje 
tennarit - Converse 

Harvemmin tulee sateisina päivinä kuvattua blogiin, mutta päätimme uhmata tätä sääntöä ja suunnata läheiseen puistoon parhaaseen alppiruusujen kukinta-aikaan jo puolitoista kuukautta sitten. Kuvat vähän unohtuivat koneelle kesäkiireessä, mutta viime päivien sadekelit muistuttivat näistä. Hyvä puoli tuona sadepäivänä oli se, että puisto oli lähestulkoon tyhjä muista ihmisistä, joten kuvaaminen kävi näppärästi. On vähän haikeaa ajatella, että juurihan alppiruusut vasta kukkivat ja kesä oli alussa, kunnes nyt on jo elokuu. 

Tuntuu että viimeiset pari viikkoa on ollut yhtä sadetta, lähes päivittäin on ainakin joku kuuro tullut. Kesän sadepäivät eivät kuitenkaan tarkoita viileää keliä, päinvastoin kostea keli tekee lämpötilasta vain entistä hiostavampaa. Joten pukeutuminen on taas ollut melkoinen dilemma. Kaupungillakin näkee kaikenlaista pukeutumista, osa on jo ihan syystamineissa kun itse hikoilen kesävaatteissa. Se on muuten superärsyttävää, kun tässä vaiheessa kesää alkaa se syyspuhe, nauttikaa nyt ihmiset kesästä, elokuu on kesäkuukausi! 

Garderobistani ei ole vielä montaa vuotta löytynyt pellavavaatteita. En tiedä miksi, mutten aiemmin tuntenut pellavaa omakseni. Muutama kesä takaperin minulla oli kuitenkin pellavamekko työvaatteena, jolloin tajusin miten ihana materiaali kyseinen kesällä on. Tämän jälkeen kaappiin onkin muuttanut pari pellavaista mekkoa, muutamat alaosat kuin puserotkin. Rakastan mekkoja, mutta jossain vaiheessa kesää kaipaan vaihtelua, joten ostinkin alkukesästä nuo kuvissa näkyvät shortsit sekä niihin täydellisesti sopivan puseron. Olen käyttänyt näitä näin yhdessä kuin muihin vaatteisiin yhdisteltynä erikseen. Tiedän että tällaiset pellavavaatteet miellyttävät minua myös ensi kesänä, joten hyvät hankinnat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti